torstai 17. tammikuuta 2013

kaakelointia

 
Joskus aikaa sitten kirjoitin Tunisian matkan jälkihuumassa, että haluaisin tehdä kaakelipeiton. Joku kommentoi, että se olisi varmaan aika kova. No en tietenkään tekisi sitä kaakeleista, vain saman tyylisesti kuin kaakelit on seinälle laitettu. Olisi niitä kaakeleita ja niiden väleissä saumat. Nyt on tällainen peitto tekeillä. Oikeastaan pinta on melkolailla valmis. Paitsi että jos teen peitteen meidän sänkyä varten, se vaatisi muutaman rivin "kaakeleita" lisää. Ja ongelma on se, että ostin kankaat Tampereen kädentaito-messuilta, mutta en tiedä keneltä. Paikka oli sellainen, jossa ei voinut maksaa kortilla. Harmi, sillä muuten voisin katsoa tiliotteesta ketkä kaikki on tiliäni tuolloin veloittaneet ja sitä kautta ottaa sitten yhteyttä kauppaan ja hankkia puuttuvia kankaita. Mutta jos en pikapuoliin onnistu saamaan niitä kankaita, teen sen valmiiksi tuohon kokoon ja se menee osastolle "aika tavaran nauttii". En nyt sentään viitsi ostaa kapeampia sänkyjä yhden peiton takia.
Ison peiton kanssa menee aina paljon aikaa ja se vaatii välitöitä. Semmoiseksi muodostui mosaiikkikokeilu. Ensin tein vain pinkeistä, eri sävyisistä punaisista ja muutamasta oranssista neliöstä pelkkää pintaa. En ollut suunnitellut mikä olisi lopputulos. Ehkä tyyyny tai seinätekstiili. Ei tullut kumapaakaan vaan tuli pussukka. Työstä jäi jäljelle vielä hieman ylimääräistä pintaa johonkin toiseen pieneen työhön. Tämän työn nimi on Tuumailtu

Hieman on ollut laatoittajalla huono sihti paikoittain, kun saumat menee vinksin vonksin. Täytyy sanoa, että tämän tekeminen oli aikamoista nysväämistä. Jouduin purkamaan muutamaan kertaan pohjakulmien saumat ennen kuin sain ne osumaan kohdilleen. Eikä ne olleet ainoat puretut.
 

 
No voi, voi, kuvassahan näyttää, että kulman sauma on ihan kateissa! Oikeasti sauma näkyy hyvin tuossa alakulmassa. Meikkipussin koko on 22 x 12 cm. Yksi ruutu on noin tuuman kokoinen.
Tähän pussukkaan kokeilin MarLilta saamaani metrivetoketjua. Täytyy sanoa, että on kätevää! Nyt on otettava selvää mistä sitä saa hankittua ja tilata. Ruotsissa ainakin on ja monissa väreissä. Koska minua kiehtoi tuo kaakelointitekniikka ja ihastuttava vetoketju, tein toisenkin pinnan pussukkaa varten. Tähän pintaan "kaakelit" oli pitkulaisia. Aika hauskan näköistä niistäkin syntyi.
 
 
 
Tämä Kirkkaasti on oikeastaan kukkaro, kokoa vain 14 x 9 cm. Molemmissa töissä on vuoren ja päällisen välissä vanu ja ne on tikattu noita vaaleita saumoja pitkin. Auriko on haalistanut värejä jotka ovat oikeasti kirkkaat.
 
Tuosta meidän kirjastosta saa lainata kaikenlaisia urheiluvälineitä kävelysauvoista luistimiin ja tyttären kanssa lainasimme lumikengät. Aika rankkaa tarpomista se oli. En tullut katsoneeksi kauanko kuljimme, mutta alaselkä, pakarat ja takareidet ainakin tekivät kunnolla töitä, joten tänään on vielä syytä venytellä hyvin. Huomasimme, että lumikengät herättävät mielenkiintoa. Ihmiset kyselivät onko rankkaa kävellä ja muuta kenkiin liittyvää.  Ja selvitykseksi sanon, että vastaantulijat olivat hiihtäjiä eli ei me sentään kaduilla näillä kävelty.
 
