lauantai 15. kesäkuuta 2013

Kiva päivä


Hesperian puistossa on sitten tänään tilkkuiltu! Ihan mielettömän ihana päivä. Minä pinkaisin kaupungille jo aamulla ja käväisin Senaatintorilla katsomassa pohjoiskarjalaisia. Kahdella kojulla oli käsitöitä, mm. Hannele Rusilan kauniita kaitaliinoja ja pannunalusia.


Muutaman karjalanpiirakan maistelin, hyviä olivat. 
Hesperian puistoon saavuttuani muut olivatkin jo paikalla. En laskenut, montako meitä oli mutta ainakin Lea, Tiina, Soile, Martta, Lahja, Eija, Yoko, Vappu, Milja ja minä. Muutamia ihmisiä tuli ihan meidän ilmoitusten voimasta, kuten Tilkkutaiwaan  Hannele. Oli tosi kiva nähdä ja tavata hänetkin ihan livenä. Joitain ihmisiä saatiin houkuteltua kadulta ja puistossa kävelijät pysähtyivät, melkein itsestään. Muutamat kysyivät, onko tämä kirpputori. Yksi vanhempi rouva, jonka kanssa vierähtikin melkoinen tovi mukavia rupatellen, halusi ostaa pienen peittoni, joka oli mallina mukana. Kieltäydyin vedoten siihen, että eihän meillä ole kohta mitään jäljellä, jos alamme myymään. Viehättävän rouvan väsytystekniikka lopulta puri. Ja mitä minä sillä peitolla olisin tehnyt. Vanha rouva tuli kovin iloiseksi, kun lopulta annoin periksi. Ihan hyvä, että sain tehtyä yhden ihmisen iloiseksi.


Kauniita töitä, joita voi ommella käsin.


Nämä ovat Lean ja ihan älyttömän pienistä kuusikulmaisista koottuja. Ja näitä kukkasia on paljon tuossa laatikossa. Odotellaan ihan rauhassa, mitä niistä syntyy.


Meillä oli omat tuolit mukana, minulla oli tämmöinen hyvin, hyvin pieni ja matala malli. Onneksi paikalla oli myös oikea puiston penkki, jolla istuminen sopi pitkälle ihmiselle paremmin.


Minulla oli viimeilsteltävänä tuo pöydällä oleva työ, josta annoin ensimakua edellisessä postauksessa. En ihan saanut reunakaitaletta ommeltua puistossa valmiiksi, mutta bussimatkalla kotiin se sitten valmistui. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun olin tyytyväinen maailman hitaimpaan bussireittiin. Yleensä en sillä kulje kaupunkiin tai sieltä pois, mutta nyt se sopi paremmin kuin hyvin hitautensa ja reitin takia. Pysäkki on ihan Hesperian puiston kohteilla.


Tämmöinen aamiaistabletti tästä tuli. Luulit varmaan, että pussukan teen, mutta en nyt tällä kertaa tehnykään.

Kiitos kaikille kivoille kiltamme tyypeille mukavasta päivästä!



7 kommenttia:

  1. Kiitos mukanaolosta. Kivaa oli. Toivottavasti sää suosii vastaisuudessakin.

    VastaaPoista
  2. Tommosist kuuskulmioist o pitkä aikaa tehny miäli terhä jottai. Ko sais vaa aikaseks. Tapletti o hiano, kesäne.

    VastaaPoista
  3. Varmaan kiva päivä teillä oli. Ihanan väeirräitä töitä. Upea tuo oranssinen kassi kera pussukan :D

    VastaaPoista
  4. Ihanan värikkäitä juttuja!! Tykkään kaikista.

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoinen sinun päiväsi.Ihana aamiaistabletti. Sinun kaikki työsi ovat niin kauniita.

    VastaaPoista
  6. Olipas sinulla pirtsakan näköisiä tilkkujuttuja mukana Quip tapahtumassa. Olin lauantaina duunissa, noh ehkä ensi vuonna taas pääsee joukkoon, Vaasan torille.
    Mukavaa juhannusta!!!!!!!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!