keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

nyt olen vihdoinkin käynyt ...

 Karnaluksissa! Siellähän on käyneet ihan kaikki! 
Tilkkukilta Syyrinki teki viime lauantaina kevätretken Tallinnaan ja Vimsiin. Jos Karnaluksin vierailu ei olisi kuulunut retkeen, olisimme olleet jotenkin hulluja, koska sehän on jonkinlainen käsityöihmisten pyhiinvaelluspaikka. No onneksi se kuului ohjelmaamme, mutta siellähän vasta  sekopäisiksi tulinkin. Kaikkea oli niin valtavan paljon! Nekin, jotka sanoivat, etteivät osta yhtään kangasta, ostivat kuitenkin. Ja metritolkulla! 
Itse olin ajatellut ostaa vetoketjuja ja ehkä hieman jotain kangasta, rauhallisesti ja tarkasti harkittuja valintoja. Tavallaan pysyin hyvin kuosissa ja onnittelin itseäni siitä.


Siinä oli yksi useista vetskariseinistä. Lattiasta lähes kattoon asti hyllyjä, jotka oli täytetty kaiken maailman värisillä ja pituisilla vetskareilla. Metreittäin tai valiina pätkinä.


Nauhoja oli ihan liikaa, joten jätin koko homman väliin. Valinnan tekemiseen olisi mennyt puoli päivää.


Jotenkin kuvittelin itseni tekemään vanhoista farkuista kaikenlaisia uusia juttuja, joihin sitten kirjoisin koristeluja noilla helmilangoilla. Yksi väri näköjään puuttuu kuvasta, semmoinen syklaaminpunainen tai sinne päin. Vetoketjuista yritin tehdä sateenkaaren. 


 Tilkkutyökankaita oli paljon. Olin kuullut, että niitä ei olisi niin paljoa, mutta kyllä niitä oli ja aivot raksutti täysillä, kun yritin miettiä järkeviä valintoja. Kolmea ylintä sain vain jämäpalat, mutta kahta alempaa sitten reilummin.


Kettukangasta sain myös vain vähän. Keskimmäinen kangas toi minulle mieleen venäläiset kansansadut ja niihin kuuluu ehdottomasti kettu. Oikeanpuoleinen turkoosipohjainen kukkaketo on vaan niin ihana, etten tee siitä varmaan koskaan mitään. 


Minun oli ihan pakko tehdä kettumaiset pikkuveskat heti, kun vain kangas oli kuivunut.


Kansansatukankaasta ompelin myös pikkuveskaan. Näihin veskoihin laitoin ohuen laukkuhuovan tukemaan velttoa puuvillakangasta. Tikkasin huovan vinoruuduilla päälliseen ja vuori on ihan erikseen. 

Karnaluks ei ollut meidän ainoa vierailukohde. Kiltamme eestiläinen jäsen Elle oli järkännyt vierailun Viron kuuluisimman tilkkutaiteilijan Marja Matiisen luokse Vimsiin. Jos Karnaluks oli saanut ensikertalaisen pään pyörryksiin, sama meno jatkui Marjan luona. Vierailu oli todellinen elämys! Marja on aivan hurmaava daami. Joimme hänen valoisassa olohuoneessa kahvia ja maistelimme herkullista suklaakakkua samalla kun Marja nosteli vanhan arkun uumenista mitä upeampia töitään kertoen töihin liittyviä tarinoita. Taisi olla niin, että lähes kaikki työt oli tehty kierrättäen vanhoja vaatteita villakangastakeista aina ohuisiin puseroihin farkkuja unohtamatta. Moneen pieneen tilkkuun liittyi jokin hauska tarina ja muisto. Oli pala äidin mekkoa, isän villakangashousua, veljen koulupukua ja isoäidin juhlamekkoa. 



Suurin osa töistä oli farkkua ja kaikkea sai kuvata, mutta farkkutöissä oli joitakin, joita hän ei ole itse vielä julkaissut, joten jätän kaikki farkkutyökuvat omaan käyttööni. Marjalla on tämän Tilkkutalonsa alakerrassa työpaja, jossa on kuulkaan melko paljon kankaita, nappeja lankoja, vanhoja silitysrautoja ja ihan mitä vaan.


