piristystä ompelurintamalla

Juhannus meni mökkeillessä ja aattona tapahtui juhannuksen ihme. Tihkusade loppui yht´äkkiä ja harmaa taivas antoi tietä auringolle! Meillä on aina koko saaren yhteiset geimit ja on paljon kivaempaa, kun ei sada. No kokkolupa irtosi helposti. Se jopa syttyi, vaikka oli sateen kastelemista puista kasattu. Ja hienosti paloi.

Ennen jussia ehdin tehdä pari ompelusta. Maija kertoi edellisen postaukseni kommenteissa, että hän on tehnyt hieman samoilijan repun tyylisiä viinipullopussukoita. Sellaista piti tietenkin kokeilla.

Kangas on ikivanhaa, vaikka sainkin sen hiljakkoin mummoni siskolta. Tuommoista retrokuosia. Pussissa on välissä puuvillavanu ja vuorina käsityöpuuvilla. Napit ovat koristeena. Tämä on pitkä ja laiha kuin Nissilän kissa. Se meni lahjaksi ja sisällä oli pitkä ja laiha apteekkarin pullo. Niin kuin Maija kommentissaan kertoi, ei tuota muuhun voi käyttääkään. Vaikea olisi tavaroita kaivella noin syvästä kaivosta.

Kuten tavallista, kun teen jonkin yhden jutun, haluan yleensä tehdä useamman. Mutta en kovin montaa. No vasikkataulun tekeminen oli niin kivaa, että tein toisenkin.

Hieman erilainen tästä tuli. Rantakiviä, veneet ja lateraalimerkit ainakin on lisäystä edelliseen. Vapaalla konekirjailulla kirjoitin mereen saaren koordinaatit ja reunoille, tuohon vihreään osaan kirjoitin myös jonkun lauseen. Saatan tehdä muutaman lisää. Tämä meni lahjaksi myös.

Valtavan paljon olisi tekemisiä, osa keskeneräisiä, osaa ei aloitettukaan. Tuntuu vaan nyt siltä, että en ehdi tehdä mitään. Mökkinaapurin veneeseen aion kyllä verhot ommella jo huomenna. Perjantaina aamulla sitten startataan naisporukalla kohti Savonlinnan Old Timers koristurnausta. Tänään meillä oli viimeiset treenit ja tuntui välillä, että kunto loppuu kesken. Kuinkahan sitä jaksaa perjantaina pelata kaksi peliä lähes putkeen? Ja lauantaina aamupäivällä toiset kaksi. Sen jälkeen alkaa loma! Unelma-kerhosta tuli tänään Uutta perinteisesti kirjoen -kirja. En ole mikään kirjontaihminen, mutta kirjan esittelyn katasottuani päätin tilata sen. Kohta voisi heittäytyä sänkyyn selailemaan sitä. Toisaalta tekisi mieli säästää se lomalle.

  

samoilijan pienempi reppu

Piti vielä kokeilla onko vetoketjun ompelu niin vaikeaa kuin edellisien töiden kanssa oli. Tämä samoilijan reppu onnistui hyvin. Ei mennyt hermot ja ompelu sujui kuin tanssi. Oikeasti olen surkea tanssija. Olen nähnyt vastaavanlaisen repun joskus Suuressa Käsityölehdessä, muistaakseni. Se oli tehty jotenkin lappilaistyyliseksi. Poimunauhoja ja kirkkaita värejä. En silloin innostunut siitä niin paljoa, että olisin heti tarttunut toimeen, mutta jonnekin takaraivoon se jäi kummittelemaan. Kankaitani pyöritellessä reppu palautui mieleen ja päätin tehdä sen muistin varaisesti. Jos olet törmännyt samaiseen ohjeeseen, niin tämä reppu saattaa olla tehty hieman eri tavalla. En silloin lukenut ohjeita, katselin vaan kuvaa.

Laittelin kaikkia vihreitä kankaita vierekkäin ja niistä sitten valitsin mieleisimmät. Ompelin muutaman kukan kuvan koristeeksi ja sain käytettyä joskus jostain ostamani painetut jäniksetkin loikkimaan repun sivuun. Vetoketju kulkee yläreunasta puoleen väliin pohjaa. En keksinyt, miten olisin saanut sievän nipsukan, josta voi pitää kiinni kun vetää vetoketjun kiinni. Sitä nipsukkaa korvaa nyt tuo nappi. Samalla se estää vetoketjun avaamisen ihan loppuun asti.

