Tähtien sota

Edellinen postaus oli hieman sotaisa ja samalla linjalla jatketaan. Pehmeää sotaa tämäkin eikä lainkaan kylmää sotaa! Nyt ollaan tähtien sodassa! Se on aikamoista räiskettä se. Oikeita sotia en hyväksy mitenkään!

Tähän peittoon aioin upottaa kaikki minun pienet tilkunpalat, mutta eihän ne tähän loppuneet. Olisi pitänyt tehdä koko avaruus, että tilkkukopat olisivat tyhjentyneet. Peitto on kooltaan 205 x 158 cm, muistaakseni. En jaksa nyt mitata, koska se ei varmaan ole ihan maailman tärkein asia.

Peitossa on monen värisiä tähtiä. Olen ainakin kerran nähnyt henkilökohtaisia tähtiä, kun löin pääni liian matalalla olleeseen kattoon. Ne tähdet oli hyvin värikkäitä. Ei siinä paljoa ehtinyt niihin kiinnittää huomiota, kun tuli se kova kiroilun tarve niin voimakkaana. 

Ja kyllä se aina tahtoo olla niin, ettei minulta löydy tarpeeksi suurta taustakangasta koskaan. Olen ostanut pitkiä pätkiä, mutta sitten leikannut niistä johonkin "todella tärkeään" semmoisen paljon tarvetta suuremman palan. Hölmöläisen hommia, mutta mielettömän kivaa!  

Tikkasin kamalia tähtiä peiton täyteen. Ikinä en ole ollut niin tyytymätön tikkauksiin kuin tämän peiton kohdalla. Mutta ei sekään haittaa. Ensin aloitin keltaoranssilla väriä vaihtavalla langalla. Oli rumaa, purin hampaita ja purin tähtiä. Sitten otin sinisen, ettei näkyisi niin hyvin. Eihän ne kauniimmiksi muuttuneet, mutta eivät niin silmiinpistäviä kuin edelliset. Tikkauslanka loppui pariin kertaan, joten peitossa on kolmea eri sinistä tikkausta. Todellinen keräilyerä koko peitto! Tästä peiton reunalla olevasta rivistä on helppo huomata, että tähdet eivät ole suorissa riveissä. Ei pystyyn eikä vaakaan. Ja jokaisella vaakarivillä on yksi muita isompi tähti.

Oikeasti tein tuon peiton sitä varten, että voin kesän valoisina öinä ottaa oman tähtitaivaan esiin ihan milloin vain! Kyllästyn kuitenkin valoisiin öihin ja kaipaan syksyn pimeyttä ja kauniita tähtitaivaita. Silloin voin vetää tähtipeiton silmille ja siinä se sitten on. Mitään en näe, mutta tiedän tähtien tuikkivan. On niin helppo huijata itseään. Tässäkin asiassa.

Viikonloppuna pyörähdin työpaikan järkkäämällä Kulttuurimatka Tarttoon-reissulla. Oli erinomainen matka. Tartto on superihana kaupunki. Kävimme ERM:ssä (Estonian National Museum, Eesti Rahva Museum). Sen museokaupasta ostin itselleni tuliaisiksi perhoskorvikset ja rintakorun. 

Tartossa on yli kaksikymmentä museoa!

Samaisessa kaupassa oli kaunis asu, varmasti kansallispuku. Tuollainen valkoinen paita olisi oikein ihana kesähelteillä! Suojaisi, ettei iho pala auringossa, mutta olisi kuitenkin aika ilmava.

Tutustuimme myös Tampere majaan. Jos ikinä menet Tarttoon ja haluat yöpyä jossain muualla kuin perushotellissa (me olimme Londonissa), niin tämä olisi kiinnostava vaihtoehto.  Täältä ostin nuo toiset korvikset. 

Ja Sulo on tosiaan uimamaisteri. Vappuna käppäilin hänen kanssa Vantaa-joen rannalla. Ihmisten laiturit ovat yhä maalle vedettyinä ja Sulo haluaa aina käydä niillä patsastelemassa. Tavallaan hän kysyy luvan, että saako mennä ja nytkin sanoin, että saat mennä ja niinpä tämä nopsajalka juoksi vauhdilla laiturille ja pitkä loikka laiturin päästä suoraan jokeen. Hyvä, etten itse joutunut perässä. Onneksi fleksissä riitti pituutta! 

