maanantai 6. huhtikuuta 2015

Valitse kaunein pöytäliina! Äänestys on alkanut! Vote!

Talvi on takana ja nyt on aika valita menneen kauden kaunein pöytäliina.


Alkukarsinnat on käyty tiukan tuomariston edessä ja finaaliin selvisi tämä kolmikko. Punainen ja Vihreä ovat Finlaysonin tuotteiita ja Sininen on myös suomalainen, mutta en muista valmistajan nimeä. Sanottakoon, että alkukarsinnoissa ei myöskään ollut yhtään ulkomaista edustajaa. Vähän niin kuin miss Suomeksi ei voi valita kanadalaista. Esitelläänpäs ehdokkaat yksi kerrallaan ihan sattumanvaraisessa järjestyksessä. Käytän näistä vain etunimeä, koska kaikkien sukunimi on Pöytäliina.

VIHREÄ


Vihreä edustajamme on kaunisryhtinen, hyvätapainen ja suoraviivainen. 


Sisältä tämä kevään airut on beige pienin vihrein ja punaisin merkein.


Annoimme ehdokkaiden kuvauttaa itsensä jonkun voimaesineen kanssa. Vihreä halusi tulla kuvatuksi koiran purupötkylän kanssa. Hän kertoi, että purupötkylä kuvaa hyvin Vihreän sitkeyttä ja kestävyyttä rajuissakin paikoissa. Vihreä ei ihan helposti hajoa itse, mutta kannattaa kompostointia ja kantaa muutenkin huolta ympäristöstä. Pötkylän tasaraidat kuvastavat Vihreän vankkaa ajatusta tasa-arvon puolesta.
Kilpailun johto sanoo, että purupötkylästä voi hyvinkin tulla mieleen joustamattomuus ja jonkinmoinen itsensä ympärille kietoutuneisuus.

SININEN


Lähes ruiskukan sininen ehdokas kertoo olevansa hyvin isänmaallinen. Sinisen toinen nimi on Toivo ja hän pitää itseään suurena. Sininen haluaa, että kaikilla olisi mahdollisuus menestyä ja kaikista pidettäisiin yhtälailla huolta. 


Sisältä Sininen on puhtoisen valkea, mutta pieniä vihreitä ja punaisiakin merkkejä on helposti havaittavissa. 


Sinisen halusi välttämättä kaski voimaesinettä ja koska muut kilpailijat siihen suostuivat, salli kilpailun johtaja Sinisen valita kaksi. Sorsan valinnalla Sininen haluaa viestittää, että punainenkin voi olla ystävä, josta huolehditaan. Sorsa kuvastaa myös luonnon tärkeyttä. Pallon pyöreä muoto kertoo, että Sininen on kamalan huolissaan koko maapallosta. Kilpailun johto näkee pallossa sen, että Sininen vain pompottelee ajankuluksi eikä sillä ole selkeää koria, minne pallo pitäisi saada. Pallo saattaa livetä käsistä ja vieriä hyvin, hyvin kauas. 

PUNAINEN

 

 Omasta mielestään Punainen on työteliäs, ryhdikäs ja aina avoin uusille asioille. 


Sisältä tämä Punainen on lähes valkoinen, mutta kyllä sieltä värejäkin pilkistää. Hieman punaista, keltaista ja lilaa! Mitä ihmettä, meneekö se hieman siniseen päin?


Punainen halusi vierelleen koiran ikivanhan jouluaiheisen vinkulelun. Punaisen mielestä siitä kuvastuu ennenkaikkea hänen arvomaailma, jossa tärkeitä ovat kaikki. Yhtä tasa-arvoisia ovat niin vanhat kuin uudet. Punainen kokee punaisen värin turvallisena. Lelun iloinen lumiukko jouluisessa asussa kuvastaa Punaisen hyväntuulisuutta vaikeissakin paikoissa.  
Kilpailun työryhmä hieman mietiskeli, että Punainen saattaa olla kuin vinkulelu, paljon ääntä tyhjästä, mutta siinä kaikki. Ja lakaiseeko Punainen tuolla sinisellä luudalla ongelmat maton alle? Huolestuttavaa.


Kaikkien ehdokkaiden taustat on tutkittu tarkoin, eikä sieltä löytynyt moitittavaa. Ei takinkääntöjä, vuoren vääntöjä eikä laittomuuksia. Yleisilme siisti.

