Vappupalloja ja kukkia

Pääsiäisen aikoihin jouduin pysyttelemään kotosalla. Innostuin siivoamaan, myös ja oikeastaan aivan erityisesti ompeluhuonetta. Minulla siivoaminen alkaa niin, että ensin vedetään kaikki pois kaapeista ja pöydiltä. Kaaos on aika kamala tässä vaiheessa. On kuvamateriaaliakin, mutta en nyt halua järkyttää ketään. Jotenkin kaikki kankaat oli menneet ihan vääriin paikkoihin. Erityisesti jämäpalat teetti työtä. Silittelin siisteiksi ja laatikoitin kaikki väreittäin. Isommat palat viikkasin nätisti ja täytin komeron elfa-korit niillä.

Kun olin saanut kaiken valmiiksi, olisin voinut alkaa ommella, mutta en halunnut miettiä mitään kankaiden valitsemisia, ettei mene sotkuun taas. Pöydällä oli muovilaatikko, jossa oli keltaisia soiroja. Päivölän opiston tilkkukurssilta sain Sanna Parangolta heksagon mallin, johon käytettiin kaikenmaailman soiroja ja niitä heksoja aloin sitten tekemään. 

Kurssilta saamasta kaavasta piirsin irtirevittävälle materiaalille mallineen, jonka avulla syntyi useampi keltainen puolikas ja niitä yhdistämällä kokonaisia heksagoneja. En ommellut paperiompeluna vaan taittelutekniikalla. Olen laiska piirtämään samoja kaavoja koko ajan. Taittelutekniikalla voi samaa mallinetta käyttää tosi monta kertaa. Jossain vaiheessa se alkaa hieman hapertua, etenkin jos sen ompelee vahingossa kankaaseen kiinni.

Irma, olen yhä velkaa sinulle ties minkä määrän tuota irtirevittävää!

Hyvänä apuna on viivain, jossa on merkattu tuo 1/4" saumavara!

Näin se homma etenee! 

Vappupalloja!

Kuvassa näkyy olevan yksi keskeneräinen keltainen. Oikeasti sekin on ihan valmis. Nyt aion siirtyä jo johonkin muuhun väriin. Ehkä sinisiin. Toivottavasti ei tule sadetta, jos siirryn sinisiin. Keltaisia ei kovin paljoa jäänyt, ehkä yhden saisi, mutta nyt saa keltaiset riittää. Saattaahan olla, että tarvitsen niitä loppuja pikkupaloja johonkin toiseen tärkeään työhön.

Kukkapeitto pitäisi tikata, mutta langan valitseminen on liian vaikeaa.

Olisi ollut kivaa, jos tämän olisi voinut nimetä Vappukukaksi, mutta ei nyt sitten, kun ei ole valmis. Pidän ristiäiset vasta valmiille peitolle. Isot juhlat, ehkä.

Tässä minun Vappukukka. Sain kiltakaverilta ehkä vuosi sitten kukanpoikasen. Ensin se oli vedessä kasvattamassa juuria ja lopulta muistin laittaa multaan. Aikamoinen yllätys, että on säilynyt hengissä ja vielä alkoi kukkia!

Vihreiden kanssa olen puuhaillut viime viikonlopun saarireissulla. Keräsin pieniä nokkosia ja kotona tein niistä nokkoskeiton. Oli oikein hyvää, vaikka mies ei sitä suostunut maistamaan. Tytär söi ja me molemmat ollaan ihan hyvässä kunnossa. Seuraavaksi kokeilen lettuja. Ilmoittauduin Marttojen Villiyrttiretkelle Herttoniemeen. Siellä varmaan viisastun ja tutustun muihin. Siis syötäviin kasveihin. Tiedän, että vuohenputken ja voikukan lehtiä voi myös syödä, mutta ehkä tulee lisää tuttavuuksia. Ja reseptejä. 

Kaikenlaisia asumuksia tässä lähistöllä onkin! 

Tässä alemmassa asuisin kovin mielelläni!

Kuinkahan monta vuotta...

on vierähtänyt ihan vaan miettiessä, että kohta kyllä teen kehyskukkaron? No nyt se ensimmäinen kelvollinen on valmis. Tein joskus useita vuosia sitten yhden appelsiinikankaasta, mutta kehys meni kamalaan kuntoon, kun kiinnitin sitä ensin puristelemalla pihdeillä. Voimat ei riittäneet ja otin vasaran. Sillä pomauttelin muutaman kerran, johan pysyi kankaat paikallaan. Mutta lopputulos oli kamalan ruma.

