aina mulle jää

päälle joku ompelu. Nyt nuo farkujen lahkeista tehdyt pikkupussukat. Minun pitäisi tehdä ihan jotain muuta, mutta mieleen tulee kevään kukkaset ja sitten niitä on päästävä laittamaan farkun pintaan. Ihan noin tyyliteltyjä kukkia en ole tainnut nähdä luonnossa, mutta aika luonnottomia nämä tekeleet muutenkin on.

Samalla siinä tuli vahingossa leikattua toisenkin pussukan osat ja sen pintaan pääsi muikeasti hymyilevä koira. Seuraavalla koiralla täytyy kyllä olla korkeammat käpälät. Ei minulla mitään mäyräkoirakenneliä ole. Kukkasia oli alunperin neljä, mutta joku on käynyt katkaisemassa oikeanpuolimaisen kukan.

Toiselta puolelta paljastuu kukankatkoja. Pieni pupu on jyrsinyt sen poikki ja äidin ilme on ei-niin-iloinen. Nämä eivät missään nimessä ole pahamaineisia citykaneja, vaan arvostettuja ja kunniallisia Katujäniksiä. Niiden kaukaiset isoisät olivat metsäjäniksiä, mutta osa niistä kyllästyi pyörimään niissä karhumetsissä ja lähtivät sitten vaeltelemaan ja päätyivät Helsinkiin. Niistä kehittyi vuosien saatossa ihan oma alalajinsa ja samanlaisia Streetrabbittejä asuu Los Angelesissa, Lontoossa ja Duplinissa. 

Ylemmän pussukan toisella puolella koiranpentu katsoo kummissaan lähemmäksi hiippailevaa kissaa. Pentu on ihan hämillään, koska se tapaa kissan ensimmäistä kertaa elämässään. Ja ihan totta, koiranpennut usein istuu just noin, takajalat levällään, vähän kuin lattialla istuvat lapset.

Näyttely on purettu ja tässä joitain pussukoita. Tuo salmiakkikuosi oli saanut veden herahtamaan useamman kielelle. 

Yläportaalla isompi meikkipussi. Siinä on vetoketjun vetelyä helpottamassa tuommoinen pieni namu. Samalla mallilla tein kirjanmerkkejä. Jokainen avajaisissa käynyt sai ottaa mukaansa  oman suosikkikarkin paperista tehdyn kirjanmerkin. Alemmalla portaalla on kirjankannet, joista roikkuu nauhan päässä Budapest-karkin paperista tehty kirjanmerkki. Kirjan kannsien sisällä on tyhjä kirja kirja, jonne voi kirjata ylös kaikkein makeimmat jutut.

Meikkipussin pohjan kulmiin laitoin kangasta vahvistukseski.

Tämä karkkipussi sai uuden elämän kehyskukkarona. Taitaa olla elämäni toinen kehyskukkaro, eikä yhtään edellistä helpommin syntynyt. Siis tuo kehyksen kiinnitys. Mutta nyt maltoin mieleni, enkä hakannut vasaralla, vaan käytin pihtejä ja pehmustetta niiden ja kehyksen välissä.

Samoja örvelöitä toisella puolella.

Pieni pöytäroskis ja tietenkin täynnä karkkipapereita! Roskiksen sisus on muuten kerniä, vaikka sitä nyt ei tietenkään edes näy. Sanopa vaan.

Roskaglamouria! Iltalaukut on kyllä ihania. Ylimmän sini-turkoosi-valkoisen karkkipaperit sain serkultani, kun hän oli ostanut tuliaisnamuja Abu Dabin lentokentältä. Eli toista samanlaista iltalaukkua ei melko varmasti tule vastaan. Sini-kultainen laukku on Fazerin isojen konvehtien käärinliinoja. Ehdottomasti oma suosikkini. Siihen laitoin vielä koristeen esittämään nappia. Näiden kahden laukun kiinnitys tapahtuu magneettilukolla. Kultakiiltoinen Baileys-laukku on  enemmänkin discoversio. Siinä on vetoketju ja ohut olkahihna.

Molemmissa iltalaukuissa on vetoketjullinen tasku, jonne saa kortit ja rahat talteen. 