Nyt voit äänestää omaa suosikkiasi!
Laita kommenttilootaan oman ehdokkaasi nimi ja voit alkaa odottaa voittoa. 
Äänestyspaikka sulkee kommenttilaatikon ovet 19.4. klo 20 
jonka jälkeen äänet pannaan nippuihin ja joka nipusta arvotaan yksi voittaja.


Tässä koko kolmikko yhdessä. Kaikilla on suut hieman auki ja siitä jo näkee heidän halun saada äänestyksen jälkeen sanansa kuuluviin. 

Ennakkoäänestystä ei järjestetä erikseen, vaan täällä alkaa oikea äänestys heti. Jossain vaiheessa ennen varsinaisen äänestysajan loppumista kerron hieman  ovensuukyselyiden tuloksia ja suuntaa antavien mielipidegalluppien tuloksia. 
Ja ettei kukaan vaan nyt jättäisi äänestämättä täytyy kertoa, ettei näillä valinnoilla ole mitään tekemistä eduskuntavaalien kanssa. Siellä on enmmän ehdokkaita ja ryhmiäkin, vaikka sattumalta tässä äänestyksessä on Vihreä, Punainen ja Sininen, jotka saattavat mennä sekaisin vihreiden, punaisten ja sinisten kanssa. Mutta ei. Tämä on ihan toinen äänestys. 

Palkinnoksi voittaja saa äänestämänsä värin. Kaikki kolme ovat palkintoja, joten voi hieman taktikoida loppuvaiheessa, jos vaikkapa Vihreä on saanut vähiten ääniä, äänestämällä sitä voittomahdollisuus paranee.  

58 kommenttia:

  1. Koska tämä ei taida olla suljettu lippuäänestys, rohkaisen mieleni ja kommentoin ihan (ääneen) julkisesti, että sininen!

    VastaaPoista
  2. Sininen saa minunkin ääneni, sillä rakastan sinistä väriä. Silmänikin ovat siniset, joten sinisilmäisesti äänestän sinistä.

    VastaaPoista
  3. Vaikkei punaisen puheisiin lie liiemmin luottamista, valitsen sen kuitenkin.

    VastaaPoista
  4. Värillä väliä, kunhan se on punainen ♥

    VastaaPoista
  5. Ihana äänestys. Minun suosikkini ehdottomasti on VIHREÄ!

    VastaaPoista
  6. Ei mitään taktikointia, mielestäni vihreä on paras. ukm

    VastaaPoista
  7. Kylläpä on kova kolmikko finaalissa ja jokaisen tarina on taas ihan omaa luokkaansa. Ääneni saa punainen, vaikka vaikuttaakin luonteeltaan aika arvoitukselliselta.

    VastaaPoista
  8. PUNAINEN!
    Tiukat tyypit oot saanut kasaan tähän äänestykseen. Jännään tätä enemmän kuin sitä toista.

    VastaaPoista
  9. Minun ääneni saa punainen. Vinkulelu ratkaisi ;)

    VastaaPoista
  10. Siis oikeastihan sininen on minun värini, mutta nyt tuo vihreä vie voiton. Se on ehdottomasti näistä kaikista "positiivisin", ja kutsuu keväisellä värillään odottamaan kesää ja aurinkoa. Siis vihreä tällä kertaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohi äänestyksen vielä :) Kopioin kyllä nyt tätä ideaa kierrättää vanhoja pöytäliinoja näin hauskasti.

      Poista
  11. Jösses ku on taas hauska juttu. Siis vakavasti ottaen, mun suosikki on vihreä. Se on semmoinen leppoisa väri. Sen voimaesinekin on kaikista käyttökelpoisin, sillä voi vaikka huitaista hiiriä pois jalosita.
    Punainen on aivan liian ärtsäkkä ja sinisestä tulee mieleen Martat. Ei niissä mitään vikaa ole mutta en tykkää marttakuosista.
    Mutta, mullahan on jo ihan spesiaali tämmönen pussukka niin jättäydyn arvonnasta pois, jos sallitaan. Jos ei niin luovutan mahdollisen voittoni seuraavalle.

    VastaaPoista
  12. Ehdottomasti sininen! Muistuttaa ruudutukseltaan mummon vanhaa oranssia pöytäliinaa ja nostatti tunteet pintaan!

