kohti pohjoista

lähtee tämä nainen uusine laukkuineen!

Rehvakkaasti piti lähteä lentäen kohti Kemiä, mutta ryhtyivät mokomat lakkoilemaan.

Lean kanssa mennään sitten junalla ja oikein hienosti toisen kerroksen porukoissa.Että saadaan hieman sitä korkealla oloa, kun lentämään ei päästy. Toivottavasti edes takaisin päin noustaan oikein siiville.

Laukusta tykkään niin paljon, että halkeen! 

Laitoin tähänkin laukkuun sitä ohutta laukkuhuopaa ja tikkasin esim. takataskun ympäri ja hieman tuota keskellä olevaa sivusaumaa pitkin, että huopa pysyy paikallaan. Takana ei ole taskuja, vain yksi pystysuuntainen farkkusauma.

Jos olisin arvuutellut, minne laukkuni kanssa lähden, niin moni olisi luullut, että Lontooseen. 

Sain farkut viime syksynä, mutta nyt vasta sain aikaiseksi muuttaa ne laukuksi. Ensin odottelin Farkku rouvaa avuksi, mutta tein sitten ihan yksin. Farkut oli nuoren miehen pieniksi jääneet ja menossa kierrätykseen. Onneksi sain nämä! Paljon ihania erikoisia yksityiskohtia ja nuo liput on upeat.

Vuoriin tein taskut molemmille sivuille. Toinen vetoketjulla ja toinen avomallia. Tietysti myös avainnauha on olemassa, mutta sitäpä ei nyt näytetä näissä kuvissa.

Olkahihnasta tein sellaisen, että voin säädellä hihnan pituutta. Jos vaikka laihtuu kamalasti tai lihoo vielä enemmän, pystyy hihnaa veivaaman soljen avulla tarpeellisiin mittoihin. Hihnan leikkasin farkkujen lahkeista ja tikkasin tyyliin sopivaksi. Näiden farkkujen kangas on muuten yllättävän pehmeää! 

Hoitajat valmiina auttamaan.

Oikeasti nämä ambulanssit lähtivät samaan suuntaan molemmat, ainakin näin aluksi.

Minä ainakin aion nauttia Kemistä, Lumitilkusta ja Lumilinnasta ja kaikesta.

Ja jos joku ihmettelee, miksi sinne pohjoiseen nyt niin kova hinku on, niin siellähän on viikonloppuna Suomen Tilkkuyhdistyksen vuotuiset geimit! Vuosikokous, illanvietto, paljon, paljon tilkkutöitä näytteillä, kivoja ihmisiä ja se Lumilinna ja varmaan kaikkea kivaa, mitä en nyt osaa edes keksiä.

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!

Ihan selvästi nyt on kevät...

...koska outoja ötököitä kömpii sisätiloihin milloin mistäkin!

Meillä on vielä lumiukot pöydässä ja herneen versojen takaa kurkisteli ensimmäinen otus! Kyllä siinä lumiukolla oli ihmettelemistä!

Kukkamullasta nousi Väritäplä kuoriainen.

Viime keväänä ei tainnut tulla kuin pari hämähäkkiä tutkiskelemaan, olisiko tästä paikasta heille kodiksi, mutta nyt on isommat elukat liikkeellä. Muurahaisia tuli joitain vuosia sitten, mutta muuttivat naapuriin. Siellä vietetään makeampaa elämää ja siitähän sokerimuurahaiset pitävät. 

Kolme kuoriaista sain napattua kiinni. Yksi oli jo ehtinyt napata minun värikyniä kitaansa. Oikeanpuoleinen Dahlia-kuoriainen söi yhdet silmälasit!

Kuoriaisilla on siivet selässä ja lentelivät sinne tänne.

Saman tyylisiä öttiäisiä näin pinterestissä. 

Kevään merkkejä nämä vaateompelutkin on!

Ihanasta sinisestä kukkakankaasta tein mekon.

Kaava on Mekkokirjan Aino. Se on ainoa mekko, joka siinä kirjassa on lähinnä minun makua. Samalla kaavalla olen tehnyt jo aikaisemmin 5-6 mekkoa tai tunikaa. Tähän lisäsin reilut paikkataskut.

Samalla kaavalla kesämekko hieman muokattuna ( kapeampana) jo vuosi sitten ostetusta aivan huippulaatuisesta trikooneuloksesta. Niin ihanan pehmeää kangasta! Varmaan vauvoille tarkoitettua.

Perhosia!

Edellistä hieman veltonpaa tai ohuempaa trikoota ja kaavana sama Aino, nyt vain tunikan mittaisena.

Niin, aika hyvin valittu kangas entisen keltaisen vastustajalta!

Tämä käy vara-auringosta pilvisinä päivinä.

