sunnuntai 7. lokakuuta 2018

aina kateissa

Vaikka minulla on kuinka monet sakset ja purkajat, niin aina onnistun tipauttamaan ne käsistäni jonnekin muualle kuin niiden oikeaan paikkaan. Siksipä ajattelin, että tämä kurssille tekemäni sälytyslokerikko pitäisi tarvikkeet paikoillaan. 


No totuushan on se, että minä niitä saksia ja ratkojia raahailen ympäri kämppää, kun keittiössä on paras paikka tämän hetken hommille. Ei tämmöinen säilytyslokerikko auta, jos itse on niin löysäsorminen ja jättää kaikki huiskin haiskin. 
Tausta on kasattu 2,5" neliöistä (valmiina 2"), jotka tikkasin laukkuhuopaan ja taustana olevaan tukevaan huonekalupuuvillaan.
Korkeus 28" (71 cm) ja leveys 10,5" (n. 26 cm).


Siinä nyt ovat niin sievästi muutamat sakset ja ratkoja, mutta katsotaan kuinka kauan! Tässä etutaskusta tehdyssä taskussa on itse asiassa kolme taskua samassa. Tein tähän taskuun vuoren, joten isommat sakset menee vyötärönauhasta paikalleen, pienessä pennitaskussa ei nyt ole mitään, mutta voishan sinne jonkun pikkujutun laittaa, vaikka sormustimen. Itse taskunsuusta on sujahtanut lankasakset ja ratkoja. Tein tästäkin takataskun mallisen. Laitoin yhden karbiinihakasen vyönlenkkiin roikkumaan ja ajattelin laittaa siihen ketjulla kiinni nuo lankasakset! Tosin sitten minun pitäisi saada tämä hökötys ompelukoneen viereen, ettei ketjua tarvitsisi olla ihan metritolkulla.
Jää haaveeksi.


Varastoista löytyi mustavalkoista vinonauhaa juuri sopiva määrä reunustamaan työtä.


Kiva oli laittaa kaikenlaisia kangastilkkuja vierekkäin pahemmin väreistä välittämättä. On pöllöä, kanaa, nuppineulaa, kissaa kukkaa, lintua ja lehmää sulassa sovussa. Yksi muumi-tyyppikin on mahtunut mukaan. Kuvasta hieman pilkistää, että takataskut on leikattu niin, että housua on mukana eli taskuja ei purettu irti vaan leikattu reilun sentin verran ympäri itse taskua. Tasku on ommeltu ensin yläreunasta oikea puoli taustan oikeaa puolta vasten, taitettu paikalleen ja sen jälkeen käännetty samuavarat nurjalle niin, että näkyy tikkaamisen verran oikealla puolella. Voihan sen taskun toki kiinnittää taskun omia tikkauksia pitkin, mutta halusin tehdä tämän näin.


Tässä vielä minun uusi ihana, jonkun ikivanha, piironki! 


Vasemman puolen ylälaatikosta tuleekin peili, joka laskeutuu tuohon tasolle. Ja tasossa on toinenkin kerros, jonka voi vetää ikään kuin työpöydäksi. 

Tämä on niin ihana!

Leppoisaa loppupäivää ja rytmikästä työviikkoa!


29 kommenttia:

  1. Nyt pysyy sakset ja muut tarpeelliset tavarat tallessa, ihanan värikäs säilytin. Ihana on myös uusi piironkisi! Mukavaa viikonalkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon niin! Piironki on kyllä ihan suosikki huonekalu!

      Poista
  2. Kiva totetutus, tykkään erityisesti tuosta taustasta. Ihana tuo piironki, nyt iski piironkikateus :D Ps. Jaoin tämän postauksen Kiepauksen fb-sivulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lea! Piironki oli kyllä ihan huippulöytö. Kiitos, käyn katsomassa Kiepausta.

      Poista
  3. Käytännöllinen piironki. Taskujen kiinnitys on hyvä noin, jolloin ei tule niin paksuja saumoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, muuten olisi tosi paksuja saumoja ommeltavina!

      Poista
  4. Tuo hökötys on kyllä tosi kiva ja kätevä! Tykkään kovasti taustasta, osittain siellä pilkistää tuttujakin kankaita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hökötykselle täytyisi nyt löytää hyvä paikka, nyt se on hieman liian kaukana ompelukoneelta. Taustassa on varmasti sinulle tuttuja kankaita! Kiitos niistä!

      Poista
  5. Onpa kiva! Tuohon taustaan onkin hyvä upottaa vaikka mitä. Tällaistahan voisi kehitellä vaikka joululahjaksi erilaisiin tarpeisiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, taskuihin voi sujautella mitä vain. Koko perheen kännykät voisi olla ajatuksena hyvä, mutta toteutus huono. Jos sanoisi vieraillekin, että meillä ei saa käyttää kännykkää, vaan ne on jätettävä tähän!

      Poista
  6. Mainio lokerikko ja oirteä ruudutus taustana.
    Uusi-vanha piironki onkin oikea helmi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innostuin noista neliöistä, koska niihin voi, kuten Tiinatei tuossa mainitsi, upottaa vaikka mitä!

      Poista
  7. Oi kuinka ihanan lokerikon olet ommellut.Piironki on todella kaunis.

    VastaaPoista
  8. Aivan ihana lokerikko ja tykkään myös tuosta taustasta, se on kyllä kiva, sopii juurikin farkkukankaan kanssa tosi hyvin. Kiva idea! Piironki on kyllä huippulöytö!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Taustaan laittelin kaiken maailman kankaita ja muutama oikein kiva jäi ikävästi piiloon taskun alle. Piironki on tosi kiva.

      Poista
  9. Kiva saksisäilö. Ihana on piironkikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vekki, molemmat on tarpeellisia, vaikka mietin, mitä piironkiin laittaisin.

      Poista
  10. No nyt on hieno piironki! Hyvä löytö.

    VastaaPoista
  11. Mainio lokerikko ja sopii monenlaiseen pikku tinksin säilytykseen! Tarvisin myös jonkin vastaavan, kun tavarat on aina hukassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paras kai olisi laittaa tavarat aina paikalleen, mutta se vaan on niin vaikeaa!

      Poista
  12. Upea lokerikko, ihanan pirteä kokonaisuus! :)

    VastaaPoista
  13. Hyvät ja tarpeelliset taskut! Tavarat tuppaa kyllä olemaan levällään :( Tämä vois auttaa. Kyllä on hieno piironki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, nyt on jo taskut täynnä! Piironki oli heti kuin kotonaan. Ihana.

      Poista
  14. Aivan ihana säilytyspussukka ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti, pidän tästä itsekin ja on hyvä käytössä.

      Poista
  15. This is a great way to add organization to your supplies and use and recycle the jeans pockets. It is beautiful too so it is a great decoration at the same time.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!