    VastaaPoista
  13. Sinisen voi jättää pois laskuista koska mun äiti on ollut Finlaysonilla töissä ja siksi pitää äänestää vihreää tai punaista;) Eikä tuo punaisen vinkulelu tarkoita paljon melua tyhjästä vaan vinkutus tarkoittaa että täällä olen !!huomatkaa!! Eikä sillä luudallla mitään asioita maton alle lakaista vaan pidetään paikat puhtaana:) Vihreä on myös kiva mutta se voi kesällä hukkua ruohikon sekaan:) Siis valintani on punainen.

    VastaaPoista
  14. Punainen on kaunein. Koen sen kanssa yhteenkuuluvuutta, koska minäkin olen työteliäs ja lakaisen ongelmat maton alle. Onneksi tällä ei ole tekemistä muiden vaalien kanssa, sillä kunnioitan vaalisalaisuutta. Tässä äänestetään ihan läpinäkyvästi, mikä on tällaisessa äänestyksessä tosi hyvä asia.

    VastaaPoista
  15. Tässä vaali äänestyksessä vei voiton punainen.
    juuri minun kevät takin väreihin sointuva.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  16. Hmm, varma sininen muuttuikin vihreäksi. Tuossa kuosissa on jotain tuttua lapsuudesta, joka alkoi viehättää, vaikkei se varmaan niin vanhaa ole. Vastaan vihreä. Ja kaikki on kyllä tosi hienoja.

    VastaaPoista
  17. voi, voi, eikö mitenkän saisi äänestää kaikkia kolmea, tai edes kahta. sininen, vihreä, sininen vihreä, äsh kumpi nyt niistä. kaikki siis ovat ihania, mutta kun sinien ja vihreä jäivät kinastelemaan, niin punaisen kiri ohitse. siis punainen, mutta jos nyt kuitenkin saisi kaikille antaa ääniä, saahan?????

    VastaaPoista
  18. Hieman punaista, keltaista ja lilaa. Siinä se kolmikko mikä saa minun pääni kääntymään. Tahdon punaisen jos onni potkaisee niin että tuntuu. Jos voitan, palkitsen itseni vielä herkkuannoksella jäätelöautosta (vaikka se onkin sininen). Tähän pussukkaan voisin laittaa sitten aina sopivan rahan ostoksille mennessäni Tahtoisin bonuksena vinkulelunkin. Ei minulla koiraa ole mutta sellainen käy välillä kylässä. Sitten voisimme mennä nelistään minä, pussukka, koira ja vinkulelu herkkuostoksille.

    VastaaPoista
  19. Ihan rupes naurattamaan tuo punainen liina. Minulla on joskus ollu tuollainen enkä tykänny yhtään, mutta tuollaiseksi taiteltuna ja tuunattuna kaikkein parhaan näköinen :)
    ritvahelena@luukku.com

    VastaaPoista
  20. Ihanainen sininen saa minun ääneni, vaikka vihreä kirikin melkein rinnalle.

    VastaaPoista
  21. vihreä on valttia, kaikki ovat kyllä ihania
    ¨alice

    VastaaPoista
  22. Voi näitä sun tarinoita :) Päivin Punainen tietty!

    VastaaPoista
  23. Olisin voinut vaikka vannoa äänestäväni sinistä, mutta yllättäen vihreä onkin mielestäni paras. Raikas, keväinen, purunaruperustelutkin osuivat ja upposivat heti. Vihreä siis minun suosikkini :)

    VastaaPoista
  24. Olipas vähän vaikea valita. Yleensä päädyn siniseen, mutta nyt ääneni saakin punainen. t. Salme

    VastaaPoista
  25. Äänestän sinistä vaikka muutkin on yhtä hyviä!

    VastaaPoista
  26. Hyvä värianalyysi! Valitsen vihreän. Oma vihreä takkini on ihan kuusenpihkassa sitkeästi.

    VastaaPoista
  27. No johan vaikean äänestyksen pistit, kun keskenään vallan hippaa lyövät vihreä ja punainen, sininen jää pois tästä äänestyksestä vallan, joten nyt sitten pitää vielä valita ja se on tietysti punainen, punainen ja vielä kerran punainen, vaikka toisin luulisi! Vinkulelullekin olisi täällä käyttöä jos se mukaan haluaa tulla:)

    VastaaPoista
  28. Punainen... ööö... eikun vihreä... mutta ei missään nimessä sininen. Siis... PUNAINEN!

