tiistai 24. helmikuuta 2026

mitään ei kannata heittää pois!


Edellisessä postauksessa taisinkin vilauttaa, mitä kirjontapuolella on tekeillä.


 

Tätä työtä kirjoessa tapahtui oikea kunnon moka, jota ei ole mahdollista korjata. Hetken se harmitti, mutta mitäpä tuosta, tekevälle sattuu. PunaPaula blogissaan kertoi omasta mokastaan ja kaikillehan niitä sattuu.



Yläpuolisessa kuvassa näkyy kehyksessä oleva tukikangas, jonka oletin olevan veteen liukenevaa. Mutta olin epähuomiossa ottanut väärästä rullasta ja tämä ei todellakaan liuennut veteen. Tämä on pois revittävää tukimateriaalia. Käsin kirjonnassa se repiminen ei onnistu. 

Ja miten se ylimääräinen tukimateriaali lopputulokseen vaikuttaa?
Tukikankaan alla on erivärisiä kankaita, joiden päälle olen kirjonut eri väreillä. Nyt tukikangas haalentaa taustan värit. Lopputuloksesta ei välttämättä tiedä, että on tällainen moka sattunut.



 Arvaatko, mistä materiaalista nämä pussukat on tehty?
No et varmaankaan, siksipä kerronkin.
Kyseessä on yli 40 vuotta vanhat kurahousut, joita on käyttäneet serkukset. Ensin vanhempi ja nuorempi peri ne sen jälkeen. Kurahousut ovat oikein hyvää materiaalia vaikka pussukkaan. 


Sain ystävältä nämä kurahousut, joista lupasin tehdä hänelle pari pussukkaa. Toisen hän antaa serkulleen ja toinen jää hänelle itselleen. Kurahousuja jäi vielä sen verran, että sain pienen pussukan ylimääräisenä. Hauskat muistot lapsuudesta.


Halusin käyttää kurahousujen olkaimen jotenkin mukaan työhön ja toiseen pussukkaan tein ulkopuolelle pienen taskun ja olkain sulkee taskun.



Molemmissa isoissa pussukoissa on sivutaskut sisäpuolella. Toisessa on vuorena kivaa retkeilyyn liittyvää kangasta. Siinä on polkupyöriä, telttoja ja matkailuvaunu. Uskon, että serkukset ovat joskus retkeilleet yhdessä.



Toisessa pussukassa on taskussa kissakangasta, koska serkku pitää kissoista.


Viimeviikolla pidin Kädentaitomartoille Oodissa Hexagon illan. Ompelimme käsin mallineiden avulla näitä kuusikulmioita.


Lopputuloksena syntyi neulatyyny! Niitähän pitää olla monta joka naisella.


Tänään marttojen kanssa valmistauduttiin viikonlopun Wanhan Sataman Kädentaitomessuille. Marttojen pöydässä voi tutustua ryijyn solmimiseen ja esillä on pieniä ryijyjä sekä vuoden käsityötekniikalla eli tilkkutöinä tehtyjä töitä.


Tämä minun ryijy ei ole perinteinen kaunis ja harmonin teos. Tässä on käytetty monenlaisia materiaaleja aina mummoni suruadressien nauhoista alkaen.
Tervetuloa moikaaamaan, itse olen paikalla lauantaina puoli kahdesta alkaen. Messuilla on varmasti paljon kiinnostavaa nähtävää! 








20 kommenttia:

  1. Voi että, mun sydän suli noille kurahousupussukoille. Minun pitäisi tänään tehdä veljelleni uusi eväskassi. Edellisen tein 20 vuotta sitten. Niin kauan se oli kestänyt. Tein sen edellisen hänen oman poikansa taaperoikäisenä käyttämistään farkuista ja vuoritin smurffi-kankaalla. Smurffit ovat olleet hänen lempihahmojaan. Nyt pitäisi lähteä penkomaan jemmoja, mistä nyt kassin tekisin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin pussukoista tuli melko liikuttavat! Toivottavasti löydät jotain yhtä kestävää ja merkityksellistä kangasta, kuin edelliseen eväskassiin.