Takapuolta koristaa auringonkukat. Repun korkeus on 30 cm, edestä päin leveys ylhäällä 10 cm, alhaalla 12 cm ja sivu alhaalla on 7 cm. Sivujen osuus on ylhäällä taitettu sisään niin, että yläreunaa ommellessa on työ nelinkertaisena. Vähän niin kuin maitotölkki. Tein reppuun pitkän hihnan, joka alkaa ylhäältä ja päättyy taakse alas. Hihnan pituutta voi säätää ja pituutta riittää myös käytettäväksi niin, että hihna menee toisen olan yli. Kokeilin heti miltä reppu näyttää keikkuessaan selkäpuolella. Oikein hyvä oli.

Päällisen ja vuorin välissä on ohuehko tukihuopa. Koristetikkasin koneella niin ja näin kaikki kerrokset yhteen. Löysin puuhelmiä ja isompi helmi oli niin pehmeää puuta, että pystyin työntämään vetoketjun nippukan sen sisään. Reikä vaan soikeni. Vihreä helmi löytyi niin ikään "tärkeiden tavaroiden laatikosta". Kiva laatikko sinänsä, sieltä löytää aina jotain jännää ja ennen kaikkea tarpeellista.

kaikki on niin vaikeeta nykyään

Jos joskus jollain ei jokin onnistu, niin minulla kävi juuri niin. Olin suunnitellut tekeväki kameralaukun. Olisin ommellut päälikankaaseen tulostamiani valokuvia laittanut kivoja tikkauksia ja ties mitä. Ei tullut laukkua, ei. Kaikki alkoi vaan mennä pieleen. Siis ihan yksinkertainen vetoketjun ompeleminenkaan ei sujunut. Vaihdoin suunnitelmaa ja päätin tehdä pienelle kameralle pussukan. Sekin oli niin vaikeaa, ikään kuin en olisi ikinä tehnyt ensimmäistäkään käsityötä. Moni suunnittelemani malli kaatui siihen, että en kertakaikkiaan osannut tehdä asioita oikeassa järjestyksessä. Lopulta kangaskin piti vaihtaa, koska se oli jo useasta purkamisesta ja uudelleen ompelusta mennyt niin huonoon kuntoon. Periksi en kuitenkaan antanut ja jonkinlaisen pussukan sain aikaan. Tämä on hyvin hyvin kaukana alkuperäisestä suunnitelmasta, mutta on nyt kuitenkin olemassa. Vetoketju on sivussa, lopultakin, ja yhden valokuvankin sain käytettyä. Käyttämättömiksi jäi useita tulostettuja kukka- ja luontokuvia.

Täytyy tunnustaa, että tämä seuraavakaan pussukka ei syntynyt ongelmitta, eikä siitä edes tullut sellaista mitä aloin tehdä. Ajatuksena oli tehdä semmoinen pieni kiva pussukka, jonka voisi kiinnittää tarralla rannekkeeseen, jollainen piti myös tehdä. Vaihtoehtoiseti sen olisi voinut ripustaa nauhalla kaulaan roikkumaan. Ajattelin, että rannekkeessa oleva pussukka on kätevä kesällä kun kuljeskelee koiran kanssa, eikä ole taskuja missä säilyttäisi avaimet, kakkapussit ym. tarpeelliset tavarat. Tekeminen oli yhtä tuskaa, purin ja ompelin, kuten edellistäkin. Taaskaan en voinut antaa periksi, vaan väkersin väkisin valmiiksi. En kyllä tiedä mitä tällä teen, mutta eipähän jäänyt kesken.

Muun vapaa-ajan olen takkuillut koneiden kanssa. Ompelukone toimii, vaikka siitä putosikin se jokin pikkuruinen juttu, mutta tietokoneet. Olin jo ihan tuskaantunut molempiin, sekä vanhaan hitaaseen ja uuteen kannettavaan uusine ohjelmineen. No nyt kun muutamien päivien alkutaistojen jälkeen olen uuteen käyttöjärjestelmään tutustunut, niin jätän sanomatta sen, että ei aina tarttis kehitellä uusia systeemejä. On ne kuitenkin aika näppäriä. Kannettavan käyttäminen jo sinänsä on ollut aika haasteellista. Silloin tällöin käsi menee oikealle ja etsii hiirtä. Pitäiskö tehdä vaikka kankainen hiiri tuohon pöydälle kököttämään, niin käsi löytäisi jotakin mitä voisi napauttaa sormella.