Mukavaa loppuviikkoa!

Kohta on taas viikonloppu ja aurinkoinen sellainen!

pienistä paloista

Huomenta! Tämä laiskamato yrittää ryhdistäytyä muutaman sanan verran. 

Syyskuussa olin Päivölän kansalaisopistolla Sanna Parangon tilkkusilppukurssilla. Siellä sitä ommeltiin hyvässä seurassa koko viikonloppu. Minun työpiste oli ihan sotkuisen näköinen heti, toisin kuin naapurin!

Nämä hulpiotossut tein ihan ensimmäiseksi! Pallolliset hulpiot riittivät juuri ja juuri yksiin tossuihin. 

Ulkopohja on nahkaa. Sen ja sisäpohjan välissä on parketinalushuopaa, sitä mitä tehdään lumpuista ja päällimmäisenä on flanellia. 

Kun olin kaksi päivää ommellut toinen toistaan kirjavampia juttuja, täytyi välillä tehdä jotain rauhallisempaa. Kokosin musta-harmaa-valkea tilkkukorista kivoja kankaita ja tein niistä pinnan, jonka tikkasin laukkuhuovalle.

Mukaan olin ottanut metriketjua ja se oli paras valinta tähän pussukkaan. Vuoriksi otin rumista kankaista itse värjätyn ja kärpäskuvioilla painetun kankaan. Jos olisi laittanut jonkun muovitetun kankaan, voisi tässä kuljettaa vaikka sähköhammasharjaa.

Pidän mallista ja siksi tein kotona muutaman hieman pienemmän. Passelin kokoisia vaikka kynäkoteloiksi.

Olen saanut monilta ystäviltä tilkkusilppuja joita käytin kurssilla ahkerasti, mutta niistä joku toinen kerta.

Tämän työn kaikki pintamateriaalin vihreitä lukuunottamatta on ylijäämiä Kvilttaajan varastoista. Suurin osa blokeista oli valmiina! Muutamia hanhia ompelin, sekä yhden blokin keskustaan. Ei mennyt kovin paljoa aikaa tämän pienen (50 x 62 cm) peiton tekoon.

Väliin laitoin ohuen vanun ja vuorina on flanelli.

Tikkasin työhön kukkasia vaihtuvanvärisellä langalla. Jotenkin en enää tykkää noista vaihtuvanvärisistä, mutta ehkä taas joskus niihin ihastun uudelleen. 

Viikko sitten sunnuntaina nostettiin vene talviteloille. Ilma oli mitä upein ja kotiin tultua otin oman ratsun ja fillaroin Viikkiin ja Hertsikaan. Niiden ohi oltiin autolla ajettu ja halusin mennä ihailemaan ruskan värejä ihan ulkoillen. Pidän näistä puistolehmuksista, jotka seisovat hienossa rivissä, ihan kuin lapsuudessa koulun portaiden juuressa, kun opettaja soitti kelloa välitunnin päätteeksi. Siinä meitä seisoi jokainen luokka omissa jonoissa ja sisään päästettiin aina parhaiten ojennuksessa oleva jengi. Minunkin luokka joskus.

Hertsikan Kirsikkapuisto on kaunis myös syksyllä.

Sulon kanssa kierrettiin Jollaksessa rantoja pitkin, kun odoteltiin miestä ja venettä tulevaksi. Tarkoitus oli mennä telakan viereiseen koirapuistoon, mutta siellä oli ilmakitaraa soittava reilusti keski-ikäinen nainen aikamoisen humpan kierteessä riehakkaan koiransa kanssa. Niinpä sitten jatkettiin matkaa ohi koirapuiston ja löydettiin tie upeille kallioille. Sulon teki varmaan mieli mennä uimaan.

Mukavaa tulevaa viikkoa!

heikoilla eväillä...

...taitaa lähetä minun kesä käyntiin.

