lauantai 14. marraskuuta 2015

uusi kameralaukku!

mutta ei kameralle!

Näin Eurokankaassa kamera-aiheista sisustuskangasta ja siitä valmistui tyynynpääliset tyttärelle. Kangasta jäi, joten oli päivänselvää, että teen myös olkalaukun. 


Kameralaukku on n. 23 cm korkea ja 25 cm leveä. Päällisen ja vuoren välissä on ohut laukkuhuopa. Kiinnitin sen päälliseen hieman tikkaamalla. Hihna on kiinteä, mutta siinä on tuo metallinen solki, jonka avulla hihnan pituutta voi muuttaa. Ikivanha Prakticani  on kamalan sympaattinen. Sen vaatimaton Pentacon-objekti (1,8/50) on hyvin valovoimainen. Ostin sen noin 35 vuotta sitten käytettynä. Itäsaksalaista laatukamaa!


Laukku ei tosiaankaan sovi kameralle, ellei sitten sellaiselle pienelle käsilaukkumallille.  Sen sisuksissa on molemmin puolin taskut, toinen hieman pienempi vaikka kännykälle sopiva.



Koska kyseessä ei ole mikään ihana käsityöpuuvilla, halusin poistaa kankaan varastoistani  viimeistä suikaletta myöten. Jäännöspaloista syntyi vielä pussukka. Molemmilla puolilla on  saman vanhanaikaisen peilikameran kuva.



Pussukassa on hieman hempukkainen vuori ja toisella sivulla tasku. Kokoa 19 x 21 cm ja ohut vanu tikattuna päälliseen. On tosi kiva fiilis, kun kagas on loppuunkäsitelty. Siitä ei jäänyt enää mitään, kerrassaan ihanaa!


Älä kerro kenellekään, että meillä kissa laitetaan mikroon aika usein. Ei se pikkuinen joudu olemaan mikron pyörityksessä kuin muutaman minuutin. Täydellä teholla. Melkein voisi verrata kivaan karuselliin! Sitten se saakin lepuuttaa itseään minun harteilla. Ja kuuma kissa on kyllä super-rentouttava luovuttaessaan lämpöä ja pelkästään sen paino pitää hartiat alhaalla. Oikein hyvä kissa, joka elää ihan vaan sillä kiitoksella. Oliko joku sanonta, että kuuma kissa kiertää puuroa, vai söikö se kuumaa puuroa vai mitä tapahtui?



Tässä joku aika sitten Katinka esitteli blogissaan  veneilypiponsa. Hän oli tilannut ne ystävältään, joka tekee pipoja tilauksesta. Ihastuin oitis kuvan fillarikankaisiin ja 7.11. kysyin sähköpstitse, olisko hänellä fillarikangasta ja saisinko molemmista kankaista yhdet pipot. Kyllä vaan, homma onnistui ja jo 11.11 minulla oli uudet pipot kotona! Pyysin, että pipoista tulisi semmoiset korkeat, vaikka pääni ei ihan rouva Simpsonin mittoihin ylläkään.Haluan vetää piponi korville, tosi syvälle. Pienitehdas on nopea, pipot eivät olleet valmiina hyllyllä, vaan tilaamisen jälkeen Tampereella ommellut. Tuon kalapipon ostin kesäisellä Loviisan reissulla. Kuvan on piirtänyt lapsi, jonka bisnes nuo pipot ovat. Se oli minun virallinen veneilypipo. Veneessä aina viima viskoo tukkaa joka suuntaan, etenkin silmille ja sitten minun hartaudella laittama kampaus menee ihan sekamelskaksi. Pipo on kaiken pelastus.  Nyt minulla on niitä kolme ja olen onnellinen. Vene on nostettu ylös jo aikaa sitten, mutta nyt tarvitaan pyöräilykypärän alle hyvä pipo. Paras siihen hommaan on oikea fillaripipo. Pia Savela tekee pipoja tilauksesta. Kangasmalleja on esillä Katinkan blogissa ja Piaan saa yhtyden sähköpostitse etunimi.sukunimi@gmail.com 
Tämä tilaus meni niin loistavasti, että jotain kompensaatiota täytyy olla. No sitä tuli suomalaisesta nettikangaskaupasta Si...sta. Tein ja maksoin  tilauksen 2.11. enkä vieläkään ole saanut ko. kangasta. 11.11 kyselin toimitusaikaa ja sain vastuksen, jossa pahoiteltiin  sitä, että olen joutunut odottamaan ja luvattiin laittaa tilaukseni postiin! Siis yli viikko tilauksen tekemisen ja maksamisen jälkeen luvattiin laittaa postiin! Ja kyseessä on pelkkä kangas, ei mikään siitä valmistettava tuote.  En tiedä, olisiko kangasta postitettu ikinä, ellen olisi kysellyt. No ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Enhän minä vielä ole saanut kuin lupauksen, kangasta odottelen yhä. Amerikasta tilattuna olisi jo perillä.


