sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Nyt jo kukkii!

En ole koskaan ollut kukkaistyttö, enemmän sellainen graafinen, ruutua ja raitaa tyyppi, mutta nyt on tapahtunut kummia. Minusta on tullut hieman hipahtava. Siis vain hieman, ei täydellä volyymilla. 


Innostuin, ellen sitten ihan villiintynyt näihin tulppaaneihin! 
Etelä-Helsingin kansalaisopiston Tilkkukurssilla teimme tulppaanikimppu-blokin ja siitä sinivalkoisesta mallityöstä se sitten lähti. On niin kivaa kokeilla, että minkähän näköinen kimppu tuosta kankaasta tulee, ja entäs tuosta! Aika paljon on yhdessä blokissa näpräämistä, ei ne ihan hetkessä synny.



Eikvätkä pelkät tulppaanit riittäneet kukkaishuumaan. Eilen ostaa päräytin ihanaa kukkakangasta, josta on tulossa tunika tai saattaa tulla mekkokin! Kangas on neulosta, jossa on kauniin sinisellä pohjalla vaaleita kukkia ja lehtiä. Malli on vielä mietinnässä, kun on kaksi kivaa vaihtoehtoa. 


Mutta takaisin tulppaaneihin. Blokki on Carol Dahlströmin kirjasta 101 Full Size Quilt blocks and borders. Oikeastaan ainoa järkevä vaihtoehto blokin kasaamiseen on käyttää freezer-paperia tai lihakaupan paperia. Kankaat taustaa ja vihreitä osia lukuunottamatta ovat jäännöspaloja joistain muista töistä. Erittäin monet ystäviltä saatuja.  



Olisi aika hienoa, jos tämä hippikausi kestäisi niin kauan, että saisin torkkupeiton aikaiseksi. Huomenna on kuitenkin tehtävä ihan muita juttuja.




Hieman mietin, että olisin voinut tehdä blokista kimpun, jossa olisi ollut erivärisiä kukkia.


Olisi saattanut olla hauskan näköistä. Päädyin kuitenkin tylsästi yhteen väriin per blokki. Tosin jotkut kukat on koottu useammasta saman sävyisestä kankaasta, niin oli vähiin jotkut kankaat menneet. Sitä väri-iloittelua en kyllä aio suosia, niin hipiksi en tässä sentään mene. Yritän, että ei tulisi kamalan levoton työ. Siinä onkin yrittämistä! Heti alkoi väsyttämään koko homma. Kuitenkin yritän, että tulee raikas ja kepeä, mutta ei sotkuinen värikasa.


Kukista innostuneena kaivoin esiin monta kesää nähneen hexagon-työn. Sekään ei enää tunnu niin pahalta! Olen jo pari kesää inhonnut sitä ihan hirveästi, mutta taidan jatkaa käsinompelua ensi kesänä, virallisena mökkikäsityönä. Kuten muinakin kesinä. Naapurit varmaan luulee, että teen joka kesä uuden samanlaisen pikkupeiton tai mikä tästä nyt ikinä tuleekaan. Eivät tiedä, että samaa riepua kannan kesä toisensa perään mökille ja syksyn tullen kotiin. Onhan se sentään hieman kasvanut vuosien saatossa. Ja kankaat kohta haperoituneet.


Ja taas takaisin tulppaaneihin. En nyt millään pysy asiassa! Yksi blokki on noin 23 x 23 cm. 
Siinäkin mielessä olen jotenkin sekaisin, kun tämä on tällä hetkellä suosikkini. Vaaleaa liilaa vai violettiako tuo on. Kumpikaan ei kuulu suosikkeihini, mutta nyt tämä näyttää niin ihanalta väriltä. 


 Minulla on talvilomaa tämä viikko! Paljon on kaikkia suunnitelmia viikon varrelle. Keskiviikkona on tarkoitus karauttaa Hollolaan, ei Lahden kisoja katsomaan, vaan äitiä moikkaamaan. 

Reipasta viikkoa kaikille, olet sitten lomalla tai et!

34 kommenttia:

  1. Minun tekee keväisin aina mieli tehdä kukkablokkeja, ei siis ihme jos on tarttunut sinuunkin :) ihana peitto !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinultako tämä tauti tuli! Onneksi ei ole mistään vakavasta kyse.

      Poista
  2. Hippityttöä meissä on varmasti jokaisessa - sinussakin :)
    Blokkimalli on varsin perinteinen, joten onkin erittäin kiva nähdä sinun tehneen näinkin perinteisen blokin. Paluuta tilkkutöiden juurille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa löytää tiensä tilkkuilun alkulähteille!

      Poista
  3. Todella nätti peitto! Tervetuloa vain tänne meillepäin. Avajaiset (tai ainakin ilotulitus) kannattaa käydä katsomassa torilla; niihin taitaa olla vapaa pääsy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjut! Harmi, että pitää olla Helsingissä jo klo 18 alkavassa kokouksessa. Muuten olisi ollut kiva käydä katsastamassa avausjuhlat. Lapsena iltamäki oli aina huikea tapahtuma.