Tänään on ollut tosi ihana päivä! Kaikenlaista ompelua heti aamusta alkaen, hyvää ruokaa ja auringon paistetta. Sulo oppi eilen vihdoinkin kävelemään vetämättä! Aamulenkki meni myös loistavasti ja siksipä illalla kokeiltiin, miten juoksu sujuu! Olen kerran aikaisemmin kokeillut hieman juoksua Sulon kanssa ja se oli hänen puoleltaan iloista riehuntaa ja loikkimista. Tänään meni loistavasti! Alun innostuksessa hieman hypähteli ja laukkasi, mutta nopeasti siirtyi kepeään raviin. Oli oikein ilo huomata, miten Sulo tajusi, että nyt mennään tällaista vauhtia. Välillä katsoi minua ikään kuin kysyen, että meneekö hyvin. Kehuin kovasti ja poika jatkoi tyytyväisenä eteenpäin. Usein kun olen kehunut ulkona vaikka kauniista kävelystä, niin Sulo on jotenkin käsittänyt, että se on kehotus napata talutin suuhun ja riuhtoa sitä tai milloin mitäkin. Mutta nyt vaikuttaa siltä, että Sulo alkaa ehkä hieman aikuistua. Ainakin ajoittain. 

Aurinkoista sunnuntaita!

Liukkaita kelejä ja suussa sulavia sukkia

Nyt on ollut liukkautta muuallakin kuin Lahden laduilla. Onnettomuuksilta ei ole vältytty. Lahdessa ukkeleita meni kumoon laduilla tuon tuostakin, mutta onneksi ei sattunut mitään vakavaa. Ei katkennut luita.

Meillä päin Koiramäen linjan bussi pyörähti liukkaalla tiellä ja meni kyljelleen. Edellisenä päivänä oli jalankulkijoita sairaalat ja ensiapuasemat pullollaan ja bussin matkustajat saivat olla onnellisia, että onnettomuus ei osunut samalle päivälle.  

Muutama matkalainen sinkoutui bussista hangelle, mutta onneksi apu tuli nopeasti.

Ensihoitajat olivat erinomaisia!

Molemmat hoitajat jaksoivat hymyillä, vaikka potilaita oli paljon. 

Muutama matkustaja tarvitsi sairaalahoitoa ja ambulanssit lähtivät pillit vinkuen.

Ylämäki, alamäki...

Sairaalassa Leila Lammas otti loukkaantuneet huomaansa. Kenellekään ei jäänyt mitään pysyviä vammoja, nyrjähtäneitä tassuja ja häntiä sekä muutama pyörtyi ihan silkasta säikähdyksestä. Tämä kuvan kissa oli niin sikeässä pyörtymyksen tilassa, ettei herännyt kahteen päivään. Luultavasti halusi vain pysyä viehättävän hoitajan läheisyydessä ja leikki pyörtynytttä. Sitten alkoi kuulua sairaalan käytäviltä huhuja, että neiti Lammas oli ehkä valehoitaja. Susi lampaan turkissa. Jopas kissakin virkistyi, naukaisi ja pinkaisi pakoon.

Myöhemmin Lampaaan paperit löytyi Valviran laatikoista ja hän on ihan kunnon koulutuksen saanut hoitaja ja pikkaista vaille valmis anestesialääkäri. Että kaikki hyvin.

Ihan pakko laittaa tyhmä vitsi, jonka just keksin:

Onnettomuudessa ei katkennut luita, koska ne oli jo ehditty syödä!

Hah-hah, no olipas se nyt sitten hauska.

Täällä kotona on Sulolla ollut omat puuhansa.

Pitäisi aina mennä heti katsomaan, mitä hän nurkan takana puuhaa. Yhtenä päivänä oli napannut miehen sukan ja syönyt siitä koko päkiän pois. Seuraavana päivänä oli minun sukan vuoro. Eihän nämä ihan uusia sukkia olleet, mutta ehjiä kuitenkin. Noin isoihin reikiin ei minun taidoilla enää parsintaa tehdä. Yleensä ollaan tarkkoja, ettei jätetä villasukkia Sulon saataville, mutta nyt oli molemmille sattunut unohdus. Tosin en yhtään tiedä, mistä hän minun sukan on napannut, kun paria sille ei ole löytynyt....

Kysyin Sulolta, halusiko hän tehdä meidän sukista itselleen säärystimet ja ihan hyviltä ne näyttää hänen jaloissaan. Ja mitäpä tuosta, jos hieman muotoilee ja tuunaa esineitä, mutta Sulo oikeasti syö ne. Aiemmat koirat oivalsivat heti, että esim talouspaperirullan sisällä kolisee herkku ja sen saa repimällä pahvin rikki. Sulo on ymmärtänyt, että hänelle onkin nyt annettu uutta putkiruokaa ja syö sen pahvirullan. Joten niitäkään ei voi aktivointiin käyttää. 

Onni onnettomuudessa oli, että sain juuri parahiksi valmiiksi meille molemmille uudet sukat. Miehelle Novitan 7veljestä ja itselle ihanasta Aloeveraa sisältävästä langasta pitkään ja hartaasti tikutellut kaunokaiset. Kiitos Kati langasta, kauan se tekeminen kesti, mutta valmistui ihan parhaaseen hetkeen!

Mukavaa viikkoa ja kiitokset ihanista kommenteista!