Onnea etsimässä

on yksi ihanimmista Marimekon mustavalkoisista kankaista. Arvaa miksi? 

No siksi kun siinä on taloja ja mökkejä!

En edes muista, koska olen tämän kankaan ostanut. Oli iloinen ylläri, kun kaivelin muita Marimekon kankaitani ihan muuhun tarkoitukseen ja tämä Onnea etsimässä odotti pinon alimmaisena. Löysin onnen!

Vaikka kankaassa on mökkejä, niin se on niin katu-uskottava, että laukun kanssa kehtaa kulkea kaupungilla. Vaikka Helsinkiäkin suuremmissa cityissä. Ja pienemmissä, kuten Tikkurilassa tai vaikka Turussa. Kuvassa on pieni pussukka. Oli ihan puolipakko saada nuo söpöt talot johonkin esiin ja niin syntyi tärkeä pussukka. Käytän aina pientä pussukkaa varsinaisessa laukussa. Siellä on kaikki tärkeät tavarat, jotka on helppo siirtää toiseen veskaan ottamalla vaan pussukan ja heittämällä sen uutteen matkakaveriin. Muistelen, että viime vuonna minua ärsytti tuo pussukka-sana ihan hierveästi. Tänä vuonna suhtaudun siihen neutraalimmin. Vuodet eivät ole veljiä. Voisiko tuota nyt käyttää tässä tapauksessa? Olkoon, kun tuli sanottua. Eli voi, jos haluaa. Olen aika suopea itselleni kaikessa.

Toiselta puolelta näyttävät tällaisilta. Molemmissa on päällinen tikattu harvakseltaan laukkuhuopaan, laukussa tikkaus näkyy hieman paremmin. Huopa on aika ohutta, mutta siitä tulee sopivan napakka laukkuihin ja pussukoihin. Veska on 24 cm korkea ja saman verran leveä, eikä kapene ylöspäin. Pohja on melkein 6 cm. Sisäpuolella molemmilla sivuilla taskut. Meikki- tai muutarvikepussi on 16, 6 cm leveä ja 11 cm korkea. Pohja melkein 4 cm. 

Näistä molemmista tuli niin ihanat, että voisin nukkua niiden kanssa. Taidan nyt tässä paljastaa yhden jutun. Aina kun onnistun tekemään jotain sellaista, josta pidän kovasti, otan sen illalla makkariin ja laitan sen niin, että voin katsella sitä sängystä käsin. Jos se on peitto, nostan sen vaatehuoneen oven päälle, mekot henkarissa samaan paikkaan ja pienemmät työt joko yöpöydälle tai sitten toiselle pikkupöydälle. Sitten luen jotain kirjaa tai lehteä ja aina välillä katson tekelettä. Joskus katselen pidempäänkin ja mietin, olisiko voinut tehdä jotain toisin, lisää tai paremmin. Nämä pääsivät makkariin. Voi olla, että toiseksikin yöksi. 

Vuoriksi laitoin sitten hieman väriä, ihanaa pinkkiä! Taskunsuihin ompelin kaitaleet päälliskankaasta. Näyttää sisälmys hieman ryhdikkäämmältä.

Ukko-koira änkesi mukaan, kun lähdin kamera kainalossa näitä teoksia kuvaamaan. Siinä se sitten otti aurinkoa nurmikolla ja välillä katseli huvittuneena, kun asettelin pussukkaa naapurin pojan prätkän satulaan. Odotti varmaan, että häntä vaan kuvattaisiin, mokoma linssilude. Tuossa kuvassa ilme on kuitenkin semmoinen hyvin välinpitämättömyyttä tavoitteleva. Ihan kuin olisi just herännyt.

Minulla kävi hyvä tuuri! Olin hieman onnea etsimässä  Annen Cafe Mea Maria-blogissa ja siellä oli arpajaiset. Pääsin pronssille ja voittopaketista löytyi saksankielinen tilkkulehti, ihanaa "kirjoituskangasta", pitsipötkö ja kankaan päällä olevan valkoinen pitsinen perhonen. Kankaasta teen jonkinlaisen pussukan itselleni, Irma jo sitä ehti kyselemään tuolla aiemmassa postauksessa. Luultavasti semmoisen kiristysnyörillisen. Myös pitsinauhaa laitan siihen koristeeksi. Perhonen voi nyt leijua vielä vapaana, kunnes sille löytyy hyvä virka. Lehteä luen iltaisin, vaikken saksaa osaakaan. Siinä näytti olevan yhtä ja toista mielenkiintoista, noin alkuvilkaisulla huomasin. Kiitos Anne tuhannesti kivasta palkinnosta!

Moikka ja mukavaa loppuviikkoa!