 
Remmit tahtoivat löystyä ja niitä sitten kiristeltiin.
 
 
Kauniita jälkiä.
 


13 kommenttia:

  1. Voi miten kiva idea tuo kaakelipussukat. Jään odottelemaan kuvia peitostasi. Itsekin ostin Tampereella kankaita paikasta, missä kortti ei käynyt, mutta vaikka kuinka yritän muistellam, en saa mieleeni mitään tunnistusvinkkiä. Minä olen myös kiinnostunut metrivetoketjusta, jos löydät ostopaikan, kerrothan?

    VastaaPoista
  2. Ihanat kaakelipussukat. Miten sait metriketjuihin lukot paikoilleen ? ostin itse tanskasta ketjua ja jäi kyllä yhteen kertaan käyttö. Lukko on aivan mahdoton saada paikalleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa minun ketjussa vetimet oli valmiiksi paikallaan!

      Poista
  3. Kivat pussukat. Täällä on metrivetoketjua myynnissä.

    www.ompelijanmaailma.fi/verkkokauppa/index.tmpl?ryhma_id=52

    VastaaPoista
  4. Mä oon pihalla kuin lumiukko kun en käsitä että miten tuo "laasti" on tökätty noiden kaakeleiden väliin.
    Pussukat on kyllä hienot kuin myös lumikenkäilyn jäljet.

    VastaaPoista
  5. Kivat pussukat. On niissä ollut näpertelyä. Tampereen vaahtomuovista saa myös metrivetoketjua.

    VastaaPoista
  6. Aivan ihanat pussukat, suoraan meikäläisen värisilmään iski molemmat ja kiva tekniikka! Odottelen myös peittokuvia mielenkiinnolla! Miten nämä on tehty?
    Metrivetoketjujen lukkoihin on ainakin Ohlssonilla laitteita millä lukon saa paikoilleen, käyvät muihinkin vetoketjuihin joista on lukot lähtenyt irti.
    Lumikenkäily on kivaa olen joskus kokeillut!

    VastaaPoista
  7. Eipä ole tullut koskaan mileenkänn että tuollaista kaakelityötäkin voisi tehdä:) Ihan mahdottoman hieno on!

    VastaaPoista
  8. Tosi kivoja pussukoita, miten oikein olet tuon tilkkupinnan tehnyt. Koetin tutkailla kuvia nenä kiinni ruudussa, ja näyttävät kuin olisit ne aplikoinut... Metriketjua saa myös Hyvinkäällä sijaitsevasta Kangastukusta, joka on myös nettikauppa. Viime kesänä kartoitin metriketjun eri ostospaikkoja Suomessa, ja ainakin silloin se oli halvin kaikista. Eli löytyy osoitteesta www.kangastukku.com

    VastaaPoista
  9. Tuo Metrivetoketju mistä Marle puhuu ei oo sitä tavallista mihin pitää se lukko tökätä ... tuo on sellaista missä on lukot valmiina, monta lukkoa perätysten ja siitä voi sit irrottaa tarvitsemansa määrän vetoketjua yhtä lukkoa kohden. En ole sitä missään muualla nähnyt, lienee jossain myynnissä, mene ja tiedä :)
    Normi metriketjuja on monessa kaupassa ihan tavis kangaskaupoissa yms.

    Kaakelointi on mielenkiintoista, arvuuttelen sille paria tekotapaa, kerrotko omasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samasta ketjusta on kysymys. Tampereen vaahtomuovissa laittavat vetimet paikalleen, jos niin halutaan. Sieltä sitten tuota ketjua tilasin.

      Poista
  10. Ihania pussukoita ja kaakelitekniikka....aivan uutta minulle. Jään mielenkiinnolla odottelemaan ohjetta !!

    VastaaPoista
  11. No nyt kyllä alkaa tällaista korjausompelijaakin jänskättää
    että kuinka tuollaista hauskaa kuvioo saadaan aikaiseksi.
    Lumikenkäily vaikuttaa helpommalta vaihtoehdolta.
    Hyvä teidän kirjasto.
    Eipä tulisi ostetuksi moisia.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!