keskiviikko 15. joulukuuta 2010

joulukalenteri, 15. luukku


En ole lainkaan hulluna enkelikankaisiin eikä minulla niitä ollutkaan kuin tämä yksi suikale. Taisin vuosi sitten leikkailla siitä lappuja koristeiksi lahjapussukoihin. Nyt tämä yksi soiro tuossa vaati, että siitä tulisi jotain ja otin sen sitten käsittelyyn.



Neljä enkeliä pyörii rasian ympärillä ja yksi onneton jäi vielä pöydälle. Kaavoja tai muuta ohjetta ei ollut ja koko määräytyi täysin kankaan mukaan. Halusin, että joka sivulla on ihan samanllainen kuva, siksi se yksi enkeli täytyi leikata pois. Työstä tuli ihan kuution mallinen, noin 10x10x10 cm.


Otin oikein kuvan, kun työ on vielä vaiheessa. Välissä olevaa vanua näkyy hieman oikeassa yläkulmassa. Se näkyvä vanu kuuluu pohjaan. Leikkasin sen muun vanuosuuden jatkoksi, eikä sitä tuossa kuvassa ole vielä leikattu ihan mittoihinsa. Kuvasta käy hyvin ilmi se, miten tein pohjan.



Valmiissa rasiassa säilytän toistaiseksi tuikkukynttilöitä, mutta saatan Jouluksi laittaa sinne vaikka suklaata. Vielä ei kannata, koska saattaisin vahingossa syödä ne ennen aikojaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!