Laitan joskus toiste lisää kuvia. Vaikka niistä laukuista ja muista. 

Kesäisiä ilmoja kaikille!

kukkarolle koti ja loputonta laukkuilua

Kukkaroarvonta on suoritettu ja onnettarena toimi jälleen mies. Hän on oikein hyvä siinä. Antoi minulle nostamansa lapun ja lähti hakemaan autoa korjaamolta. Tytär valitsi turkoosilla pohjalla olevat kukkaset ja oikein oli arvattu useamman kerran. Lauralla taisi olla myös Kettunen mielessä, mutta kun ei kortit mahdu, niin ei sitten. Onni potkaisi tällä kertaa Askartelin itte-blogin Kirstiä. Ei onneksi kovin lujaa, ihan pieni kukkaro täältä lähtee Kirstille, kun saan osoitteen ja sen, minkä hän noista jäljellä olevista haluaa. Eli ruskea kansansatu, ruskea kettu (ei mahdu kortit) tai vaaleanturkoosi perhonen.  

Onnittelut Kirstille! Ja kiitokset kaikille hyviä arvauksia laittaneille. 

Olen innokkaasti katsonut Taimitarhan vointia ja kysellyt, tarvitaanko vettä, lannoitetta vai mitä haluatte. Kaikki taimet ovat oikein tyytyväisiä ja voivat hyvin. Siinä taimitarkkailun välissä olen ommellut muutaman laukun. Malli sama kuin muissa viimeaikaisissa laukuissa on ollut.

Turkoosi-pinkki-violetti olivat väritoiveet ja eiköhän niitä tästä laukusta löydy. 

Toisella puolella on hieman erilaista. Pidän tuosta vasemmalla reunalla olevasta ruotsalaisesta oliosta. Se on oikeasti asunut Ruotsissa ja tullut tyttären muuttokourmassa Suomeen. Sille voi aina nähdessä huikata: Hej lilla Tumme! 

Kaatuneesta laukusta näkee sivukappaleen tikkauksia hyvin. 

Seuraava laukku onkin aivan eri värimaailmasta. Sinapinväristä, vihreää ja muita luonnonläheisiä värejä. Kuten eim. halkopinoa.

Kuinka ollakaan, varastoistani löytyi sopivan värinen pallero vetskarinauhan päähän killumaan. Joskus, jos ei olisi mitään tekemistä, voisi ihan vaan istua alas ja käydä läpi kaikki ompeluhuoneen purkit ja purnukat. Voisi löytyä paljon unohtuneita aarteita.

Samoja kankaita hieman eri järjestyksessä.

Pohjan ja sivut tein samasta kankaasta. Tikkasin ympyröitä niin paljon, että melkein alkoi pyörryttää. Jos on liikaa karusellissa, siitä tulee huono olo. Aina, jos meinasi niin käydä, menin katsomaan Taimitarhaa. Muuten, aika hieno sattuma, että se ei ole mikä tahansa matkalaukku, missä minun taimet kasvaa, vaan ompelukoneen säilytyslaukku! Matkaompelukoneen! Niin hienoa. Minulle ei tullut mieleenkään tuollainen mahdollisuus. Mutta kun melko moni siitä tuolla kommenteissa mainitsi , samoin instagramissa, niin alkoi minunkin muistista löytyä hataria kuvia, että lapsena ollessa olen nähnyt tätini vaatekaapissa samanlaisen laukun.  No niin, mutta mielestäni tikkaukset ovat erittäin onnistuneet.

Ukko-koira odottaa, että sille avattais ovi. Huomenna vien hänet Viikin pieneläinsairaalaan. Ukolla on kasvain vatsassa ja siksi tuosta mahanalustasta puuttuu karvat. Ukko on ollut jo ultraäänessä, mutta humenna otetaan ohutneulanäytteet. Voi pientä.

Tuolla yhdessä blogissa aina kerrotaan, mitä kaikkea ihanaa herkkua hänen tytär on tehnyt! Me oltiin eilen meidän tyttären ja hänen avomiehensä tupaa tarkastamassa ja siellä oli aivan ihania herkkuja pöytä täynnä. Laura on todella hyvä leipuri! Tullut mummoonsa. Otin kuvia kännykällä, mutta niitä ei ole missään. Kyllä ihan raivostuttaa! Jos näette niiden kuvien leijailevan tuolla jossain, niin  katsokaa ja ihastelkaa! 