    VastaaPoista
  29. Yllätys vihreäkin näyttää tosi hyvältä, mutta kaverini täällä puhuu voimakkaalla äänellä sinisen puolesta, joka kylläkin on yleensä lempivärini. Keskustelun päätteeksi me kuitenkin käännyimme yhdessä sinisen puolelle. Nyt tällainen yhteinen äänestystulos, koska ei muutenkaan vaalisalaisuus ole tässä voimassa.

    marjoriitta

    VastaaPoista
  30. Vihreä, se on ihan tyttäreni lempivihreää ja jos voittaisin, antaisin sen hänelle.

    VastaaPoista
  31. Punainen!!! Ehdottomasti värillä on väliä ja muutenkin tuo punainen on kuin mulle luotu! Meissä on paljon samaa, työteliä ja ryhdikäs ja aina avoin uusille asioille ;)

    VastaaPoista
  32. Hui, panitpa pahan, kun pitäisi kolmesta kauniista valita kaunein! ;) Pitkällisen harkinnan jälkeen raatini valitsi punaisen (vaikka oli ensin kovasti sinisen kannalla). :)

    VastaaPoista
  33. Hih, yhtä kauan meni oman ehdokkaan valitsemiseen molemmissa vaaleissa! Vihreään nyt kallistun, vilpittömän mutta ankaran vertailun jälkeen. :o)

    VastaaPoista
  34. Yksinkertaisesti mutta iloisesti voittaja ehdokkaani on punainen!!

    VastaaPoista
  35. Äänestän vihreää, se on niin söpö keltaisine pikku ruutuineen!

    VastaaPoista
  36. Vihreälle minun ääni.
    Armi N

    VastaaPoista
  37. Upea esittely! Punaista äänestän, kävi miten kävi. Niin on energinen tyyppi.

    VastaaPoista
  38. Ehdottamasti sininen joka hurmaa raikkaudellaan.
    Eija V

    VastaaPoista
  39. Kaikki pisteet Vihreälle, Vaasan läntinen vaalipiiri on päätöksensä tehnyt!

    VastaaPoista
  40. Sininen tietenkin, ovela kaveri; sai mukaansa kaksi voimaesinettäkin.

    VastaaPoista
  41. Valintani on vihreä, koska purulelu on niin kaunis ja minäkin tunnen välillä olevani kietoutunut itseni ympärille.

    VastaaPoista
  42. Olipas vaikea valinta. Lopulta kuitenkin päädyin vihreään joka eniten edustaa arvojani.

    VastaaPoista
  43. Vai on sininen jäämässä heikoille! Sitten on ihan pakko osallistua ja antaa ääneni siniselle. Sointuisi niin hyvin 50-lukuisen marttamekkoni kanssa meidän yhdistyksen 110-vuotisjuhlalaukuksi toukokuussa.
    Lintupussukkasi taas taattua laatua, aivan ihanat.
    Terveisin AnjaK Vääksystä

    VastaaPoista
  44. Ehdottomasti kaunein on punainen, mutta koska olen vastarannankiiski ja vastavirtaan kulkija, äänestän VIHREÄÄ. Kevään toivo, luonnon väri.

    VastaaPoista
  45. Vihreästä pidän eniten näistä väreistä!
    Kyllä muutkin ovat hienoja.TMM

    VastaaPoista
  46. Kaikki ovat niin upeita. Ensin ajattelin vihreää, sitten punaista,mutta äänestän SINISTÄ. Minullakin on varmaan ollut joskus tuollainen vihreä liina.

    VastaaPoista
  47. Sininen on värini. Kaikki ovat kauniita mutta sininen!

    VastaaPoista
  48. Vihreä on minun värini!

    VastaaPoista
  49. Voi miten kauniita kaikki. Tykkään kaikista väreistä, mutta vihreä miellyttää kuitenkin näistä eniten.

    VastaaPoista
  50. Vaikea valinta, kauniita kaikki. Sininen kaulahuivi kaipaa kyllä kaltaistaan seuraa, eli ääni siniselle.
    Mamma yhdelle

    VastaaPoista
  51. Kyllä ihana kirkas sininen vie voiton. Sininen ja valkoinen, värit ovat vapauden... Jukka Kuoppamäkeä lainaten näin tärkeänä päivänä.
    Ritva R Vantaalta

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!