Näitä hyllyjä oli muutamat huoneet tupaten täynnä! Välissä vain kapea käytävä.


Napsupulloja!


Ja tällä masiinalla niitä töitä syntyy. Tai sitten sillä toisella, joka oli viereisellä pöydällä.
Jos suinkin on mahdollista, niin järjestä itsesi tänne vieraaksi. 


Talossa oli kaupan monenmoisia tuotteita; patalappuja, kasseja, koruja, neulatyynyjä ja tuunattuja vaatteita. Ostin itselleni tuon ihanan kukkas-neulatyynyn. Se on semmoinen ranteessa pidettävä. Otin sen heti käyttöön ja totuin niin hyvin sen käyttöön, että kerran ommellessani, kun neulatyyny ei ollut edes ranteessani, pistelin surutta muutaman kerran neulan suoraan ranteeseen. Se sattui ikävästi. Lisäksi ostin tuon kirjan, koska sen kansi on niin kaunis. Tosin taidan jatkaa tuunaamista ja siirtää tuon taideteoksen johonkin muualle.
Kiitos ihanille matkaseuralaisille ja matkan järjestäjille!
Todella hieno päivä ihan aamulaivasta ja aamiaisesta valokuvaporukan kanssa iltalaivan hytissä vietettyyn turinointiin ja lepäilyyn asti!

Nämä alla olevat farkkutuunaukset olen kuvannut Kässämarttojen kahvilassa. Olin siellä hieman oppia saamassa. Oikeasti en ole semmoinen tosi-Martta, mutta sinne sai mennä tutustumaan ja täytyy sanoa, että siellä oli ihan liian kivaa! Voi olla, että minusta tulee Martta, en tiedä vielä. Ja nimenomaan Kässämartta. Jos sinne olisi pääsykokeet, en minä pääsisi tavalliseksi Kotitalousmartaksi ikinä. Puurot palais pohjaan ja perunat keittäisin ilman vettä. Kesken soosin veivauksen atoaisin kangasvarastoilleni. 


Patalappuja, pannunalusia, essuja ja eikö ole ihana tuo vetskarista tehty pöllö!




Minulla on jo muutamat farkut ratkottuna, mutta nyt täytyy keskittyä karkkipapereihin. Onnistuin saamaan Pukinmäen kirjastoon toukokuuksi pienen, kierrätysaiheisen näyttelyn ja tässä näyttelyssä kaikissa tuotteissa päämateriaali on karkkipaperi. Kerron siitä hieman myöhemmin lisää. Tästä tuli nyt varmaan kaikkein pisin postaus, mutta paljon on sentään kuvia. 













28 kommenttia:

  1. Hienoa, nyt sinäkin olet käynyt Karnaluksissa "sekoamassa" ;D . Olen myös käynyt tuolla Maria Matissen tilkkutalossa ja se oli aivan ihastuttava paikka, sanoinkuvaamaton. Oikeasti haukoin henkeäni siellä alakerrassa siitä tavara ja kangasmäärästä... koska ne ehtii ompelemaan... No onneksi se ei ole minun päänsärkyni. Ihana paikka se oli. :D Hienoa, kun olet saanut näyttely mahdollisuuden. Onnea!

    VastaaPoista
  2. Oi, kun ihanaa pääsisipä taas käymään Karnaluksissa! Nopeasti hyödynsit kankaita. Kivat pussukat. Olisi kiva päästä käymään Maria Matissen tilkkutalossa ja nähdä hänen upeita töitään. Onnittelut näyttelystä:)

    VastaaPoista
  3. Hieno matkakertomus ja hyvin olit sekoontunut Karnassa hyviin ostoksiin. Erityisen söpöä tuo kettukangas.
    Voit liittyä suoraan Kädentaitomarttoihin, se on oma yhdistyksensä eikä sinne kuten muihinkaan marttoihin mitään pääsykokeita tai testejä ole.
    Mulla on jo kuudet farkut ratkottuna ja jotain olen miettinyt niistä tehdäkin, saas nähdä ehdinkö saamaan jotain valmiiksi viikonlopuksi.