Viimeaikainen innostus paper piecing-ompeluun jatkuu. Tällä kertaa jitkadesing-

sivuilta löytyi ruusu, jonka asettelin tämän kukkaron etupuolelle. Kyselin Tilkkutie-blogin Tiinateiltä vinkkiä hyväksi liimaksi ja sain liiman (Gutermannin HT2) lisäksi hyvän ohjeistuksen liimauksesta. Henkinen valmistautuminen tähän koitokseen oli tarpeeksi pitkä, joten onnistuin hyvin!

Ruusu on kaunis ja samantein tulostin sen useassa koossa. Tämä on pienin eli 3" ruusu ja kehykset on 10 cm.

Takakappaleen kankaaksi leikkasin ensin samaa vaaleaa kuin edessä, mutta sitten nappasinkin tämän väreiltään ruusuun sopivan pienen kangasmallipalan.  Vuoriksi kaunista liila-valkoista.

Tämä onnistui niin hyvin, että lisää on tulossa. Kehyksiä on eri kokoisia ja yhdet sellaiset, joilla tehdään kaksiosainen kukkaro. Sen valmistaminen taitaa vaatia sen verran enemmän älliä, että ei onnistu ihan äkkiä.

Viime viikonloppuna olin lauantaista sunnuntaihin ihan yksin mökillä. Edellisestä kerrasta olikin jo yli 30 vuotta! Lauantaina pelattiin perinteinen lentopallo-ottelu Varsasaarta vastaan. Ollaan voitettu aika usein, joten nyt sitten hävittiin ; )

Lauantaina rantakallioilla oli erilaisia haalareita, myös toppahaalareita. Yhdellä mökillä oli järjestetty "sukellusleiri" ja leiriläiset olivat jättäneet asunsa aurinkoon kuivumaan. 

Meidän mökillä oli sunnuntaina pienimuotoinen tilkkuleiri. Neljä reipasta tilkkuilijaa saapui aamubåtilla halki vinhasti heiluvan meren.

Laineet löivät yli laiturin, mutta eipä tuo märkä pärskähdys ollut kuin iloksi, sen verran oli lämpöä ilmassa ja vedessä. Ja onneksi tuuli, oli hieman inhimillisemmät olot tilkkuilla. Mietimme, pystymmekö syömään ulkona. Saman pöydän ääreen oli tulijoita! Pöydässä oli vesipusseja ja yhden kiusankappaleen ruumiskin, mutta kyllä ne ampiaiset vaan siinä pyörivät. 

Viereisen pöydän toiseen päähän katettiin pörisijöille raikkaat tarjoilut, että olisivat jättäneet meidät rauhaan. Kuohuvaa vielä vaativat, mutta ei me annettu.

Kiitos vieraille, oli oikein mukava päivä!

palkinnot perillä ja Sulo merillä

Koiranpennun nimen arvauskisan voittajat ovat saaneet palkintonsa.

Ihan oikein nimen arvannut Maarit sai tämän isomman olkalaukun. Laukussa on tukena ohut hupa, joka on tikattu päällikankaaseen. Vuorissa on yksi sivutasku.

Ja lohdustuspalkontona Minna sai samasta Maija Louekarin Marimekolle suunnittelemasta Lintukoto-kankaasta tehdyn pienemmän laukun. Pidän tästä kankaasta tosi paljon. Siinä kun on noita taloja ja kaikenlaisia kasveja.

Sisko oli ostanut farkkukankaalta näyttävää puuvillaa ja siitä tein hänelle mekon.

Kankaaseen oli painettu toiseen laitaan etutaskuja ja toiseen laitaan takataskuja. Vähän outoa. Tein mekkoon reilut paikkataskut, joissa toisessa on tässä kuvassa näkyvä painettu etutasku. Toiseen paikkataskuun ompelin ensin painetun takataskun, niin, että sinne voi laittaa vaikka bussikortin tai jotain pientä. Takakappaleen puolella nääkyy alassuin oleva kankaaseen painettu puolikas takatasku.

Sulo oli kuullut, että orvokkeja voi syödä...

ja samalla siinä meinasi mennä koko pajukori.

Sulo oli mökillä tosi innoissaan. Ei ollut pelottavia kuorma-autoja, pärinä-prätkiä eikä busseja. Vain helikopterit ja muut taivaalla pöristelevät pisti pienen koiran matalaksi. 

