lauantai 5. maaliskuuta 2011

kalajuttu


Joitain vuosia sitten tein pikkuystävälleni synttärilahjaksi kylpytakin. Nyt tuo takki oli auttamattoman pieni ja hän oli äidilleen sanonutkin, että pitäisi pyytää minua tekemään uusi kylppäritakki. Nelivuotislahjana hän saikin sitten sellaisen.



Kaavoja ei oikein kylpytakkiin kotoa löytynyt, joten käytin jostain Suuri Käsityölehti-lehdestä löytämiäni prinsessatakin kaavoja, joita muokkailin. Tällä nuorella neitosella on prinsessavaihe meneillään, joten vaaleanpunainen olisi ehkä ollut oikeampi väri, mutta kun se ei käy, siis minulle. Itsekkäästi valitsin turkoosin froteen. Myönnytyksenä prinsessainnostukselle toiseen taskuun pääsi kruunupäinen roosa kissa katselemaan viereisen taskun vallanneita kaloja. Kissa ja kalat ovat puuvillakangasta ja ensin liimaharsolla kiinnitettyjä ja lopuksi siksakattu. 



Iloiset kalat kiertävät ympyrää takin helmassa.



Huppua ei ollut siinä takin kaavassa, jota käytin, mutta mikäs kylpytakki semmoinen on, jossa ei huppua ole! Ja hiippahupun päähän tein pienen nauhan päähän keikkumaan kalan. Ylläolevassa kuvassa takki on roiskaistu vauhdikkaasti henkarille. Oikeasti helma on ihan suora! Tuli hieman kiirettä kuvaustenkin kanssa, kun työ valmistui vajaa tunti ennen bileiden alkua.



Yleensä kylpytakeissa on vyö, mikä minustakin on hyvä asia. Vyöllä saa takin kiinni niin, että se on lähellä ihoa ja siksi takki olisi lämpöisempi. Tähän tein kuitenkin nappikiinnityksen päällystämällä Prym-napit joihinkin kaloihin käyttämälläni viimekesänä aurinkovärjäämälläni kankaalla. Tyttö ei kuulemma vyötä kaipaa, mutta jos myöhemmin mieli muuttuu, teen toki vyön. Suunnitelma on jo ihan selvä, siihen tulee kalat vyön molempiin päihin.


Mukavaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!