keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

vaihdokkeja


Tilkkukurssilta Elise lähti joitain viikkoja sitten lomalle Intiaan ja antoi jokaiselle pienen farkkukankaisen sydämen. Meidän tehtäväksi jäi koristella sydän, tarjolla oli jopa tarvikkeita koristelua varten. Otin käpypitsinauhaa, joka katosi kankaiden sekaan, joten se jäi käyttämättä. Elise on palannut maisemiin ja sydämet alkavat olla valmiita.



Yhdellä kerralla teimme niitä atc-kortteja ja silloin sovimme, että vaihdamme kortteja jossain vaiheessa. Minun täytyi tehdä lisää kortteja, koska olin lähettänyt niitä ystävänpäivä-aiheisia kortteja maailmalle.



Ylärivin vasemmanpuoleinen kortti on villalankaa ja oikeanpuoleinen ompelulankaa (pääasiassa "kesäkukkaseos"-peiton harsinlankoja) mustan tyllin alla. Alarivin Pariisi-kortti on pala kirppikseltä ostetusta ohuesta huivista ja postimerkkikangasta. Oikealla jämätilkuista pikkumökki. Alla villalankaa tyllin alla hyvässä järjestyksessä.



Kun kerran aloin kortteja tekemään, tein muutaman normaalikokoisen Pääsiäiskortinkin.




Tänään kurssin aikana sain väsätyksi yhden tavanomaisen normaalikortin.



Ja kaksi atc-mittoihin tehtyä.




Oikeastaan näiden pienten, 2,5"x3,5",  korttien tekeminen on kivempaa. Kun nyt aikani teen pikkukortteja, saatan alkaa tekemään seuraavaksi tuumasia. Siitä ei taida sitten pienempiä ollakaan. Senttiset ovat ehkä liian pieniä ja katoavaisia.

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Palmusunnuntaiksi


Edellisen postauksen käsityökassista saa myös mainion kassin virpojille, kun valitsee värit toisin ja lisää hieman pääsiäisaiheisia koristetita.Täytyi heti kokeilla miltä idea näyttää todellisuudessa.



Toiselle puolelle laitoin liimaharson avulla Marlin blogista joskus bongaamani tiput ja siksakkasin ne ympäriinsä. Toiselle puolelle halusin jotain muuta ja sinne hypähti svengaava tipu-muna jengi. Kiinnitys sama kuin tipuilla, mutta jalat, silmät ja nokat on kirjottu puuvillalangalla. Tipujen koivet on koneella siksakattuja.



Kassin oikea väri on ensimmäisen kuvan kirkas keltainen, eikä lainkaan vihertävä.  Meillä ei ole virpojaa, joka ottaisi kassin Palmusunnuntain toivioretkelle, mutta tulipa tämäkin ajatus toteutettua.

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

TT ja EE


eli Tampere takana ja Espoo edessä. Minulla kävi hyvä tuuri, kun sairastuin flunssaan ja työviikonlopuksi tilalleni saatiin sijainen. Sunnuntaina koin ihmeparantumisen ja oitis hyppäsin Tampereen junaan. Olin jo lauantaina aavistanut tuon parantumisen, koska ostin junaliput jo silloin. Aikaa oli rajoitetusti, joten en ehtinyt katsastaa muita paikkoja, mutta Tampere talolla oli aivan tarpeeksi nähtävää. Oli hienoa nähdä luonnossa monia töitä, joista olen nähnyt vain kuvia joko lehdissä tai netissä. Paljon todella upeita töitä. Pidin kovasti myös niistä kiltatunnuksista. Jotkut olivat suorastaan nokkelia ja kuvasivat paikkakuntaa osuvasti. Tapasin muutamia tilkkutyökurssilaisia ja löysin sieltä yhden blogitutunkin, Maijan.  Jos olisin tarkkaillut nimilappuja, olisi ehkä muutama muukin bloggaaja tullut bongattua. Marlille kiitokset kahviseurasta. Taisin minä sieltä jotain ostaakin. Arvalla voitin sievän neulatyynyn. Joitain kankaita, ompelukoneen neuloja, nappeja ja vanhoja tilkkuyhdistyksen lehtiä matkalukemiseksi. Noista neulojen ostamisesta olen oikein ylpeä, niitä on pitänyt hankkia jo jonkin aikaa, mutta en ole muistanut. Kaikkineen Tampereesta jäi niin hyvä mieli, että lauleskelin (äänettömästi) koko kotimatkan.


Tänään tilkkukurssilla suurin osa porukasta ompeli vanhanaikaista kassia. Tällaisessa kassissa ennen vanhaan naiset pitivät neulomuksiaan. Kassi laitettiin käsivarrelle keikkumaan ja lankakerä juoksi kassista eikä pyörinyt lattialla. Käytännöllistä. Minäkin voisin lähteä kesällä ulkoiluttamaan Ukko-koiraa ja siinä kävellessä kassi käsivarrella voisin samalla neuloa vaikka mitä. Minun kassi on pellavaa ja koristeeksi laitoin villalangasta "lankakeriä". Ne on tyllin alla ja vapaalla konetikkauksella surruuteltu kiinni. Kaava oli niin, että sangan yläreunaan tuli sauma. Halusin tehdä avattavan version, sillä luulen, että käytän kassia enemmän tuossa nojatuolissa istuessa kuin kävellessä ja halusin saada sen käsinojaan kiinni. Siksipä hieman muokkasin kaavaa ja laitoin napin.