    VastaaPoista
  4. Hieno homma kun selvisit Karnasta ilman konkurssia ja kuorma-autokuljetusta;) Mä olin siellä tänään ja ostin vain yhdet sukkapuikot ja tarranauhaa. Kavereille toin lankaa tilauksesta.

    VastaaPoista
  5. Ihana Karnaluks! Ensimmäisen kerran kun sinne menin en tiennyt minne katsoa. Joka puolella lisää tavaraa... Olit löytänyt kauniita kankaita:)
    Meilläkin tilkkuilijat tekivät retken tuonne Matissen luo. En päässyt silloin mukaan ja harmitti. Onneksi on jptain mukavaa odotettavaa tulevaisuudessa...varmaan joku retki osuu tulevaisuudessa sinne...Se on kyllä BINGO!
    Kuulosti ihanalta tuo teidän reissu!

    VastaaPoista
  6. Karnaluksista olen paljon kuullut, mutten ole siellä käynyt. Josko sitten tänä kesänä? Toisaalta ehkä parempi jos en tuonne pääsisikään, hulluus iskisi varmasti :) Kauniita töitä, varsinkin nämä farkkujutut ovat sydäntä lähellä. Kiitos kivasta ja mielenkiintoisesta postauksestasi ja mukavaa päivää!

    VastaaPoista
  7. Ooh, ihanaa! Niin Tallinnan kokemuksille, töille kuin tulevalle näyttelylle! Mä en oo vieläkään käynyt Karnaluksissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenks mä nyt muka jotenkin edistyneempi kun oon käyny ja sä et? Seuraavalla kerralla oon ainakin vähän viisaampi, nyt kun tiedän mitä kaikkea siellä on. Neulomuslankoja en edes käynyt vilkaisemassa.

      Poista
  8. Taas oikein hengästyttävä tarina sinulta, hauska lukea! Tuo Karnaluksin eka käynti taitaa olla kaikille sellainen, ettei sitä hevin unohda - ja jokaisella myöhemmälläkin kerralla sieltä löytyy aina uutta ja ihanaa :) Hienoja farkkujuttuja, Marja Matiisenilta minullakin on tuollainen samanlainen muistikirja kansineen ja käsilaukkukin. Kivoja juttuja myös Martta-kahvilasta :)

    VastaaPoista
  9. Karnaluksissa tulee joukkohysteria: pakko ostaa kun muutkin ostaa. Kolmea tuttua kangasta näkyy valikoimissasi olevan. Luulin työhuoneeni olevan täysi, se onkin ihan autio tuohon Marjan pajaan verrattuna!

    VastaaPoista
  10. No huh, mikä kangaskauppa. Tuolta tulis kyllä hamstrattua kangasta ja kaikkea tarpeellista:) Ihana tuo kettukangas♥
    Eilen tuli pussukka, kiitos paljon ♥

    VastaaPoista
  11. Voi ihanuutta, kiitos kun päästiin "matkalle mukaan" valokuvien muodossa! En tiedä, olisin itsekin ollut pää pyörällä tuolla enkä olisi osannut ostaa mitään. Oikea ompelijan mekka! Ja tuo kettukangas tosiaan ihana!! Ja nuo pussikot!

    VastaaPoista
  12. Hieno postaus! Ihan tuli taas viime lauantai elävästi mieleen. Ihailen, että olet saanut kettukankaan heti taipumaan veskaksi tai kahdeksi, ja nyt on huono omatunto, kun ostin itse melkein sen kaiken!

    VastaaPoista
  13. Ooh ja aah. Minä taidan olla kohta viimeinen Karnaluksissa käymätön koko Suomenmaassa. En vaan uskalla mennä sinne, koska sekoan jo melkein näistä kuvista.
    Jostain syystä mua huvittaa suunnattomasti tämä lause: "Oikeanpuoleinen turkoosipohjainen kukkaketo on vaan niin ihana, etten tee siitä varmaan koskaan mitään. ". Just!!
    Kiitos raportista :).