Nyt on monessa seuraamassani blogissa siirrytty pihoille, parvekkaille ja kasvihuoneisiin. Olen tässä minäkin ryhdistäytynyt ja tökkinyt siemeniä multaan. Ostin semmoisen idätysmultapaketin, josta tuli 10 litraa multaa, kun sinne kaatoi 3 litraa vettä. Kätevää! Hankin myös pieniä maatuvia ruukkuja. Alkuvalmisetelut sujuivat hyvin. Kesäkurpitsan siemet ja herneet peittyivät multaan. Samoin jotkut tuntemattomat kukansiemenet. Olen kerännyt niitä viime syksynä jonkun naapurin aidanarosta yleiselle tielle tunkeutuneina. Vapaata riistaa, sanon minä. 

Tämä kuva ei liity näihin kylvöpuuhiin, mutta on hieman todistusaineisona siitä, että olen onnistunut säilyttämään joulusta asti muratin ja pääsiäisestä asti muratin seuralaisen, esikon. Siis vihreän osan, kukkia ei ole enää ollut aikoihin.

Kurpitsansiemenpussissa sanottiin, että pitää laittaa lämpimään, pimeään paikkaan. Laitoin saunaan ja sammutin valot. Kurpitsan alut vai idut vai mitä nämä pitkät huojuvat nyt sitten ovatkaan, ovat kyllä aika olmin näköisiä. On ihan mahdoton kuvitella, että noiden kelmeiden narujen päähän jonain päivänä kasvaisi ihana, pitkä, iso, keltainen kurpitsa! Tai peräti kolme! Jotenkin minulla on sellainen mielikuva, että taimen pitäisi olla matala ja paksu, semmoinen tanakka kaveri. Nämä minun tyypit on hieman toista maata. Mutta täytyy toivoa ihmettä, jos ne partsille vietyinä kylmässä kangistuvat ja lopettavat huojunnan. Samalla ehkä madaltuvat, sillä kylmässä kaikki pienenee. Taidan olla hieman myöhässä näissä istutuspuuhissa. Eipä hätää, luotan siihen, että meillä grillaillaan myöhäiskurpitsaa möksällä pimeinä syysiltoina. Siinäpä sitten varhaisperunan hehkuttajat saavat nenilleen! Kurpitsan siemenet on olleet semmoisen pienoiskasvihuoneen suojissa ja nyt noista silmuista tippuu vettä. Voin tehdä nopean diagnoosin: tulee kuivia kurpitsoja, koska kaikki nesteet vuotivat jo heti alussa ulos.

Samoille lauteille meni muutkin kylvökset. Melkein unohdin ne sinne. Onneksi muistin yhtenä päivänä, että ovat varmaan jo kylpeneet tarpeeksi ja otin ohjeiden mukaan koko porukan huoneisiin, valoihin.  Herneet on vasemmalla ja ei näy juuri ketään. Kukkaset oikeanpuoleisina. Voi olla, että käyn ostamassa jotain oikeita taimia tuolta tarhalta. Ihan vaan varmuudeksi.

Anni on blogissaan esitellyt upeita pieniä farkkupussukoita, joihin hän on aplikoinut erilaisia kuvia. Minulla on noita käytöstä poistettuja farkkuja useita ja nyt oli ihan pakko tehdä joku pieni juttu. Kakkaran kukkia oli jäänyt brittiläis-suomalaisen kangasvaihtotyön jäljiltä aika paljon ja tähän sain mahtumaan muutaman. Nappipurkista löytyi ruukkunappi. Lähetin pussukan äidille, kyllä hän nyt ihmettelee, miten olenkin onnistunut kasvattamaan noin isot kukat pieneen ruukkuun! Suvun kuuluisin puutarhuri. Tietyistä syistä.

Takapuolella on kolikkotasku ja sivussa olevassa vaaleassa kangassuikaleessa lukee Saara eli äidin nimi. Se löytyi yhden kankaan hulpiosta.Lenksuna pätkä vetskaria ja vetoketjua vedellään pätkästä kengännauhaa. Rajua kierrätystä.

Purjehtijalle sopiva pussukka, johon ei mahdu purjeita, köysiä eikä edes merikorttia. Mutta voihan sinne laittaa vaikka pienet kiikarit, joilla tihrustelisi merimerkkejä. Kuvassa on eteläviitta, jos et sattunut tietämään.

Puun takaa kurkki Pitkis-niminen mäyräkoira. Sillä on paistit mielessä.

Koiralle olisi paistit lähempänä kuin sen vanha nenä tajuaakaan. Pussukan toisella puolella jänöt istuskelee oksan suojissa.

