minikukkaro

Innostuin tekemään kortteja, mutta pohjamateriaalia ei sitten riittänyt kuin yhteen korttiin. Hyvä että edes siihen, sillä tarvitsin yhden ihan välttämättä. Vanha ystäväni, siis ystävyys on vanhaa, me emme, täytti muistini mukaan eilen vuosia ja halusin laittaa hänelle synttärikortin. Tosin nyt kyllä mietin voiko ystävyys olla vanhaa, jos ne ystävyys-ihmiset eivät olisi vanhoja. Kyllä kai voi, ei sitä joka asiaa tarvitse niin tarkasti ottaa.







No ei tämä semmoinen perinteinen onnittelukortti ole, toteutetaan niitä perinteitä jossain muualla. Kortti sopii ystävälleni hyvin, koska synttärit ovat syksyllä ja tässä on syysasuisia puita. Pöllöhän kuvastaa viisasta ja me olemme tutustuneet koulussa, jossa viisastuimme yhdessä monta vuotta. Laitoin pienen lahjankin.







Kuvasin lahja-kukkaron yhtenä aamuna kiireessä Hesarin päällä ja nyt kun latasin kuvan koneelle, huomasin siinä olevan synttärilahjaan sopivaa tekstiä.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

sieniä kuin sateella

Sieniä löytyy vielä vaikka millä mitalla, vettä ja lämmintä on riittänyt ainakin eteläisessä Suomessa. Siksipä tein kaksi sienipiirakkaa.









Kunhan hieman jäähtyvät, laitan postipaketissa menemään ystäväpariskunnalle kiitokseksi isosta laatikollisesta sieniä. Mukaan laitan tietenkin sienikortin.







Oikein mukavaa alkavaa viikkoa! Ei välitetä mitään, vaikka koko ajan saitaiskin.

sadonkorjuuta

Useassa blogissa on ollut monenlaista syksyn satoa esillä. Toinen on säilönyt sieniä, jotkut sukkia ja kuka mitäkin. Minä säilöin tämmöiset pienet omenakukkarot. Pienempi on kolikoille, 8 x 6 cm, siihen ei edes kortit mahdu. Isompaan, 11,5 x 8 cm, mahtuu kortteja ja rahaakin. Jos sattuu olemaan.



Isompi kukkaro lähtee ulkomaille pieneksi syyspiristykseksi tämän syys-puut kortin kanssa.





Kortin puut on kiinnitetty liimaharsolla ja varmuuden välttämiseksi vielä ommetu suorahkolla koneompeleella. Lentelevät lehdet ovat vapaasti koneella piirreltyjä.

Minun pienessä omenapuussa ei ollut vielä yhtään omppua, mutta ehkä ensi vuonna sitten. Ilman omenoita ei ole tarvinnut olla, ystävät ja naapurit ovat niitä tuoneet. Ihan paras herkku omenista on kauraomenapaistos vaniljakastikkeen kanssa. Tätä paistosta teimme koulun kotitaloustunnilla ja se taitaa olla ainoa, mitä köksän tunneilta on jäänyt mieleen. Ehkä juuri sen maistuvuuden ja helppouden takia.

Wanhan Sataman vierailusta

Kävin tänään Wanhassa Satamassa Kädentaito messuilla hakemassa inspiraatioa tähän hieman latteaan ompelufiilikseen. Keskeneräisiä on muutamia ja kohta laitan ne jonnekin kaapin taakse ja alan ihan muihin hommiin. Ainakaan välineistä ei nyt voi tämä saamattomuus olla kiinni!







Minun iso leikkuualusta on hyvin, hyvin vanha ja kehno, joten ostin uuden pinkin, siis suloisen. Se on tuumamitoilla ja siinä on paljon kulmia ja toisella puolella on 35 x 35 cm alue senttikuviolla. Hyvä juttu. Leikkuria en olisi tarvinnut, uusi terä olisi riittänyt. Mutta on hyvä olla kaksi leikkuria, koska toinen on varmasti kateissa aina silloin tällöin tai useimminkin. Vanhasta sentti-viivaimesta olen hieman onnistunut sahaamaan reunoja ja tarvitsin uuden. Hankin myös niitä ihmeellisiä silmäneuloja, joihin ei tarvitse pujottaa lankaa neulansilmään, vaan se vain vetästään sinne. Kätevää! Kankaiden kanssa olin aika rauhallinen. Tilkkutarhasta ostin tuon niipun hempukoita ruusukankaita ja en todellakaan itseäni varten. Onhan ne kauniita, mutta ei ihan minun suosikkeja. Oikean nurkan Fassetin ja keltaisen (!!!!!!) kankaan ostin jostain ja vasemman puoleiset kirrrätyskeskuksen myyntipisteestä. Ainiin, ostin myös kaksi bambuista ja kaski hamppuista tiskirättiä. Kuvassa vain siniset, kettukuvioiset meni jo käyttöön. Toinen itselle ja toinen siskolle. Messuilla minua eniten sykähdytti Runotuolin nojatuolit! Etenkin turkoosisävyinen oli aivan ihana. Samoin vaaleanpunainen keittiön tuoli. Ja mikäkö näissä niin ihmeellistä oli? Käy katsomassa, niin selviää. No voinhan vähän kertoakin. Tuolit on päällystetty kierrätyskankailla, esim. vanhoista pellavapyyhkeistä, jakuista tai ties mistä. Artesaani/verhoilija Teija Ässämäki värjää tuoliin tulevat kankaat samassa liemessä ja kokoaa niistä pinnan jolla tuli päällystetään. Turkoosissa tuolissa taisi olla myös pieni virkattu pitsiliina. Haluaisin niin olla artesaani/verhoilija ja tehdä kauniita tuoleja, mutta kun en ole. Runotuoli on syyskuusta lähtien Jyväskylässä Toivolan Vanhassa Pihassa. Siellä on joulukuussa tapahtuma nimeltään Vanhan Pihan Joulu. Varmaan kauniita tavaroita ja onhan siellä myös Titityy.