Göteborg, osa 2

Göteborgissa yksi hauskimmista töistä oli lehmätaulu. En millään muista kenen tekemä työ oli saati sitten mistä maasta.  Kunnollista kuvaa oli mahdoton saada, koska ihmisiä oli melko paljon ja tilat olivat ahtaat. Tässä nyt osa työstä.

Tykästyin lehmiin niin paljon, että piti tehdä joku lehmätyö. Minulle sopi kuitenkin paremmin vasikka, koska mökkimme on Vasikkasaaressa.

Tällainen pieni (25x25 cm) työ syntyi ja vein sen mökin seinälle. Siksakkausta ja vapaata söherrystä. Päällisen ja vuoren välissä on flanellia.  Pikkuisia mökkejä tein vain muutaman, vaikka oikeasti niitä on 51.

Ostin sieltä NQT:stä muutaman tokan kankaita ja kolme rullaa väriä vaihtavaa tikkauslankaa.

Nuo kaikki kankaat ovat aivan ihania! Aika paljon sai nähdä vaivaa saadakseen nuo ostetuksi. Ihmisiä oli aivan tolkuttomasti ahtailla käytävillä. Välillä tungos vei minua ihan väärään suuntaan. Paljon jäi näkemättä, koska en siinä tungoksessa ja kuumuudessa päässyt kaikkea näkemään. Jos toiste menen mihinkään vastaavaan, on varattava enemmän aikaa. Ja paljon.

Pieni lisäys myöhemmin: Lehmäkollaasi on norjalaisen Inger Sofie Öydvin tekemä.

juhlien alla

Huomenna on juhlia monella, joko omien juhlia kotona tai vieraaksi juhliin kutsuttuna. Meillä on tuo jälkimmäinen. Menemme erään mökkinaapurin tyttären yo-juhliin. Ihanaa, kun on luvattu kaunista säätä! Jo tänä ilta Ukon kanssa kävellessä monen omakotitalon pihalle pystyteltiin katoksia. Mikä sen mukavampaa kuin viettää juhlat ulkosalla auringon paisteessa.

Toivottu lahja on hankittu. Tein kortin, niihin kun nyt olen innostunut.

Ei yo-lakkia kortissa, mutta takapuolelle aion jonkun aiheeseen liittyvän runonpätkän tai mietelmän rustata. Ihan mahdoton himo tuli kortin jälkeen tehdä myös kassi, missä lahja viedään. Pellavaa löytyi varastoista ja kortista sain ideaa koristeluun. Sangat taas lenksukiinnityksellä. En kyllä tiedä neitosen lempiväriä, mutta itse ainakin pidän tuosta väristä.

Kassissa on puuvillavuori johon ompelin vetoketjutaskun. Koristukset ovat vain toisella puolella.

Näiden ihanasti kukkivien omenapuiden kera tahdon onnitella kaikkia yo- ja valmistumisjuhlia viettäviä, sekä heidän läheisiään!

Ja Ukkokin haluaa antaa kukkia ihan kaikille, vaikka ei olisi ikinä valmistunut (mitään)!

kaavoihin kangistunut

Sain joskus keväällä yhdeltä tuttavalta kaksi isoa kassillista mitä erilaisempia kankaita. Joukossa oli hänen anoppivainaan kankaita. Otin innolla kaikki vastaan. Mukana oli ihanaa ruskeaa kangasta pienillä punaisilla ja beeseillä kukilla. Näyttävät hieman neilikoilta, ne punaiset. Kangasta oli monta metriä, mutta leveyttä vain puolisen metriä. Ei aavistustakaan, mitä kangas on ja mitä siitä on tehty. Tein siitä itselleni mekon.

Kuva on surkea, mutta ehkä siitä jotain saa irti. Ihan ite jouduin taas kuvailemaan ja se on kyllä tosi hankalaa. Kaava on Modasta 1/2009 ja siinä nimellä liivimekko. Tein mekon vuorittomana.