Pienempi katsoo isompaa hieman ujostellen.

Minulle tuli nälkä ja heitin kalat pannulle! Näistä saisi kyllä aika värikkään sopankin.

Toisella puolella mokomat kalat kulkevat siiman ohi. En ollut tajunnut, että ongin matalassa vedessä ja koukku taisi olla pohjassa.

Tässä kolme pussukkaa yhdessä. Purjehtijan pussukassa on taustapuolella lippuja. Ulkona otetun Pitkis-pusskuan kuva on liiaksi valottunut. Siinä koiraparka esiintyy lähes valkoisena, mutta oikeasti hän on kauniin hiekan ruskea vaalein laikuin.

Kaikki on kooltaan noin 18 cm x 12 cm ja pohja 3, 5 cm. Tuumattuna 7 x 4,5 x  2". Pussukoissa on vuori, mutta ei mitään tukia sillä farkun lahkeet on aika jämäköitä ja aplikaatiot tukee, samoin farkun nurjalle puolelle kuvien kohteille silitetty tukikangas.

Auto on hoidossa, kun hieman kajautin sillä yhden tiilitalon kulmaan. Siksi otin fillarin, jolla muutoinkin ajelen mielellään ja hurautin Eurokankaaseen. Matkalle osui myös tämä vanha kivisilta, jonka päällä näkyy Helsingin ja Vantaan välinen rajaviitta. Ajelin siltaa pitkin Vantaan puolelle. Siellä on lähin Eurokangas. Ja nyt ompelemaan!

Vielä voi arvailla tuon edellisen postauksen kolikkokukkaroa tämän viikon loppuun asti.

Kauniita päiviä kaikille! Eritoten Päiville!

nyt olen vihdoinkin käynyt ...

 Karnaluksissa! Siellähän on käyneet ihan kaikki! 

Tilkkukilta Syyrinki teki viime lauantaina kevätretken Tallinnaan ja Vimsiin. Jos Karnaluksin vierailu ei olisi kuulunut retkeen, olisimme olleet jotenkin hulluja, koska sehän on jonkinlainen käsityöihmisten pyhiinvaelluspaikka. No onneksi se kuului ohjelmaamme, mutta siellähän vasta  sekopäisiksi tulinkin. Kaikkea oli niin valtavan paljon! Nekin, jotka sanoivat, etteivät osta yhtään kangasta, ostivat kuitenkin. Ja metritolkulla! 

Itse olin ajatellut ostaa vetoketjuja ja ehkä hieman jotain kangasta, rauhallisesti ja tarkasti harkittuja valintoja. Tavallaan pysyin hyvin kuosissa ja onnittelin itseäni siitä.

Siinä oli yksi useista vetskariseinistä. Lattiasta lähes kattoon asti hyllyjä, jotka oli täytetty kaiken maailman värisillä ja pituisilla vetskareilla. Metreittäin tai valiina pätkinä.

Nauhoja oli ihan liikaa, joten jätin koko homman väliin. Valinnan tekemiseen olisi mennyt puoli päivää.

Jotenkin kuvittelin itseni tekemään vanhoista farkuista kaikenlaisia uusia juttuja, joihin sitten kirjoisin koristeluja noilla helmilangoilla. Yksi väri näköjään puuttuu kuvasta, semmoinen syklaaminpunainen tai sinne päin. Vetoketjuista yritin tehdä sateenkaaren. 

 Tilkkutyökankaita oli paljon. Olin kuullut, että niitä ei olisi niin paljoa, mutta kyllä niitä oli ja aivot raksutti täysillä, kun yritin miettiä järkeviä valintoja. Kolmea ylintä sain vain jämäpalat, mutta kahta alempaa sitten reilummin.

Kettukangasta sain myös vain vähän. Keskimmäinen kangas toi minulle mieleen venäläiset kansansadut ja niihin kuuluu ehdottomasti kettu. Oikeanpuoleinen turkoosipohjainen kukkaketo on vaan niin ihana, etten tee siitä varmaan koskaan mitään. 

Minun oli ihan pakko tehdä kettumaiset pikkuveskat heti, kun vain kangas oli kuivunut.