Jos tekstissä on poikkeuksellisen paljon puuttuvia kirjaimia, se johtuu siitä, että kaadoin hienoa sokeria näppikseen ja jotkut kirjaimet tulivat hieman jäykiksi. Ehkä tämä rakkine sai sokeritaudin. Voisin murentaa pari miehen diabetespilleriä ja siroitella ne sokerin perään.  

Iloiset kiitokset kommenteistanne! Luen niitä usein iltasaduksi itselleni.

Kesä on melkein jo täällä!

matkalle mukaan

otettava yrttiviljelmä!

Joku naapureista oli jättänyt roskiksen viereen vanhan matkalaukun ja täyttänyt sen astioilla. Hain kotoa pahvilaatikon ja siirsin astiat kauniisti siihen ja otin matkalaukun itselleni, vaikka en matkaa suunnitellutkaan. 

Aurinkoisen päivän innoittamana polkaisin lähimpään puutarhamyymälään taimiostoksille. Laukkuun pakkasin ainakin curry-yrttin, basilikan, ananssalvian, appelsiinimintun ja muita en sitten muistakaan. Kaikkea kivaa kuitenkin. Ihania tuoksuja ja makuja. Laitoin yhden ryhdikkäimmistä kesäkurpitsan taimista yrttiporukoiden joukkoon. Se saattaa siellä voimistua kun katsoo hieman muista kasvunmallia. Ja saa voimia sekavasta mullasta. Siinä on hyvä coctail yrttimultaa, kesäkukkamultaa, taimimultaa ja mustaamultaa. Kohta laitan sinne lannotuspuikkoja, niin johan räjähtävät kasvuun. Loput kurpitsan taimet kurkistelee porrastuolilla olevasta puulaatikosta. Ne vahvimmat. Heikot makaa siellä ihan ristiin rastiin, mutta levätköön. Tietenkin ostin myös lavendelin. Olen ihan hulluna niihin. Niitä ei tietääkseni voi syödä, mutta ne tuoksuu niin hyvälle. Jos muistaa, niin voi niistä tehdä tuoksupusseja.

On ihan eri asia roudata multaa, taimia ja kaikkea muuta fillarilla kuin autolla. Itse kävin multaa ostamassa lähikaupasta pariin kertaan, mutta ihaillen katsoin puutarhamyymälästä tulevaa vanhempaa miestä. Hän pokli ryhdikkäänä vaihteetonta fillariaan ja pakkarilla rötkötti kaksi 40 litran multasäkkiä! Minä tungin omat taimet tavarakoriin ja osan reppuun. 

Aika iso kasvatustehtävä tuosta tuli. Jos olisin pannut vähemmän multaa, saisin kannen kiinni ja kasvit mahtuisi olemaan laukussa hyvin. Voisin ottaa sen mökille mukaan. Pitäisköhän laittaa tuohon hantaakiin semmoinen nimilappu?

Viikonloppua!

heikoilla eväillä...

...taitaa lähetä minun kesä käyntiin.

Nyt on monessa seuraamassani blogissa siirrytty pihoille, parvekkaille ja kasvihuoneisiin. Olen tässä minäkin ryhdistäytynyt ja tökkinyt siemeniä multaan. Ostin semmoisen idätysmultapaketin, josta tuli 10 litraa multaa, kun sinne kaatoi 3 litraa vettä. Kätevää! Hankin myös pieniä maatuvia ruukkuja. Alkuvalmisetelut sujuivat hyvin. Kesäkurpitsan siemet ja herneet peittyivät multaan. Samoin jotkut tuntemattomat kukansiemenet. Olen kerännyt niitä viime syksynä jonkun naapurin aidanarosta yleiselle tielle tunkeutuneina. Vapaata riistaa, sanon minä. 

Tämä kuva ei liity näihin kylvöpuuhiin, mutta on hieman todistusaineisona siitä, että olen onnistunut säilyttämään joulusta asti muratin ja pääsiäisestä asti muratin seuralaisen, esikon. Siis vihreän osan, kukkia ei ole enää ollut aikoihin.

