perjantai 28. lokakuuta 2011

Arvat nostettu!


 


Kiitokset kaikille arpajaisiin osallistuneille. Oli todella ilo lukea kommentejanne joita tulikin runsaasti. Järjestin arvonnan niin, että tein lappusia, joissa oli osallistujan nimi ja mieheni nosti kiposta 3 lappua. Onnelliset voittajat ovat  Vekki, Tii ja Pirjo (luultavasti blogiton). Palkinnot pyrin lähettämään heti ensi viikon alussa.


Eilen oli Syyringin kiltailta ja sielä oli Tilkkutarhan Minna ihanine kankaineen! Hillitysti ostin kuutta kangasta, tilpehööriä, lankaa ja liimaharsoa. Sunnuntain voisi varata ihan vaan ompelulle, ainakin nyt vaikuttaa siltä, ettei mitään muuta ole ohjelmassa.


Jotkut tietävätkin, että en ole erityisen kiintynyt keltaisiin kankaisiin ja olen tehnyt muutaman keltaisen siedätyshoitotyön. Joskus syksyllä tai milloin lienee, sain kiltaystävältäni Miljalta hänelle tarpeettomia pieniä kangaspaloja. Ne ovat noin 5 x 5 cm kokoisia ja kaiken maailman värisiä. Otin taas pienen siedätyshoidon ja tein keltaisista pienen pussukan. Tilkunviilajalla on joka pussukalla ja kassilla nimi. Ajattelin, että minäkin nimeän näitä töitäni. Kun aloitin työtä tämän nimi oli Syystien vaahtera, mutta vaihtui yht´äkkiä Aurinkolomaksi, koska tuosta vetskarista roikkuu tuommoinen aurinkolasipäinen kukka. Ja nuo vapaalla konetikkauksella tehdyt kukkaset ei oikein sopineet vaahtera-nimeen, olisi pitänyt tehdä puun lehtiä. Laitoin tuohon tuommoisen valmiskukkasen, jonka olen kai joskus vuosia, vuosia sitten ostanut.




Mukavaa viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!