No nyt yritän innostua omista kankaistani!

syksyistä

Syksyn tullen sitä on kiva kaivella hieman synkkiä kankaita esiin. Kirkkaista kankaista minulla on yhä kesken sateenvarjoinen torkkupeitto. Tummat kankaat tuntuivat nyt jotenkin lämpimämmiltä ja turvallisemmilta. Turha kai arvuutella, mitä niistä tuhersin.



Meikki- tai mikä tahansa pussukka on 18 cm leveä ja 12 cm korkea.



Tikkaukset ovat vapaata konehuristelua vaihtuvan värisellä langalla. Toinen puoli pussukasta on hieman erilainen.



Sain Ruotsista kirjeen tyttären ystävältä (ja vähän niinku minunkin ystävä siinä samalla). Hän lähetti lehtileikkeen Malmössä pidetyiltä festivaleilta. Minun mielestä hienoin oli kyllä tämä fillari. Tosin ei sillä kai oikein raaskisi ajaa, kun renkaatkin on päällystetty neuleella.



Kuvassa on pyörän puvun tehnyt Camilla Ekerot Kristianstadista.

sillipurkin uusi elämä

Sillipurkki tyhjeni ja pääsin jatkamaan lasinpalojen liimailua. Seuraavaksi kerraksi taidan muistaa ottaa pitkät pinsetit mökille mukaan. Omat sormet eivät oikein pituudeltaan riitä saamaan palasia oikeisiin kohtiin.



Tähän purkkiin laitoin kahteen kukkaan siniset keskustat. Keräilin tyttären kanssa laseja rannalta ja sanoin, että löytäisinpä sinisiä laseja ja heti löysin yhden! Tytär löysi toisen ja niitä säästin kuin parhaita aarteita. Muutama muukin ihan minikokoinen sininen löytyi. Muita värejä on vielä vaikka miten paljon.



Luontokuvia pitää näin kesäaikaan laitella. Mökillä on yhden vuosia sitten kaadetun koivun pystyyn jätettyyn runkoon kasvanut pari kääpää tai mitä lienee ovatkaan. Tuo oikean puoleinen on mielestäni erittäin tyylikäs.



Ukosta en ole aikoihin laittanut kuvan kuvaa. Tässä tämä herra nautiskelee lomasta. Tai kerää itteensä punkkeja. Yök.

lasilyhty

Lomalta on palattu, kuten vuodatuskin. Saapas nähdä, kumpi meistä on pirteämpi! Kovin kummoisia käsitöitä en ehtinyt tehdä, mutta sain sentään valmiiksi miehelleni joululahjaksi lupaamani sukat! Sukkia en ole kuvannut, ne jäi mökille odottamaan käyttötarvetta. Sen sijaan kuvasin innokkaasti kynttilälyhtyä. Se oli ihan tavallinen ulkolyhty, mutta erityiseksi se muuttui maatumattomalla jätteellä koristelun jälkeen. Lasit on liimattu sisäpuolelle, koska kirkas lasiliima hieman kirkastuttaa muuten melko samean värisiä lasinpaloja. Tämmöistä sileää pintaa oli helppo koristella, mutta lasipurkkiin olikin jo vaikeampi saada palasia kauniisti. Yhden pienehkön lasipurkin koristelin ja tein siihen rautalangasta roikutuskahvan, mutta annoin sen samantien pois.

Meri on tuonut rantaan paljon lasinpaloja ja onneksi suurin osa niistä on jo matkalla hioutunut. Teräviä reunoja ei juuri ole. Mökkinaapurini Salla esitteli lasipurkista tekemäänsä lyhtyä ja minulle tuli ihan valtava tarve kokeilla samaa. Jätelasista ei todellakaan ollut puutetta, mutta mies ei suostunut syömään isoa sillipurkkia tyhjäksi, että olisin saanut siihen liimata noita lasinpaloja. Onneksi muistin tämän ikivanhan lyhdyn ja pääsin kokeilemaan tätäkin hommaa. Hieman hankala kuvattava tämä lyhty on, kun on läpinäkyvä.



Etenkin illan hämärässä, kun kynttilä palaa lyhdyssä, se on hyvin kaunis. Aiemmin lyhty roikkui vessan nurkalla, mutta nyt se pääsi paremmalle paikalle.



Moneen vuoteen ei mökkisaaressa ole ollut mustikan mustikkaa, mutta tänä vuonna niitä jälleen on!  Niiden poimimiseen tuli oikein himo aina siihen asti, kunnes tapasin hirvikärpäsen tai jonkun sen sukulaisen. Se ei meinannut kuolla millään. En ole niihin aiemmin törmännyt, joten en voi olla satavarma siitä, mikä kärpänen se oli.



Kaikkien kärpästen ja koppisten lisäksi pelkään ampiaisia. En ole niiden pistoille allerginen, mutta kuningatarampiaisen kerran tuikattua poskipäähän aloin vihaamaan niitä kaikkia. Se meinaan teki kipeää, ja kauan. Tänä kesänä olen tavannut kaksikin kuningatarta. Toisen Puumalassa ja toisen mökkinaapurin kuoritulla puunrungolla. Olihan tällä valtiaalla puolisokin.



Aurinkoisia päiviä toivotellen,

Marle