Bongasin eilen Hesarista, että olisi hieno kissanäyttely kaupungilla. Lähdin sinne ihan lennosta. Olin meinaan ajatellut, että jossain vaiheessa hankkisin kissan ja tämä oli myyntinäyttely. Ihastuin tähän punaviiksiseen (sopii keittiön verhoihin) tyyppiin. Myyjä kehui ummet ja lammet, sanoi, että katti on voittanut taidekissojen sarjassa kaiken mahdollisen ja se on hyvin, hyvin arvokas. Sen esiesi-isä oli Saapasjalka ja kaikki jälkeläisetkin kuuluvat kuninkaallisiin. Siksi kissalla on yksi kruununauha. Summa, jota kauppias vaati oli pyörryttää minut siihen paikkaan. Jopa koirani hammaslääkärilasku kalpeni summalle. Ja se oli iso. Hieman tingittyäni tokaisin huolettomasti, että oikeastaan noin hölmistyneen näköisestä punanenästä tuskin kukaan suostuu niin paljoa maksamaan ja käännyin lähteäkseni. Ohoo, kauppias tarrasi hihaani ja sanoi, että tarjoamani summa riittää. Kissa kuulemma käytäytyy toisinaan hieman holtittomasti, eikä siitä enää voi pyytää ihan entisen arvonsa mukaista hintaa. Löin tukun rahaa tiskiin ja nappasin katin papereineen mukaani. En ole katunut tätä kauppaa hetkeäkään. Kissa on hauska ja tuo piristystä harmaisiin päiviin. Ja niistä papereista, nehän oli vain paperinenäliinoja, jotka on nyt katin sisällä.
Sitä minä tässä mietin, että mitähän se samoalainen sanansaattaja tuumaa tästä kissasta. Ne ei ole vielä tavanneet toisiaan.