Kurpitsansiemenpussissa sanottiin, että pitää laittaa lämpimään, pimeään paikkaan. Laitoin saunaan ja sammutin valot. Kurpitsan alut vai idut vai mitä nämä pitkät huojuvat nyt sitten ovatkaan, ovat kyllä aika olmin näköisiä. On ihan mahdoton kuvitella, että noiden kelmeiden narujen päähän jonain päivänä kasvaisi ihana, pitkä, iso, keltainen kurpitsa! Tai peräti kolme! Jotenkin minulla on sellainen mielikuva, että taimen pitäisi olla matala ja paksu, semmoinen tanakka kaveri. Nämä minun tyypit on hieman toista maata. Mutta täytyy toivoa ihmettä, jos ne partsille vietyinä kylmässä kangistuvat ja lopettavat huojunnan. Samalla ehkä madaltuvat, sillä kylmässä kaikki pienenee. Taidan olla hieman myöhässä näissä istutuspuuhissa. Eipä hätää, luotan siihen, että meillä grillaillaan myöhäiskurpitsaa möksällä pimeinä syysiltoina. Siinäpä sitten varhaisperunan hehkuttajat saavat nenilleen! Kurpitsan siemenet on olleet semmoisen pienoiskasvihuoneen suojissa ja nyt noista silmuista tippuu vettä. Voin tehdä nopean diagnoosin: tulee kuivia kurpitsoja, koska kaikki nesteet vuotivat jo heti alussa ulos.

Samoille lauteille meni muutkin kylvökset. Melkein unohdin ne sinne. Onneksi muistin yhtenä päivänä, että ovat varmaan jo kylpeneet tarpeeksi ja otin ohjeiden mukaan koko porukan huoneisiin, valoihin.  Herneet on vasemmalla ja ei näy juuri ketään. Kukkaset oikeanpuoleisina. Voi olla, että käyn ostamassa jotain oikeita taimia tuolta tarhalta. Ihan vaan varmuudeksi.

Anni on blogissaan esitellyt upeita pieniä farkkupussukoita, joihin hän on aplikoinut erilaisia kuvia. Minulla on noita käytöstä poistettuja farkkuja useita ja nyt oli ihan pakko tehdä joku pieni juttu. Kakkaran kukkia oli jäänyt brittiläis-suomalaisen kangasvaihtotyön jäljiltä aika paljon ja tähän sain mahtumaan muutaman. Nappipurkista löytyi ruukkunappi. Lähetin pussukan äidille, kyllä hän nyt ihmettelee, miten olenkin onnistunut kasvattamaan noin isot kukat pieneen ruukkuun! Suvun kuuluisin puutarhuri. Tietyistä syistä.

Takapuolella on kolikkotasku ja sivussa olevassa vaaleassa kangassuikaleessa lukee Saara eli äidin nimi. Se löytyi yhden kankaan hulpiosta.Lenksuna pätkä vetskaria ja vetoketjua vedellään pätkästä kengännauhaa. Rajua kierrätystä.

Purjehtijalle sopiva pussukka, johon ei mahdu purjeita, köysiä eikä edes merikorttia. Mutta voihan sinne laittaa vaikka pienet kiikarit, joilla tihrustelisi merimerkkejä. Kuvassa on eteläviitta, jos et sattunut tietämään.

Puun takaa kurkki Pitkis-niminen mäyräkoira. Sillä on paistit mielessä.

Koiralle olisi paistit lähempänä kuin sen vanha nenä tajuaakaan. Pussukan toisella puolella jänöt istuskelee oksan suojissa.

Pienempi katsoo isompaa hieman ujostellen.

Minulle tuli nälkä ja heitin kalat pannulle! Näistä saisi kyllä aika värikkään sopankin.

Toisella puolella mokomat kalat kulkevat siiman ohi. En ollut tajunnut, että ongin matalassa vedessä ja koukku taisi olla pohjassa.

Tässä kolme pussukkaa yhdessä. Purjehtijan pussukassa on taustapuolella lippuja. Ulkona otetun Pitkis-pusskuan kuva on liiaksi valottunut. Siinä koiraparka esiintyy lähes valkoisena, mutta oikeasti hän on kauniin hiekan ruskea vaalein laikuin.

