sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Sekakuoro Naamaiset valloittaa

Olin illansuussa kävelyllä ja näin jotain vilahtavan puun taakse. Luulin ensin, että siellä oli lapsia vaklaamassa, mutta eipä ollutkaan. Ihan oli rajun näköisiä aikuisia miehiä. 

Jatkoin matkaani. Kiertelin siellä ja täällä. Välillä istuin penkillä syömässä eväitäni. Kuljettuani jo hyvän matkaa kotiin päin, kuulin laulua. Ääni voimistui ja yhden mutkan takaa edessäni olikin ryhmä miehiä, jotka lauloivat. Jäin kuuntelemaan koska biisi kuulosti hyvältä.  

Aiemmin metsässä vilahtaneet jermutkin olivat kuorossa mukana. Kun kuoro alkoi laulaa Eppu Normaallin biisiä Urheiluhullu, hyppäsi raitapipoinen viiksivallu muiden eteen ja alkoi vetkuttaa itseään kuin joku hiivatin kiiltomato. Kappaleen kohdassa
 "Silloin minäkin päätin pakaroistani näistä
Tehdä niin isot että silmät putoilevat naisten päistä" 
kundi vallan riehaantui, vaikutti ihan joltain Hunkisilta. Oli siinäkin katselemista kerrakseen

 Kyseessä oli sekakuoro Naamaiset.He harjoittelivat uutta ohjelmistoa, jonka esittävät Vappuna Tähtitornin mäen alla. Kannattaa mennä kuuntelemaan (ja katselemaan), kyllä tässä oikein loistavasta kuorosta on kyse. Huomasin kuorossa olevan vanhan tutun, Reino Hakusen. Hän on kuulemma kuoron johtaja. Kyselin hieman noista kahdesta aiemmin näkemästäni tyypistä tarkemmin, koska he olivat  jotenkin eri kaliperia kuin muut. Noin niin kuin ulkonäöllisesti.


Hakunen kertoi, että kaverit olivat vaan tulleet idän suunnasta ja sanoneet osaavansa laulaa. Ennen  näitä kaverieta kuoro oli ollut mieskuoro, mutta nykyään sekakuoro. En kehdannut kysyä, onko kuoron asiat sekaisin vai onko uudet veikot sekakäyttäjiä.

Terveiset Lontoosta!


Sain postia Mailta ja Kirsi-Katinkalta Lontoosta. Neidot ovat viettäneet siellä lomaa shoppaillen ja kierrellen nähtävyyksiä katselemassa. Tämähän on molemmille ensimmäinen ulkomaan reissu ja aika pitkä sellainen.


Harrodsin tavarataloa olivat yrittäneet tyhjentää. Nämä pimut on niin hulluina uusiin vaatteisiin, että ei kukaan ole. Molemmat olivat ostaneet uudet matakalaukut, kun entisiin ei enää mahtunut.

Suloiset neitoset olivat hurmanneet yhden jos toisenkin herran. 


Pyysivät laittamaan kovasti terveisiä kaikille! 



12 kommenttia:

  1. No, johan on taas tarinaa luettavaksi. Kai tuot kuoron esiintymään Syyrinkiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa se tullakin, jos selviää kunnialla Vapun keikastaan. Oma tuleminenkin on epäselvää.

      Poista
  2. Sulle sitt sattuu ja tapahtuu, siis ihan kuorolaulua kesken eväiden syönnin. Hienoa.
    Ja likat on päässeet ihan kauaskin, puhelinkoppeja ne ei täällä kotimaassa olis nähneetkään, kadonnutta tekniikkaa sekin.

    VastaaPoista
  3. Pätevän näköisiä köriläitä, ei voi muuta kuin ihailla näppäryyttäsi ja minäkin toivon kuoron esiintymistä torstaina.

    Missukoilla on ollutkin kiva reissu, toivottavasti on rahat riittäneet shoppailuihin.

    VastaaPoista
  4. Pelottavan näköisiä kuorolaisia. Selviääkö koskaan miksi kutsuvat itseään sekakuoroksi ?

    VastaaPoista
  5. Hih ja heh! Onhan taas hauskaa luettavaa. Ja tuhannet kiitokset arvauskilpailun palkinnosta. Olin reissussa melkein kaksi viikkoa, ja sillä välin oli tullut mukavaa postia. Hieno pussukka, siitä tulee mun lemppari :) ja kiva myös se avaimenperä. Kiitos, kiitos, kiitos....

    VastaaPoista
  6. Kiinnostavia tarinoita, aikamoisia kokemuksia sulla, missimammasta sekakuoron harjoituksia seuraamaan. Oli myös kiva nähdä maatuskatyttöjen matkakuvia.

    VastaaPoista
  7. Voi näitä sun tarinoitasi! Maatuskojesi ja Naamaistesi kanssa ilta sujuu varsin hauskasti! Kiitos piristyksestä!

    VastaaPoista
  8. Maatuskoilla tuntui olevan kiva reissu! Ukon köriläät ovat pelottavan hauskan näköisiä. Ja laulu luistaa, ihan mahtavaa!!

    VastaaPoista
  9. Tota kuaroo määki haluisin kuulla iha livenä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!