    VastaaPoista
  14. Taannoin pääsin Opiston reissulla tuonne MM:n kotiin ja ompelimoon, todellinen elämys! Kivasti kerrot reissustanne!

    VastaaPoista
  15. Karnaluks on todella pään sekottava kokemus. Olisipa kiva päästä sinne joka päivä ajan kanssa. Hienoja töitä on Marja Matiisenillakin. Olen jossain näyttelyssä niitä nähnyt. Hieno reissu teillä.

    VastaaPoista
  16. Näyttää siltä, että reissu eteläiseen naapuriin on ollut onnistunut. Karnaluks-ostoksesi ovat vallan hurmaavia. Minäkin olen käynyt siellä muutaman kerran ja ensimmäisellä kerralla tuli ostettua sellaisia kankaita, jotka ovat "näistä en tee koskaan mitään. Kettu-ja satupussit ovat ihanat. Kylläpä nuo Martatkin ovat osaavia.
    ihastelukankaita", jatkossa olen ollut maltillisempi. Tuonne Marja M- paikkaan olisi kiva päästä.

    VastaaPoista
  17. Olipas siinä matkaa kerrakseen! Vähänkös oon kateellinen! A) Karnaluksissa en ole vielä käynyt ollenkaan ja B) Marja Matiisen -studio on ehdottomasti toivelistallani. Hänen raamatunsa Lapitöö Eesti kodus on ihan super hyvä kirja. Kettukangas on suosikkini! Kansansatu hyvänä kakkosena. Hieno pitkä postaus!

    VastaaPoista
  18. Hei, minun matkakuumeeni nousi nyt tämän postauksesi ansiosta ihan huisiin korkeuksiin. Olen menossa ryhmän kanssa käsityömatkalle Talliinnaan ja Pärnuun helatorstai-viikonloppuna ja ohjelmassa on jälleen Marja Matiisen ja hänen tilkkutaidetta pursuava kotinsa.... jes!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on sitten todella mukavaa ja kiinnostavaa tulossa...

      Poista
  19. Huippia, pääsit käymään tuolla taivaassa :) :). Viimeksi kun kävin, en ostanut kankaita. Nuo sinun ostamasi todella kauniita ja veskaksi muutettuna Wau!

    VastaaPoista
  20. Alkoi tehdä mieli Tallinnaan tarinaasi lukiessani! Ensimmäisellä Karnaluksin reissulla en oikein osannut ostaa mitään (järkevää?), toiselle meninkin sitten ostoslistan kanssa, MM näkyy siivonneen kangaskasansa sitten viime kevään, minulla ei ole ihan noin säntillistä kuvaa samasta paikasta. Harmi, että meillä oli tuolloin kiireinen opas, vierailusta MM:n luona jäi vähän hätäinen tunnelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin kaikkein siistimmästä hyllystä olevan kuvan : D Meillä oli oikein hyvin aikaa myös MM luona, mikä oli hyvä asia.

      Poista
  21. Mä en oo vielä päässy karnaluksiin :( Aikeissa kyllä on joskus... Kiva, että oli noin kiva kevätretki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja pitikin vielä kysyä, että minkä hintasta sielä Karnaluksissa on? Esim metri puuvillakangasta? Onko muuten paljonkin halvempaa kuin suomessa vai tuleeko ostettua sen takia että sekoaa?

      Poista
    2. Muistelen, että halvin oli 3,20 m ja kallein ostamani 9,90 m eli aila halpoja olivat.

      Poista
  22. Vautsi mitä kankaita löysit, tuo Kansansatu on aivan ihana!
    Karnaluks on kyllä mainio paikka, ensi kerran kun menin oli pää ihan pyörällä, mutta seuraavalla kerralla ymmärsin jo etukäteen katsoa heidän nettisivujaan ja laittaa vähän paperille ylös mitä ostan, niin oli valinnat paljon helpompia tehdä :)

    VastaaPoista
  23. Karnaluksiin kyllä pitäisi päästä....joku päivä ehkä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!