      Poista
  4. Ihania tulppaaneja. Mulla olisi taas pari pussillista silppuja, jotka haluaisivat luovan silppujen hyödyntäjän töihin. Suuri osa silpuistani on tällä kertaa hieman paksummista yksivärisistä kankaista eli värillisistä lakanakankaista. Värimallit näkyvät tuoreimmassa tilkkutyössäni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulppaaneissa taitaa olla paljon sinun kankaita! Ainakin noiden yksiväristen keltaisten alkuperän voin varmuudella kohdentaa sinne suunnalla. Yksiväriset, myös paksummatkin, otetaan ilolla vastaan!

      Poista
  5. Kaunis kukkapeitto on valmistumassa:) mietin miltä kukkakimppu näyttäisi jos se olisi sekavärinen, ehkä kuitenkin samasävyinen kimppu on parempi vaihtoehto. Aika suuritöiselta homma vaikuttaa:)
    Minullakin oli kesäkäsityönä satuaiheisten blokkien keskustan kirjonta monen monta vuotta. Välillä työ tuntui kovin tuskaiselta mutta kun se viimein ja vihdoin valmistui olin onnesta soikeana. Ompele vaan hexagontyötäsi silloin kun huvittaa pikkuhiljaa. Jonakin päivänä se on valmis ja voi sitä iloa;) Kiva että aiheutat mökkinaapureillekin vähän jännitystä;)
    Lomalla ollaan täälläkin ja keskiviikoksi on suunniteltu vierailua äidin luokse Porin suuntaan:) Mukavia lomapäiviä meille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuritöinen on, sitä ei käy kieltäminen. Mutta yllättävän mukavaa, vaikka en tykkää tehdä samanlaista blokkia kovin montaa. Tässä helpotusta tuo tuo värien vaihtelu. Keskiviikko on virallinen äiti-päivä!

      Poista
  6. Keväiset tulppaanit nättejä. Ei ne oikeatkaan kukat hetkessä kasva. Tuosta hexagon työstä muistui omani, joka kasvaa vieläkin hitaammin, kuviosuunnitelma muuttunut paljonkin vuosien myötä. Raita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta, tulppaanithan täytyy istuttaa jo syksyllä! Tuo pieni hexagon on ollut jo kolme kesämökillä. Jopa pari naapuria on ollut auttamassa!

      Poista
  7. Kauniita tulppaaneja, joihin sopii mainiosti tuo pieni sävyjen vaihtelu. On varmaan aika suuritöinen blokkimalli, täytynee joskus kokeilla. Ihana tuo kesämökkiompelus. Itsekin lopetin viime kesänä taulun ompelemisen, aloitus oli tehty n. 20 vuotta sitten. Valmista tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helena, no eihän tässä sitten vielä mikään kiire ole tuon hexagonin kanssa. Tosin en yritä lyödä sinun ennätystäsi!

      Poista
  8. Kauniita keväisiä blokkeja, ei siihen enää montaa tarvitsisi, että peiton saat tehtyä. Monivärinen kimppu on myös kiva mutta yksivärinen kuitenkin rauhallisempi. Hieno tulee! Mukavaa lomaa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija. Tulisi vaan aurinkoiset päivät, niin se lisäisi intoa saada valmista.

      Poista
  9. Kaunis malli ja taidokasta näpräämistä. Kiitos ilon jakamisesta.

    VastaaPoista
  10. Kylläpä on tulossa kaunis kukkapeitto! Erivärisiä kukkakimppuja onkin kiva ommella. Ja totta, samaa trikooneulosta olet ostanut kuin minäkin :) Mukavaa lomaviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  11. Hieman hipahtava on ihan ok! Kaunis peitto tulossa! Hyvää lomaa! Itse lomailen vasta keväämmällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit, tänään onkin oikein aurinkoinen päivä.

      Poista
  12. Hei Marle! Kevat ja kukat alkaa olla mielessa! Tama on tosi hauska blokki ja tulee kiva peitto! Sama juttu hexagonien kanssa - olen ollut tosi kyllastynyt omaan projektiini. Sinun hexagonit sen sijaan nayttaa ihanalta kukka niitylta! Nyt aion purkaa omat kukkani erilleen ja aloittaa uuden jarjestelyn. Paris on meilla ja voisi varmaan auttaa purkutyossa. x Teje

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Teje! Et kai tarkoita sitä hexagonityötä, joka oli jossain kuvassa sängyn päädyssä? Se on ihana, ei purettava ollenkaan eikä Paris saa auttaa siinä hommassa! Mukavaa viikkoa koko porukalle <3

      Poista
  13. Oih, mä niin tykkään sun hippikaudesta! Ihania kukkatöitä <3 Onkohan kauniisti kukkiva leikkuri kääntänyt alitajuntasi kukkien työstöön..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, huomasit sen leikkurin! Itseäni huvitti, kun kuvasta huomasin, että sekin sattuu olemaan kukikas. Ehkä sillä on ollut vaikutusta, kun olisi toinenkin vaihtoehto ollut, sellainen tylsä. Eikä pelkästään väriltään.

      Poista
  14. These tulips are so pretty! Spring has arrived at your house.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Shasta Matova! Yes, spring in the house but it´s snowing out : )

      Poista
  15. Vilka underbara tulpaner. Det blocket har jag aldrig sett.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack så mycket Gudrun. Jag hörde att det är den gamla block.

      Poista
  16. Ihania kukkasia. Hexa peitto näuyyää upealta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!