Mukavaa loppuviikoloppua!




19 kommenttia:

  1. Ihana kamerakangas ja tyyliäs laukku siitä. Pitääkin tutkailla löytäisinkö tuota samaa kangasta. Siitähän voisi tehdä kameralle ihan oman laukun :)

    VastaaPoista
  2. Kamerakangas on nostalgista ja kivat tuotteet sait siitä aikaan. Hyvälle asiakaspalvelulle kannattaa aina antaa positiivista palautetta ja laittaa viesti siitä eteenpäin. Reippaita pyöräilyretkiä kivoissa pipoissa.

    VastaaPoista
  3. Kamera laukku ja kangas on kyllä ihana.

    VastaaPoista
  4. No jopa on hieno kangas, mä näköjään käyn ihan liian harvoin e-kankaassa, toisaalta ihan hyvä saattaisin vaikka langeta ostoksille (entisiä ompelemattomia on hyllyt pullollaan).
    Pipot on hienot.

    VastaaPoista
  5. Hienon kankaan olet löytänyt! Sen kameroista tuli mieleeni Peikko limppari 60-luvulta. Pullon etiketissä oli peikko ja etiketin reunassa pieni peikkoneliö. Näitä neliöitä keräämällä isäni sai kameran! Juuri tuollaisen nostalgisen.
    Kivan laukun olet ommellut!

    VastaaPoista
  6. Onpas kivaa kangasta ja komea vanha kamera. Hempukkapussukka on soma. Mukava tuo mikrokissa, kun lämmittää eikä raavi. Toivottavasti kangaslähetys tulee perille.

    VastaaPoista
  7. Kamerakankaasi on oiva esimerkki siitä, miten pitkäikäistä hyvä suunnittelu on. Tekniikalta vanhaksi käyneiden kameroiden ulkoasu kelpaa oivasti kankaan koristukseksi. Nyt jäi arvoitukseksi tuo Si.. nettikauppa, mieleeni tulee peräti kolme si-alkuista kauppaa.

    VastaaPoista
  8. Hienot käsityöt taas kerran! Voi kun itselläkin olisi sellainen kampaus jota voisi pipolla suojella, kun minulla käy päinvastoin. Nettikaupan polut ovat tutkimattomat.

    VastaaPoista
  9. Olipas hyvä kamerakangas, oikein sopiva! Hienoja tavaroita siitä tuli! Taitavasti ommeltu kun sait kaiken käytettyä. Minullakin löytyy Praktika! Mutta voi, sen laukaisin on epäkunnossa. Oma vika, pudotin. Miellyttävä kissa sinulla, kyllä se varmasti tykkää kuumasta karusellista. Uuninpankkohan on kissojen lempipaikka. Hyvät pipot! Kyllä niin ilahduttaa hyvä palvelu - ja huono suututtaa.

    VastaaPoista
  10. Ai, miten ihana kangas, mutta kamerasi on myös arvokas, ainakin tunnetasolla. Meiltä löytyy muutama Minolta-merkkinen filmikamera, ei niitä käytetä, mutta eivät ole poistoissakaan. Sanonta kuuluu "kiertää kuin kissa kuumaa puuroa" eli ei mennä suoraan asiaan. Pipot ovat tosi tyylikkäitä.

    VastaaPoista
  11. Oikein mainio kamerakangas! Tyynytkin siitä on varmaan kivat! Juu, sama kävi minulle...Ameriikoista tulee nopeammin...

    VastaaPoista
  12. Monta ihanaa työtä taas! Tuo laukku ja sen kangaskin on kyllä Hieno!!

    VastaaPoista
  13. Ihan mahtava laukku. Sanonta menee että,
    Kiertää kuin kissa kuumaa puuroa

    VastaaPoista
  14. Ihastuttava kamerakangas. Laukku ja pussukka ovat tosi hienoja!

    VastaaPoista
  15. Vitsi ku tyylikäs laukku, kyl taas kelpaa reissailla kuvia napsimassa!!!

    VastaaPoista
  16. Hieno kameralaukku ja pussukka. Hyvä että et tunge koiraa mikroon, saattaa loppua hätäiseen se karuselli ;) mutta kissa varmaan vihtyy.
    Pipot ovat kaikki kolme YEES!!!

    VastaaPoista
  17. Marja, PLEASE! I need your mailing address as soon as possible. You have won a prize in the Dog Gone Cute quilt along. Email me!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!