      Poista
  2. Kirjontatyösi on taas hieno:) mokasta ei näyt kyllä jälkeäkään. Eipä ole tullut mieleenkään pussukat kurahousuista. No, nythän tuon taas tietää jos tulee kurahousuja vastaan;)
    Ryijykin on kiva, tykkään siitä vaikka ei olekaan perinteinen:) Olen joskus vuosia sitten tehnyt yhden isohkon ryijyn siskolleni kun hän meni naimisiin. Ryijyn nimi on kettujen häät ja sitä käytettiin häätilaisuudessa. Oli kyllä mukavaa puuhaa sekin:9

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä sitä mokaa huomaisi, jos ei tietäisi. Itseäni hieman vaivasi, kun olisin halunnut nähdä miltä työ olisi näyttänyt alkuperäisen suunnitelman mukaan. Juu, katselepas, jos kurahousuja tulee vastaan! Minusta ei olisi ison ryijyn tekijäksi. Olen tainnut nähdä tuon tekemäsi ryijyn, siinä on muistaakseni kettujen päät.

      Poista
  3. Niin ne mokat voi kääntää onnenkantamoisiksi. Tosi kaunista kirjontaa.
    Hyvä kierrätysidea kurahousuista. Varmaan omistajat ilahtuvat.
    Minäkin olen tallentanut suruadressien nauhoja ja käyttänyt niitä monta kertaa. Nyt olen yrittänyt pienentää varastoja, mutta näkyvää jälkeä ei vielä ole havaittavissa! Turpoavatkohan tavarat, kun niitä marinoi kauan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tämä moka ei ole mitenkään suuri, kestän sen kanssa oikein hyvin! : D Tavarat todellakin taitavat turvota marinoitiuna!!!

      Poista
  4. Mainiot pussukat! Ajattelin sadetakkia, mutta oli vähän samaa, mutta housut. Ihana muisto lapsuuden pöksyistä.
    Minäkin olen tehnyt tuon tyylisen ryijyn. Muistaakseni Kristiina K oli joskus niitä tehnyt ja innostuin kokeilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurahousut olivat todella hyvässä kunnossa, kun ajattelee niiden ikää! Ainakin 45 vuotta vanhat. Kangas yhä napakkaa, eikä kulumisen merkkejä juurikaan ollut. Aika hauska tehdä tuollaisia -tee mitä sattuu ryijyjä. En tiedä, saisinko valmiiksi jonkun isomman ja kuvioltaan vaativamman ryijyn.

      Poista
  5. Ei ollu paha moka mutta varmasti harmitti. Lopputulos on hieno eikä katsoja ymmärrä että sen piti olla vielä hienompi. Kylläpäs oli kivat kurahousut. 40v sitten varmaan aika harvinaiset noin kuviolliset. Mainio pikku ryijy! Olen solminut ison valmiiksi kudotulle pohjalle, "Sahalahdelta". Moka-aiheen piiristä taidan laittaa postauksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ihan pahimmasta päästä, mutta lopputulos ei sellainen, miksi sen kuvittelin. Nuo on varmaan olleet aikansa hitti!

      Poista
  6. Viehättävät pussukat, joilla on oma historia! Kauniisti olet osannut ne ommella! Ja kirjontatyö on kaunis, samoin ryijy. Kiva nähdä töitä, jotka on lämmöllä suunniteltu ja tehty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsitöissä on aina viehättävää, jos niihin liittyy joku tarina!

      Poista
  7. Tekevälle sattuu, kirjoomus on tosi kaunis, mielenkiintoinen. Nätti on ryijykin, moderni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kun ei tässä muutenkaan voi olla niin varma lopputuloksesta, niin ei tuommoiset mokat ole mikään maailamanloppu.

      Poista
  8. Aina sattuu ja tapahtuu, mutta niihinkin löytyy ratkaisu:) Ihanat pussukkat ja kirjontatyö, kuten ryijykin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sitä ja tätä sattuu, mutta mukava haaste on aina keksiä keino, miten tilanteen voi pelastaa.

      Poista
  9. Kylläpä on on taas monipuolista kaunista ja nostalgista syntynyt pajassasi.

    VastaaPoista
  10. Todella ihana ajatus käyttää kurahousut pussukkamateriaalina! Kaunista on myös kirjontasi!

    VastaaPoista
  11. Taas olet tehnyt yhtä ja toista kaunista ja mielenkiintoista. Eipä heti olis kurahousut tulleet mieleen materiaalia valitessa. Huh, jos mitään ei voisi heittää pois niin . . . Mä olen niin paljon karsinut vuosien mittaan että ihmettelen miten sitä onkin niin paljon ollut kaikenlaista tavaraa. Jotain olis joskus tarvinnut mutta ilmankin on pärjännyt. Hyvää pääsiäisen aikaa Sinulle.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!