Viimeaikoina on osunut silmiin muutama hauska käsityöaiheinen juttu lehdistä. Perjantain Metrossa kerrottiin englantilaisvankien käsityöharrastuksesta. Koruompelusten lisäksi he tekevät tilkkutöitä. Niitä voi käydä katsomassa Fine Cell Workin sivuilta.



Lauantain Hesarissa oli uutinen Jenkeistä. Sillä tuntuu olevan sangen tuottelias neuloja, joka öiseen aikaan ripustelee tuotoksiaan puihin ja katulamppuihin.



En ryhdy kilpasille tuon tyypin kanssa, vaan tyydyn ripustelemaan pikkulintuja.


Ja unohtuihan se, joten lisätään:


Helsingin Työväenopiston käsityönopettajilla on hieno, uusi blogi nimeltään Opistosta käsin.


tiistai 9. maaliskuuta 2010

sunnuntain Hesarissa


oli pieni uutinen syto-myssyistä ja sai minut vihdoin tarttumaan koukkuun.



Illalla töiden jälkeen virkkasin myssyn. Olen luvannut tehdä ainakin yhden, joten tavoite on saavutettu.



Lankana HjerteGarn Blend Bamboo. Ilman ohjetta kolmosen koukulla. Koristeena pari kukkasta ja niistä roikkuvat langat eivät ole mitään päättelemättömiä langanpätkiä, vaan tarkoituksella jätettyjä, niin ku koristeena. Saatan tehdä toisenkin. Enemmän tästä sytomyssykampanjasta löytyy Lankapirtistä.


Ja paljon, paljon kiitoksia ihastuttavista kommenteistanne tuohon kesäkukkaseokseen.

lauantai 6. maaliskuuta 2010

kesäkukkaseos


Kesäkukkaseos sisältää 1416 pientä palaa, joista muodostuu 354 isompaa kokonaisuutta (3 x 3") ja ne istutettuna paikoilleen syntyy värikäs kesäkukkaketo. Kun keto reunustetaan epämääräisillä vihreillä kaitaleilla ja kapealla punakirjavalla reunuksella, siitä tulee kooltaan 47 x 88" eli noin 120 x 223 cm.



Neljästä pikkublokista muodostuu yksi isompi kokonaisuus.



Konetikkaus vapaalla tyylillä.



Tikkauslankoina käytin kokeilumielessä erivärisiä lankoja.



Että tällainen tapaus tällä kertaa. Tikatessa meinasi minun lehmänhermot mennä, kun paininjalka tarttui harsintalankoihin  aina, kun olin asetellut kaiken hyvin ja kuvittelin homman luistavan. Kankaat ovat pääasiassa semmoisia inhokkeja, jotka halusin tuhlata pois. Joukossa on myös muutamia ihania kankankaita ja jotkut loppuivat kesken työn ja jatkoin jollain melkein samanlaisella. Työ on alotettu jo vuosi sitten, mutta ollut hieman "lepäämässä". Erittäin iloinen olen siitä, että nyt se on valmis. Niitä ei niin kauniita kankaita jäi vielä jonkin verran. Ostaessa joku kangas voi olla todella ihanaa, mutta sitten se parin viikon aikana muuttuu jotenkin oudoksi, eikä sovi mihinkään työhön, ellei sitten kokoa tällä tavalla kaikkia yhteen työhön. Siitä kyllä syntyy silloin aikamoinen sekasoppa. Mies katseli valmista työtä ja totesi, ettei kesäksi tarvitse mökille hankkia kukkia, tuon peiton voi heittää kukkapenkin paikalle ja siinä se on, kesäkukkapelto.

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

kuvansiirtokokeilu


Tänään tilkkukurssilla meillä oli opettajana Ulla Meskanen ja kokeilimme kuvan siirtoa kankaalle. Tällä kertaa ei kyseessä ollut valokuvien tulostaminen, sitä olemme tehneet jo aiemmin. Nyt tarvikkeina oli vaalea kangas, servetit ja lakka. Kokeilun tuloksena sain aikaiseksi yhden kalan.



Taustakankaana kannattaa käyttää vaaleaa kangasta, koska tumma kuultaa ohuen servetin läpi. Minä kiinnitin kalan joskus väärjäämälleni kankaalle ja siitä tuli ihan hyvä. Servetistä leikattu kala on kiinnitetty Napkip Podge-lakalla. Kuivuminen kestää hävyttömän kauan, 72 tuntia. Käytössä oli myös Guttermann Creativ-ainetta, mutta se pääsi loppumaan, joten käytin sitä mitä jäljellä oli. Guttermann kuivuu 24 tunnin aikana ja sen jälkeen työ silitetään lyhyesti. Tällä tuotteella tehtynä kuva kestää paremmin pesua kuin minun kokeilutyö. En vielä tiedä, mitä tällä kalalla teen, mutta hyvähän se on olla yksi kalakin olemassa.


Edellisessä postauksessa kyselin kesken loppuneen kankaan perään ja Irma tiesikin, mistä ko. kangasta saa. Tilasin Tilkkutarhasta viikonloppuna ja tänään kangas tuli postissa. Pääsen jatkamaan kissablokeista peitettä. Mutta sitä ennen minun on pakko saada valmiiksi yksi peite, joka on ollut keksen ainakin vuoden. 


Kummipojan synttäreitä vietetään lauantaina ja tein hänelle pienen kukkaron, jonka täytteeksi hankin lahjakortin. Golffarin kukkaro on tietenkin golf-aiheinen.