Ukko on jo piristynyt kovasti eilisestä pienestä leikkauksesta. Jo eilen illalla, kun lähdimme pikku lenkille, Ukko meni semmoista vauhtia, että jouduin ottamaan välillä juoksualkeleita. Ja arvatkaapa minne hän oli menossa? No eläinlääkäriin! Luultavasti olisi valittanut, että unohtivat hänelle tämmöisen kaulurin. En kyllä suostunut menemään sinne, vaan käännyttiin takaisin kotiin. Ruoka ja vesi maistuivat illalla ja niiden ajaksi pitää kauluri ottaa pois, muuten ei juo eikä syö mitään. Minä sitten vahdin vieressä, ettei tassu nouse silmälle. Muutaman keran olen jo joutunut kiljaisemaan ei! Tai Ukolle ei kiljuta, sanon vaan:"Ukko ei." Potilas osaa kyllä ottaa kaiken irti tästä tilanteesta. Istuu tuon tuosta keittiössä vesikipon edessä ja odottaa vinkuen, että tulen ottamaan kaulurin pois. Kun otan sen pois, Ukko kastaa kielensä veteen ja jää istumaan selkä minuun päin. Odottaa, että häipyisin muualle ja hän saisi olla ilman kamalaa kauluria. Nukkua hän ei nyt kertakaikkiaan voi muualla kuin sängyssämme. Viime yönkin rötkötti siinä viereisellä pedillä. Mies on mökillä ja hänen paikkahan oli sitten sopivasti vapaana. Saa nähdä kuinka käy, kun molemmat ukot ovat kotona.
Heinäladossa olen saanuut muutamat sukat valmiiksi ja kolmannet ovat jo puikoilla. Olisi tuossa yksi pieni tilkkutyökin tikkailua vaille, jospa sitäkin yrittäisi tehdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!