Kaikki on kooltaan noin 18 cm x 12 cm ja pohja 3, 5 cm. Tuumattuna 7 x 4,5 x  2". Pussukoissa on vuori, mutta ei mitään tukia sillä farkun lahkeet on aika jämäköitä ja aplikaatiot tukee, samoin farkun nurjalle puolelle kuvien kohteille silitetty tukikangas.

Auto on hoidossa, kun hieman kajautin sillä yhden tiilitalon kulmaan. Siksi otin fillarin, jolla muutoinkin ajelen mielellään ja hurautin Eurokankaaseen. Matkalle osui myös tämä vanha kivisilta, jonka päällä näkyy Helsingin ja Vantaan välinen rajaviitta. Ajelin siltaa pitkin Vantaan puolelle. Siellä on lähin Eurokangas. Ja nyt ompelemaan!

Vielä voi arvailla tuon edellisen postauksen kolikkokukkaroa tämän viikon loppuun asti.

Kauniita päiviä kaikille! Eritoten Päiville!

pienenee kuin pyy...

maailmanlopun edellä nämä minun käsityöt.

Kun ei menty mökille, niin ompelukone on viihdyttänyt minua aika paljon. Laukkuompeluiden välissä on pakko tehdä jotain ihan muuta. Silppua on syntynyt ja päätin möyhiä mullan sijaan silppukoria. Päälimmäisenä tietysti samoja värejä, joista olen laukkuja tehnyt, mutta hieman syvemmältä löytyi kaikkea kivaa!

Takana oikealla näitä viimeaikaisien laukkujen jämäpaloja, muut todella vanhoista töistä jääneitä tilkkuja. Oranssisävyisen pussukan pieni pelle on parikymmentä vuotta odottanut paikkaansa. Silti se jaksaa yhä hillua iloisena. Hyvä tyyppi. 

Samaiset pussukat toiselta puolelta kuvattuna. Näiden koko on suurinpiirtein 6" x 4" ja pohja 1,5" eli 15 cm x 10 cm ja pohja 4 cm. Jotain todella kivaa ja pientä näissä voi säilyttää. 

Tikkasin suoraa ommelta kaartaen tai suhtkoht suoraan päästellen. Tässä kaarevat kohtaavat päädyssä. Jotkut ompeleet osuvat ihan kohilleen, vahingossa. Hyvä vahinko.

Pienet kankaanpalat on tosi söpöjä. Paloja tutkiessa, järjestellessä ja pyöritellessä kului useita tunteja. Ei miehet sellaista ymmärrä. Ei kaksijalkainen eikä tuo nelijalkainenkaan. Tosin jälkimmäinen on kiinnostunut kaikesta, jopa pienistä kankaista, jos saa ottaa niitä ja viedä omalle paikalleen tarkemmin tutkittaviksi. Ja vaikkei saisikaan, voi yrittää ottaa.

Työt senkun pienenevät! Kolikkokukkaroita on kiva tehdä, ne syntyvät nopeasti. Samantien leikkasin, tikkasin ja ompelin neljä kukkaroa. Väliin laitoin ohuen huovan vaikka olisi voinut tehdä ihan pelkästään päällis- ja vuorikankaistakin. Nyt tuli hieman topakammat kukkarot, näissä pysyy rahatkin paljon paremmin tallessa, kun on tukea ympärillä. Hieman harmitti, että Kettusesta tuli sen verran kaponen, ettei kortit mahdu. Tytär tuli juuri parahiksi, kun nämä olivat viittä vaille valmiit. Hänen vanha kolikkokukkaronsa oli paikoin pahasti kulunut ja tarvitsi uuden.

 Voit voittaa itsellesi yhden näistä, jos 

arvaat oikein, minkä kukkaron hän valitsi? 

Sopiva matkakaveriksi

Vähän aikaa sitten tein neliön mallisen kesäkassin intialaiseen henkeen ja tässä sille serkku. Laukkuun piti mahtua iPad ja se oli tarkoitus ottaa matkakaveriksi Berliinin. Harmi vaan, minä en ole laukun emäntänä reissussa, vaan ihan tässä kotosalla istuskelen. Mutta kauhean kiva on istua tässä keittiön pöydän ääressä ja katsella välillä ulos. Minusta on tullut varmaankin koti-ihminen ihan huomaamatta.

