lauantai 18. tammikuuta 2014

loppuunmyynti -50%

Eilen perjantaina yksi hyvä ystäväni soitti minulle kertoakseen, että Matan kangaskaupassa on loppuunmyynti ja kaikki kankaiden hinnat on alennettu puoleen! Harmitti, kun en voinut heti lähteä Helsinkiin (työpaikkani on Espoossa, kaukana kaikesta, ihan metsässä) kangashankintoja tekemään. Kauppa meni kiinni jo klo 17, joten täytyi siirtää tämä ostohuuma tälle päivälle. Hyvä puoli oli siinä, että ehdin kotona rauhassa tarkastaa varastot ja suunnitella ostokseni huolella. Tarkasuksessa kävi ilmi, että tarvitsen hieman muutamaa yksiväristä kangasta ja sitten voin ostaa jotain yleiskangasta, joka sopii taustakankaaksi lähes mihin vaan ja mahdollisesti tikkauslankoja. Näillä suunnitelmilla varustatuneena lähdin matkaan heti aamusta. Miten ihmeessä olinkin niin pirteällä päällä!  


Yksivärisiä ostin valkoisena, mustana, kahta eri beigeä, punaista ja vihreää. Raitakankaat sopisivat jonkun ihanan peiton reunakaitaleiksi. Siis siksi viimeiseksi huolittelevaksi reunaksi.Sinivalkoisesta on tarkotus tehdä mökille jotain, ehkä tyynynpäälisiä tai jotain muuta. Merellistä ja raikasta.


Tarvitsemani taustakangas on tuossa vasemmalla oleva kellertävä kangas. Värit ovat ihan huit hait tässä kuvassa, mutta kaunis kangas se on joka tapauksessa. Ja sitä on 2,5 metriä. Muut kankaat ovat luultavasti tarkkoin valittuja ja hyvin tarpeellisia. Kaksi kassillista, ihan ok.

Ostin myös puuvillaisia ompelulankoja ja neljä tikkauslankaa, sirkkarenkaita yms tärkeää.

En siis ostanut kauppaa tyhjäksi. Sinne jäi vielä tilkkutyökankaita, nauhoja, nappeja, sisustuskankaita, verhokankaita, vaatetuskankaita ja vetskareita, tilpehöörejä ja ties mitä. 
KAIKKI - 50%. Osoite on Hämeentie 5, HKI 




4 kommenttia:

  1. Mahtava määrä kankaita! Hienoja kaikki ja tarpeellisia, ethän muuten olisi niitä ostanut! Yksivärisiä tulee aina ostettua liian vähän!

    VastaaPoista
  2. Hieno valikoima! Pitäisi aina muistaa ostaa myös muita kuin lempparikankaita ja lempparivärejä. Raaskisi sitten laittaa taustapuolellekkin.

    VastaaPoista
  3. Pitääköhän tästä lähteä Hakaniemeen? Yksiväriset kiinnostavat ja raidalliset. Tosin haluaisin päästä tilanteeseen, jossa voisin käydä ostamassa kankaita tositarpeeseen eikä tarvitsisi varastoida tuntemattomia tarpeita varten. Tikkauslangatkin kiinnostaisivat.

    VastaaPoista
  4. Miten me pärjätäänkään ilman Matan puotia? Niin legenda jo eläissään ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!