Sulo on kaikkiruokainen. Orvokkien ja pajukorin lisäksi suusta sai poistaa pieniä kiviä, ratamon ja angervon lehtiä, pensaiden oksia, hiilimurskaa, etanaa, sammalta ja nurmea. Tämä oli yksi lempikohta. Oikein kun kaivoi, sai hyviä saniaisen juuria ja pieniä kiviä. Kuinkahan monta kertaa kannoin koiran tästä kohdasta pihan puolelle.

Pieni toruminen sai aikaan maailman viattomimman ilmeen, joka kertoi, että sinä ihminen siinä et tiedä mitään, kun et ole koskaan ollut pieni koiranpentu ja kohta hommat jatkuivat entistä suuremmalla vimmalla.Taitaa olla jonkinmoista uhmaa ilmassa. Pientä haukahtelua ja irvistelyä ja karkuun juoksua sen sijaan, että tulisi kutsuttuna luokse. Sen luoksetulon hän on kyllä jo oppinut. 

Eihän se Sulo aina pahis ole. 

Enimmäkseen iloinen, virkeä ja hauksa veikko!

Hyvää alkavaa viikkoa!

Ja aurinkoista lomaa niille, keillä se jo on!

Minun nimi on....

Sulo!

..."hän hymyilee kuin lapsi ja hänen hampaansa helminauhan muodostaa"... (J. Leskinen)

Oikeasti hyvin viilatun pistinrivin.

Paljon hyviä nimiä oli tarjolla, mutta vain yksi osui oikeaan! Koska Unelmaullakko -blogin Maarit oli ainoa Suloa arvannut, ei tarvinnut sen kummenmmin voittajaa oikein arvanneiden joukosta arpoa. Joku kyllä sanoi suloiseksi, mutta se ei riittänyt.

Olin luvannut myös väärin arvanneiden keksen arpoa palkinnon ja värkkäsin pieniä lappusia nimineen ja taittelin ne. Sekoittelin ja levitin Sulon eteen lattialle. Aikansa niitä haisteltuaan, hän nappasi suuhunsa yhden. 

Kaivoin sen hammasviidakosta ja

hieman kostuneessa lapussa luki Neulanviemää ja nimiarvaus Aksu.

Parhaimmat onnittelut Maaritille ja Neulanviemää-blogin Minnalle. Laitattehan sähköpostitse nimi- ja osoitetiedot osoitteeseen marletekee @ gmail.com

Ei mitään paniikkia, palkinnot vielä leijuvat ajatuksen tasolla.

Jokunen aika sitten tein Sulolle pienen peiton. Joku blokkihan tämän pohjana on, mutta en muista mistä sen nappasin. Värit valkkaantui suikalekopasta onkimalla, joten ei mikään harmooninen kokonaisuus. Ehkä ei kovin pitkäikäinenkään. Jotenkin tuo Sulo on kamalan toiminnallinen hereillä ollessaan (= riiviö). Jos ei pure meidän nilkkoja, tuolin jalkoja tai omia jalkojaan, niin aina siellä hamapaiden välissä jotain on. No itsehän toivoin aktiivista koiraa, en mitään perässä hinattavaa.

Peiton tikkasin vapaalla konetikkauksella.

Jotenkin tuntuu, että oleko minä tämän peiton jo esitellyt? No jos olen, niin tämä on sitten toinen näyttö. Ei sen kummempaa.

Lauantaina mentiin mökille oikein vuorobaatilla, kun oli sen verran myrskyisää eikä haluttu Suloa heti ensimmäisellä venematkalla pelästyttää. Kasvimaa kukoistaa!

Salaatin lehtiä kerättiin tyttären kanssa jo kotiin vietäväksi. Ihan taimmaiset on perunoita ja seuraavana näkyy retiisit. Niiden väliin jää porkkanat. Ehkä kempit ei löydä porkkanoita, kun ovat hieman piilossa. Olen oikeasti jopa harventanut porkkanat. Vieläkin ne saattaa olla liian tiheässä eikä mahdu kasvamaan kuin hammastikkuporkkanoiksi. Ei haittaa, kunhan ovat oransseja.

Olen aika tuhma, kun annan näiden lupiinien rehottaa. Kaupungilta on jonain vuonna tullut kirje, että lupiinit ja kurtturuusut pitää koko saaresta poistaa. Naapurin Anni ei poista kurttujaan ja minä pidän nämä lupsut. Ollaan ihan pahiksia. Kuvan punainen tupa on tyttären ja ruskea meidän. 

Tuhannet kiitokset teille kaikille ihanaisille kivoista kommenteista ja erinomaisista arvauksista!