keskiviikko 23. helmikuuta 2022

Kudontaa ja neulontaa

Taito Käsityö- ja muotoilukoulun kevään ensimmäinen kurssi sisälsi Pirtapuukudontaa. En ollut ollenkaan innostunut, että jihuu, nyt päästään kutomaan! Alkutouhujen jälkeen, kun pääsi kutomaan, tilanne olikin jo toinen!




Ensimmäinen kurssipäivä meni melkolailla pareittain tehtävien loimien laittamiseen. Se olikin ihan outoa puuhaa minulle. Monta vaihetta, jossa täytyi olla tarkkana. Olin ajatellut käyttäväni loimena Nalle-lankaa ja kuteena Novitan vanhaa Faunaa. Opettajan neuvosta vaihdoin langat toisin päin ja vielä kuteena käytettävän langan Novitan Kajastus lankaan.




Kuvassa valmis tuote roikkuu naapurin aidan päällä. Pidän väreistä kovasti. Tietenkin, enhän niitä muuten olisi valinnut! Suunnittelutyö ei pitänyt paikkaansa, koska langat vaihtuivat. Työ näyttää ryppyiseltä koska on ollut minulla jo kaulassa koiralenkin verran.



Jos nyt tekisin toisen, osaisin välttää monta virhettä.


Aloitin aivan liian tiukkaan kutoen, onneksi opettaja huomasi sen ja sain purettua tiukkikset pois. Lopputuloksessa on kyllä paljon virheitä. Paikoitellen kudonta on mennyt vinoon eli toisessa reunassa on tiukempaa, toisessa harvenpaa kudontajälkeä. Lisäksi valmista työtä katsellessa oivalsin, että reunoihin olisi pitänyt kiinnittää huomiota enemmän. Kohtuullisen siistit ne ovat, mutta lankoja rullalle kiristäessä olisi pitänyt huolehtia, että reunimmiaset loimilangat tulevat myös "päällekäin" eikä levittäydy yhtään sivuille vierekkäin. Kun en tätä tehdessä oivaktanut, reunat ovat hieman lyhyemmät eli keskiosa menee aavistuksen kuopalle. Kudonta kokemuksena oli ihan mukava, voisin tehdä tätä toistekin.



Sain ystävältä ihanan kevätkimpun ja kuinka ollakaan, samoja sävyjä löytyy kaulahuivista. Kuva on huonossa valossa otettu ja värit likaiset.
Pirtapuut olisivat käytettävissä, mutta en taida laittaa yksin uusia loimia, se on liian vaikeaa.


Tilasin Novitan Sukkaboksin jossa on Nina Laitisen suunnittelema malli Kuningatar tarvittavine lankoineen. Ensimmäinen sua Novitan Kajastus kuviossa. Eli sama lanka kuin on huivissa kuteena. Ja tämä on sitä neulontaa! Hyvä erottaa samalla tavalla kuin kankaissa. On joko neuloskangasta tai kudottua kangasta. Vaikka sama tuo, kuka kutoo ja kuka neuloo, kunhan valmista syntyy. 
Kukahan on se 39 jalan omistava kuningatar, joka nämä saa?