Väritys on sinivoittoinen ja hieman turkoosia. 

Takapuolella, joka on yleensä varjoisa, ei kukat kuki. Tikkaukset on suoria, jotka menevät vinoon. Pieni hirsimökkikin mahtuu taustakappaleeseen. 

Sivut, pohja ja yläpääty ovat yhtä ja samaa kangasta. Tikkaukset suoria. Tein sivukappeleiden tuet (laukkuhuopa) erillisistä paloista niin, että kappale taittuu nätisti siitä mistä sen tuleekin taittua. Jos tekee yhtenäisestä huopapalasta sivut, etu- ja takakappaleet, kulmista tulee väkisin pyöreähköt. Ainakin minun taidoilla. En osaa komentaa sitä huopaa teräviin kulmataitoksiin.

Vuorina ekopuuvillaa. Sisäpuolella on kaksi taskua, joista toinen kaksiosainen.. Eli oikeasti niitä taskuja on sitten kolme. Lisäksi kiinnitin yläreunaan nauhan, jonka päässä on hakanen. Siihen voi kiinnittää vaikka avaimet ja vetämällä nauhasta avaimet nousevat sieltä laukun pohjalta helposti saataviksi. 

No mikäs tämä nyt muka on?

Itse kun olen pitkä, teen kaikki hihnat omalle pituudelle sopiviksi. Tähän laukkuun tein tämmöisen hihnanlyhennyslenksun. Normaalisti haka kiinnitetään alempaan D-renkaaseen, mutta kun ihminen pienenee, hän laittaa hihnan kulkemaan alemman D-renkaan lävitse ja kiinnittää hakasen ylempään D-renkaaseen. Ja jos kutistuminen vielä jatkuu, voi hihnan pujottaa ylemmän D-renkaan läpi ja kiinnittää alempaan renkaaseen. Tietenkin koko homman voisi hoitaa toisellakin tavalla, mutta kiva on kokeilla ja kehitellä jotain uutta.

Laukussa on etupuolella vetoketjutasku. Sinne voi matkalle lähtiessä nakata passin, kännykän ja muuta tarpeellista. 

Äitienpäiväkukiksi tarjoilen näitä rauhoitettuja keltavuokkoja.

Meilläpäin niitä kasvaa ainkin muutamissa paikoissa.

makeaa elämää!

Tuhannet kiitokset teille kaikille ihanille ystäville, jotkat eilen maistelitte ja katselitte kanssani namuja näyttelyni avajaisissa! Ollen todella iloinen, että niin moni tuli paikalle. Ja kiitokset kukista, hedelmistä, korteista, karkkipusseista, konvehtirasioista, karkkipapereista, tarkoin valikoiduista karkeista Fazerin myymälästä ja positiivisista sanoista. Olin tehnyt avajaisvieraita varten karkkipapereista pieniä kirjanmerkkejä, kirjastossa kun oltiin, ja ne riittivät nipin napin.

Työthän ovat esillä toukokuun 28 päivään asti.

Fazerin lahjoittamasta 3 kilon Da Capo laatikosta jäi vielä kotona mussutettavaa. Paperit pyysin laittamaan erityiseen karkkipaperiroskikseen, tietenkin. .

Ihan varmasti saan muutaman Da Capo laukun noista tyhjistä karkkipapereista! Tämä ja muutamat muut laukut ovat esillä kirjastossa.

Myös ideoita iltalaukuksi voi napata. Laukussa on keskellä vetoketjullinen tasku, jossa rahat ja kortit pysyvät tallessa. Läpän kiinnityksestä huolehtii magneettilukko. Tämän iltalaukun paperit sain serkultani. Ennen silitysrautaa pienet sydämet olivat hopean hohtoisia, mutta muuttuivat lämmössä valkoisiksi. Siitä huolimatta laukusta tuli oikein tyylikäs!

Lisää kuvia laitan joskus näyttelyn jälkeen, ehkä kesäkuussa.