PS. Jos haluat kurkata Vallisaareen ja Kuninkaansaareen, tyttären blogissa on upeita kuvia. Ensi kesänä sinne pitäisi olla vapaa pääsy kaikille, mutta nyt vain erityisryhmät pääsevät opastetuille kierroksille.

mökkeily on alkanut...

myös tilkkuillen.  Hirsimökki blokkina on vanha suosikki ja näitä mökkejä olen rakennellut ilman rakennuspiirustuksia.

Etenkin tuollaiset holtittomat hirsimökit ovat mieluisia. Niiden kanssa ei tarvitse millejä puristella mihinkään suuntaan, kunhan lopuksi tasoittelen reunat ja siinä se on. 

Joskus mökit saattavat olla ihan vallattoman muotoisia. Tähän neliön muotoiseen kortteliin olen mahduttanut 5 mökkiä.

Aika pahasti sulautuu maastoon! Tämä laukku ei sovi sellaiselle tytölle, joka viihtyy maastossa, istuskelee nurmikoilla ja on hajamielinen. Hän kyllä helposti kadottaisi tämän laukun. 

Näitä ei pysty millään kadottamaan! Jollain saattaa ihan silmiä koskea tuo värien kirkkaus. Ihan kuin jo kuulisin, että eikö se muuta enää tee, kun noita samanmallisia laukkuja. Sovitaan, että nämä on viimeiset. Ainakin toistaiseksi. Eräänlaista hirsimökkiä tuo vasemmanpuoleinenkin on. Oikeanpuoleinen on jo monta vuotta sitten tilkkukurssilla saadun blokin ohjeella tehty Korttitemppu-blokki. Se on ollut mielessä monta kertaa, mutta nyt tuli sekin blokki kokeiltua.

Pinkki-turkoosi sai kylkiinsä ympyrätikkausta, johon olen hullaantuunut. Korttitempussa on pientä vapaata piperrystä blokin pohjassa ja korttien ympäri ihan vaan reunoja myöten. Nurmeen kadonneessa tikkaus meni jotakuinkin sekavasti. Siitä en sano sen enempää.

Aika saman kokoisia ovat, mitä nyt joku voi olla hieman toista pienempi ja toinen sitten ihan vähän isompi. En millään jaksa mitata ja yksi on jo lähtenyt paremmille tonteille. Kaikissa on sisäpuolella pari taskua ja nauha hakasineen avaimia varten.

Muutaman pienen pussukan tein karkkipapereista, ihan tilattuja ovat eli ei olleet näyttelyssä. Niitäkään romppeita en ole ehtinyt kaikkea kuvata, mutta joskus myöhemmin sitten. 

Sininen on tänään ihan minun lempiväri (ja on moni muukin), joten tämän pikkupussukan tekeminen oli todella kivaa puuhaa. Kooltan Mini-Sini on 15 x 10 cm ja siksi en saanut siihen tungettua enempää sinisiä. Ja piti olla tilaa turkooseillekin ja liilalle.

Ihan normaalit kerrokset eli päällinen, vanu ja vuori. Tikkauksena vaihtuvanvärinen sinilanka ja kuviossa olen jo ihan laineilla! Merimatkalla mökille.

Ei tässä ihan vielä voi mökille lähteä, tänään oli tärkeä tehtävä toimia hoitotätinä. Hoidokki on kovin omatoiminen neiti. Kun emme päässeet retkelle Kaunissaareen, kuljeskeltiin hänen kotikulmillaan Hermannissa ja Puu-Vallilassa.

Huomasin Puu-Valkassa yhdellä pihalla saavin, josta pilkotti ompelukone. Voi, voi pikkuista, sinne oli heitetty roskien joukkoon. Miten näitä koneita minun tielleni oikein sattuukin!

Hakaniemessä käytiin lounaalla Raikussa ja sattumalta törmättiin tai oikeammin juostiin kiinni mökkinaapuri koirineen ja kahvikutsu napsahti. Ikkunasta oli näköalat Hakaniemen torille. Huomenna sitten mennään ihan muualle ja minä olen oppaana silloin.

Mökkinaapurilla on tekeillä tämmöinen kaunis Rut Brykin kirjontatyö. Etenkin nuo linnut on tosi hienoja tyyppejä. 

Oikein lämmintä Juhannusta kaikille!

aina mulle jää

päälle joku ompelu. Nyt nuo farkujen lahkeista tehdyt pikkupussukat. Minun pitäisi tehdä ihan jotain muuta, mutta mieleen tulee kevään kukkaset ja sitten niitä on päästävä laittamaan farkun pintaan. Ihan noin tyyliteltyjä kukkia en ole tainnut nähdä luonnossa, mutta aika luonnottomia nämä tekeleet muutenkin on.