Kansansatukankaasta ompelin myös pikkuveskaan. Näihin veskoihin laitoin ohuen laukkuhuovan tukemaan velttoa puuvillakangasta. Tikkasin huovan vinoruuduilla päälliseen ja vuori on ihan erikseen. 

Karnaluks ei ollut meidän ainoa vierailukohde. Kiltamme eestiläinen jäsen Elle oli järkännyt vierailun Viron kuuluisimman tilkkutaiteilijan Marja Matiisen luokse Vimsiin. Jos Karnaluks oli saanut ensikertalaisen pään pyörryksiin, sama meno jatkui Marjan luona. Vierailu oli todellinen elämys! Marja on aivan hurmaava daami. Joimme hänen valoisassa olohuoneessa kahvia ja maistelimme herkullista suklaakakkua samalla kun Marja nosteli vanhan arkun uumenista mitä upeampia töitään kertoen töihin liittyviä tarinoita. Taisi olla niin, että lähes kaikki työt oli tehty kierrättäen vanhoja vaatteita villakangastakeista aina ohuisiin puseroihin farkkuja unohtamatta. Moneen pieneen tilkkuun liittyi jokin hauska tarina ja muisto. Oli pala äidin mekkoa, isän villakangashousua, veljen koulupukua ja isoäidin juhlamekkoa. 

Suurin osa töistä oli farkkua ja kaikkea sai kuvata, mutta farkkutöissä oli joitakin, joita hän ei ole itse vielä julkaissut, joten jätän kaikki farkkutyökuvat omaan käyttööni. Marjalla on tämän Tilkkutalonsa alakerrassa työpaja, jossa on kuulkaan melko paljon kankaita, nappeja lankoja, vanhoja silitysrautoja ja ihan mitä vaan.

Näitä hyllyjä oli muutamat huoneet tupaten täynnä! Välissä vain kapea käytävä.

Napsupulloja!

Ja tällä masiinalla niitä töitä syntyy. Tai sitten sillä toisella, joka oli viereisellä pöydällä.

Jos suinkin on mahdollista, niin järjestä itsesi tänne vieraaksi. 

Talossa oli kaupan monenmoisia tuotteita; patalappuja, kasseja, koruja, neulatyynyjä ja tuunattuja vaatteita. Ostin itselleni tuon ihanan kukkas-neulatyynyn. Se on semmoinen ranteessa pidettävä. Otin sen heti käyttöön ja totuin niin hyvin sen käyttöön, että kerran ommellessani, kun neulatyyny ei ollut edes ranteessani, pistelin surutta muutaman kerran neulan suoraan ranteeseen. Se sattui ikävästi. Lisäksi ostin tuon kirjan, koska sen kansi on niin kaunis. Tosin taidan jatkaa tuunaamista ja siirtää tuon taideteoksen johonkin muualle.

Kiitos ihanille matkaseuralaisille ja matkan järjestäjille!

Todella hieno päivä ihan aamulaivasta ja aamiaisesta valokuvaporukan kanssa iltalaivan hytissä vietettyyn turinointiin ja lepäilyyn asti!

Nämä alla olevat farkkutuunaukset olen kuvannut Kässämarttojen kahvilassa. Olin siellä hieman oppia saamassa. Oikeasti en ole semmoinen tosi-Martta, mutta sinne sai mennä tutustumaan ja täytyy sanoa, että siellä oli ihan liian kivaa! Voi olla, että minusta tulee Martta, en tiedä vielä. Ja nimenomaan Kässämartta. Jos sinne olisi pääsykokeet, en minä pääsisi tavalliseksi Kotitalousmartaksi ikinä. Puurot palais pohjaan ja perunat keittäisin ilman vettä. Kesken soosin veivauksen atoaisin kangasvarastoilleni. 

Patalappuja, pannunalusia, essuja ja eikö ole ihana tuo vetskarista tehty pöllö!

Minulla on jo muutamat farkut ratkottuna, mutta nyt täytyy keskittyä karkkipapereihin. Onnistuin saamaan Pukinmäen kirjastoon toukokuuksi pienen, kierrätysaiheisen näyttelyn ja tässä näyttelyssä kaikissa tuotteissa päämateriaali on karkkipaperi. Kerron siitä hieman myöhemmin lisää. Tästä tuli nyt varmaan kaikkein pisin postaus, mutta paljon on sentään kuvia.