Tikkasin hieman epäsovinnaisesti vaalealla langalla. Ehkä tämmöisiä kukkamekkoja ei yleensä tikkailla lainkaan. Edestä lähtee nauhat taakse, jossa ne kiinnitetään hieman rumilla napeilla yhteen. Elämäni ensimmäinen piilovetoketjukin onnistui hyvin. Ei sitä juuri tuosta huomaa. Oikeasti napit ovat tarkasti molemmin puolin vetskaria eikä noin toisessa reunassa. Tykkään tästä mekosta kovasti. Muistin, että minulla on mekkoon sopivat ruskeat kengätkin, mutta ne olikin vaaleammat. Voisin laittaa punaiset kengät, mutta minulla ei ole sellaisia.

Marimekosta ostin pellavaista kangasta muutaman metrin. Ainakin. Kotona en enää tykännytkään siitä niin paljoa. Täytyyhän se kuitenkin käyttää johonkin ja kokeilin SK 9/2008 lehdessä ollutta puseroa.

No juu, tähän sain miehen kuvaajaksi. Ihan rumasti on vaate tuon vyön alla, vaikka kovasti sitä asettelin. Johtuu varmasti kuvaajasta ; ) Taidan käyttää puseroa ilman vyötä. Lehdessä oli käytetty trikoota, joka laskeutuisi tietysti kauniimmin. Pitäisi ehkä kokeilla.

Tänään, kun tein tätä puseroa, koneesta kuului pieni helähdys ja kohta pian ylälanka sotkeutui. Löysin puolakotelon alta aivan pikkuruisen metallisen u-kiraimen muotoisen osan. Ei hajuakaan, mistä se on ja onko se tärkeäkin osanen. Ompelin puseron valmiiksi ja välillä ylälanka lähti siitä kieputtimesta joka nousee ja laskee. Minä en oikeen tiedä noitten osien nimiä. Kai tuo kone pitää viedä hoitoa saamaan, vaikka en yhtään haluais viedä sitä minnekään. Harmittaa vietävästi. Tai mitä hittoa, onhan tässä maailmassa suurenpiakin asioita kuin yksi ompelukone, mutta kuitenkin ainakin vähän harmittaa.

 

Göteborg, osa 1

Kävin Ruotsin reissulla tietenkin Göteborgissa Pohjoismaiden yhteisessä tilkkutapahtumassa. Harmi, ettei ollut aikaa kuin perjantai enkä ehtinyt käydä kuin Folket husetissa. Mutta hyvä että edes siellä, sillä niin upeita töitä oli esillä. Kirjoittelen näkemistäni töistä ja muustakin pikkuhiljaa tänne blogiin. Kaikkein ihanimpien töiden joukkoon kuului ehdottomasti tanskalaisen Solvejg  Refslundin mahtava tilkkumaalaus.

Hän oli itse paikalla ja kertoi työstään ja tekniikasta. Siinä oli myynnissä hänen kirjansakin. Ihmisiä oli niin vietävästi, että päätin ostaa kirjan myöhemmin.

Tarvikkeiden myyntipuolelta bongasin ko. kirjan sekalaisesta kirja- ja lehtikorista. Ostin sen sieltä 65 kr halvemmalla. Tosin jäin ilman tekijän omistuskirjoitusta, mutta kirja on vallan mainio ilman sitäkin.

Kirjassa olevista töistä tämä nousi suosikikseni. Ihan uskomattomalta tuntuu, että joku osaa kankaista tehdä näin upean maalauksen. Pidän myös siitä, että työt eivät ole tehty kopioiksi valokuvista, vaan luovalle ilmaisulle on jätetty tilaa. Jospa joskus kokeilisi jotain tuollaista. Kirjassa on hyvin kuvin näytetty monia eri vaiheita. Teksti on tietty tanskaa, mutta ruotsin taidoilla sitä voi kivasti lukea. Puhetta en ymmärtäisi enkä ymmärtänytkään, kun tanskalaiselta naiselta kyselin korttien ym tarvikkeiden hintoja. Lopulta nainen laittoi hinnan laskimeensa ja sanoin ruotsiksi sen hinnan, hän vastasi ehee, ehee. Siltä se ainakin kuulosti ja vastasin samalla lailla.

Paremmin voit tutustua Solvjgin töihin osoitteessa www.refslund.dk