Kauhean hiljaista on tässä blogissa ollut. En vaan ole saanut mitään aikaiseksi. Kaikenlaista puolivalmista kyllä on, mutta loppuun asti viimeisteleminen on jäänyt. Ja näitä valmiita ei ole huvittanut kuvata, kun on aina pimeää. Tänään sitten pinkaisin parvekkeelle päivänvaloon kameran kanssa. Siellä istutin nämä kaksoset nätisti penkille ja napsin muutamat kuvat. Ensin huusivat suut auki, kun niille tämä oli ensimmäinen vierailu ulkona.
Nämä eivät ole identtisiä, kuten huomaat. Sisäinen pilkkukuume vaivaa molempia, mutta se on vaaraton lastentauti. Toisella on kiduksissaan hieman valkovihreää ja toisella punaista.
Ulkopuoleleta he näyttävät hyvin samannäköisiltä, mutta kyllä niissä on muutama eroavaisuus. Toisen vetskarissa on harmaa vedin ja toisella joku outo väri, ehkä kummalinnen liila.
Tykkään pukea kaksoset samanlaisiin (Mari)mekkoihin. Vapaalla konetikkauksella ajelin ympäri kummallisten kukkien ja lehtien. Koska nyt on oikeasti talvi ja lunta ja kaikkea, näillä on mekon ja alusasun välissä ohut, mutta hyvin lämmin huopa. Se tukee pienokaisia niin, että pysyvät jo pystyssä, vaikka ovat vasta 3 tuntia vanhoja! Syntymämitat ovat leveys 23 cm ja pituus 20 cm ja toisella vastaavasti 24,5 ja 19 cm. Siis hieman pulskempi ja 10 minuuttia vanhempi. Olenkin huomenna vielä (vanhempain)vapaalla ja voin hoitaa heitä koko päivän.
Tilkkukilta Syyringin hyväntekeväisyyspeittoon askaroimani blokit sain myös kuvattua.
Yhteensä aplikoin 5 blokkia ja näistä neljästä oikean yläkulman blokki on ollut jo aiemmin esillä. Niitä oli (ja on vieläkin) kaksi samanlaista ja tähän kuvaan otin toisen, että näyttää hienommalta kokonaisuudelta. Ylä vasurin blokkia tein vain yhden, koska Tilkunviilaaja teki sille parin. Harmi, ettei näitä blokkeja ollut enempää. Pidin niiden ompelusta ja siitä, kun tasaisin välisjoin sanoin AI. Se jotenkin rytmitti koko ompelusession kivasti. Yhtään ei tullut verta mihinkään. Osasin niin hellästi aina pistää sillä saakelin terävällä neulalla. Se on oikea aplikaationeula, joita ostin vartavasten Tilkkutarhasta.
Kohta täytyy alkaa miettiä joulukalenteria. Jos saan hyvin miteittyä, niin eka luukku aukeaa reilun viikon kuluttua. Aika monena vuonna olen onnistunut viemään kalenterin loppuun asti. Joskus on ollut hieman paniikinomaista kiirettä, mutta se kuuluu asiaan, kun tilanne elää ja tarinat polveilee.
Nämäkin vois olla kaksoset. Melkein. Aikas hyvää suklaata, mutta kyllä päällinen on parempi kuin sisus. Loistavia näyttelijöitä molemmat. Siis niin häikäiseviä, että vielä tässäkin vaiheessa loistavat, jopa liikaa. Eihän sille mitään voi, jos on niin valovoimainen.
Todella mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!
Oot aika haka noiden pussukoiden tekemisessä. Ja tarinan iskemisessä. Hurjat hirviökissat olet löytänyt.
VastaaPoistaSöpöt on kaksoset. Niiden on varmasti hyvä olla vierihoidossa vielä huominen päivä. Aplikoidut blokit on kauniit. Näyttävät suuritöisiltä mutta taidokkaasti olet neulaasi käytellyt.
VastaaPoistaKauniit pussukat ja hyvät jutut. Kalenteriasi odotellessa...
VastaaPoistaps. minäkin olen ollut saamaton ;D
Innolla odotan joulukalenteriasi!
VastaaPoistaEnkä enää tiedä miten kehuisin tarinankerrontaasi, kaikki ylistyssanat olen jo aiemmin sanonut, en vaan ymmärrä miten jollakin on noin sana hallussa, kadehdin (no nyt sen sanoin):)
Ihanan pirteät kaksoset!
VastaaPoistaMahtavat pussukkapienokaiset. Syntyivät valmiina! Applikointisi ovat mittavat. Ei kannata harmitella työn loppumista, sillä peiton reunakappaleissa piisaa ommeltavaa. Saat vielä monta kertaa sanoa AI!
VastaaPoistaKauniit on kaksoset :) Joulukalenteria täällä jo kovasti ootellaan!
VastaaPoistaKauniita molemmat kaksoset. Tykkään toki kissaparista, mutta kyllä nuo pilkkukuumeeseen sairastuneet kaksoset mekkoineen vie voiton. Hienoa, kun pian pääsee joulukalenterisi luukulle.
VastaaPoistaJopa on reippaat ja raikkaat pienokaiset! Ai joulukalenteri , hauskaa!!!
VastaaPoistaHienot kaksoset ja niin upeassa mekossa molemmat, kisulitkin ovat kauniita ja hauskoja, mutta joulukalenteria jo odottelen innolla...!!! :))
VastaaPoistaTaas niin kliffa tarina, kaksosista. Tattis.
VastaaPoistaNoi starat on huippuhienot, ja suklaatakin niiden mukana on ollut. Ei paha, vaan mistähän tommoset löytäis?
Ainakin Liike 51 Tapanilassa myy näitä suklaita. Kaikki on jotain julkkiksia kissan hahmossa.
PoistaHarmaa aamupäivä kummasti kirkastui blogiasi lukiessa. Pussukat ihania! Varsinkin tuo AI-juttu kolahti, koska käytän itse kukkapäisiä pitkiä ja ohuita nuppineuloja. Vähän väliä kuuluu AI (tai jopa ...kele) ja verinäytekin on annettu monta kertaa.
VastaaPoistaVajaa kuukausi vielä, niin sitten päivä alkaa valjeta!!
Terveisin AnjaK
Kauniit kaksoset!
VastaaPoistaNiin ihanan piristävää, kaikki, kaksoset, tarina ja jopa kissat!
VastaaPoistaVoi että, onnea perheeseen! Niin söpöjä toilettipienokaisia.
VastaaPoistaApplikaatiot näyttää raikkailta ja siinä on kyllä mennyt tovin niitä tehdessä on paljon pieniä osia
Your bags are so pretty! And I love your applique blocks!
VastaaPoistaAivan ihania tilkkutöitä jälleen kerran, pussukat ovat todella kauniit ja blokit vielä kauniimpia!!!
VastaaPoistaMiulla on ihan samat tunnelmat blogin päivityksen ja kuvaamisen kanssa.
Thanks for sharing, nice post! Post really provice useful information!
VastaaPoistaGiaonhan247 chuyên dịch vụ vận chuyển hàng đi mỹ cũng như dịch vụ ship hàng mỹ từ dịch vụ nhận mua hộ hàng mỹ từ trang ebay vn cùng với dịch vụ mua hàng amazon về VN uy tín, giá rẻ.