Samalla siinä tuli vahingossa leikattua toisenkin pussukan osat ja sen pintaan pääsi muikeasti hymyilevä koira. Seuraavalla koiralla täytyy kyllä olla korkeammat käpälät. Ei minulla mitään mäyräkoirakenneliä ole. Kukkasia oli alunperin neljä, mutta joku on käynyt katkaisemassa oikeanpuolimaisen kukan.

Toiselta puolelta paljastuu kukankatkoja. Pieni pupu on jyrsinyt sen poikki ja äidin ilme on ei-niin-iloinen. Nämä eivät missään nimessä ole pahamaineisia citykaneja, vaan arvostettuja ja kunniallisia Katujäniksiä. Niiden kaukaiset isoisät olivat metsäjäniksiä, mutta osa niistä kyllästyi pyörimään niissä karhumetsissä ja lähtivät sitten vaeltelemaan ja päätyivät Helsinkiin. Niistä kehittyi vuosien saatossa ihan oma alalajinsa ja samanlaisia Streetrabbittejä asuu Los Angelesissa, Lontoossa ja Duplinissa. 

Ylemmän pussukan toisella puolella koiranpentu katsoo kummissaan lähemmäksi hiippailevaa kissaa. Pentu on ihan hämillään, koska se tapaa kissan ensimmäistä kertaa elämässään. Ja ihan totta, koiranpennut usein istuu just noin, takajalat levällään, vähän kuin lattialla istuvat lapset.

Näyttely on purettu ja tässä joitain pussukoita. Tuo salmiakkikuosi oli saanut veden herahtamaan useamman kielelle. 

Yläportaalla isompi meikkipussi. Siinä on vetoketjun vetelyä helpottamassa tuommoinen pieni namu. Samalla mallilla tein kirjanmerkkejä. Jokainen avajaisissa käynyt sai ottaa mukaansa  oman suosikkikarkin paperista tehdyn kirjanmerkin. Alemmalla portaalla on kirjankannet, joista roikkuu nauhan päässä Budapest-karkin paperista tehty kirjanmerkki. Kirjan kannsien sisällä on tyhjä kirja kirja, jonne voi kirjata ylös kaikkein makeimmat jutut.

Meikkipussin pohjan kulmiin laitoin kangasta vahvistukseski.

Tämä karkkipussi sai uuden elämän kehyskukkarona. Taitaa olla elämäni toinen kehyskukkaro, eikä yhtään edellistä helpommin syntynyt. Siis tuo kehyksen kiinnitys. Mutta nyt maltoin mieleni, enkä hakannut vasaralla, vaan käytin pihtejä ja pehmustetta niiden ja kehyksen välissä.

Samoja örvelöitä toisella puolella.

Pieni pöytäroskis ja tietenkin täynnä karkkipapereita! Roskiksen sisus on muuten kerniä, vaikka sitä nyt ei tietenkään edes näy. Sanopa vaan.

Roskaglamouria! Iltalaukut on kyllä ihania. Ylimmän sini-turkoosi-valkoisen karkkipaperit sain serkultani, kun hän oli ostanut tuliaisnamuja Abu Dabin lentokentältä. Eli toista samanlaista iltalaukkua ei melko varmasti tule vastaan. Sini-kultainen laukku on Fazerin isojen konvehtien käärinliinoja. Ehdottomasti oma suosikkini. Siihen laitoin vielä koristeen esittämään nappia. Näiden kahden laukun kiinnitys tapahtuu magneettilukolla. Kultakiiltoinen Baileys-laukku on  enemmänkin discoversio. Siinä on vetoketju ja ohut olkahihna.

Molemmissa iltalaukuissa on vetoketjullinen tasku, jonne saa kortit ja rahat talteen. 

Laitan joskus toiste lisää kuvia. Vaikka niistä laukuista ja muista. 

Kesäisiä ilmoja kaikille!

kukkarolle koti ja loputonta laukkuilua

Kukkaroarvonta on suoritettu ja onnettarena toimi jälleen mies. Hän on oikein hyvä siinä. Antoi minulle nostamansa lapun ja lähti hakemaan autoa korjaamolta. Tytär valitsi turkoosilla pohjalla olevat kukkaset ja oikein oli arvattu useamman kerran. Lauralla taisi olla myös Kettunen mielessä, mutta kun ei kortit mahdu, niin ei sitten. Onni potkaisi tällä kertaa Askartelin itte-blogin Kirstiä. Ei onneksi kovin lujaa, ihan pieni kukkaro täältä lähtee Kirstille, kun saan osoitteen ja sen, minkä hän noista jäljellä olevista haluaa. Eli ruskea kansansatu, ruskea kettu (ei mahdu kortit) tai vaaleanturkoosi perhonen.  

Onnittelut Kirstille! Ja kiitokset kaikille hyviä arvauksia laittaneille. 

Olen innokkaasti katsonut Taimitarhan vointia ja kysellyt, tarvitaanko vettä, lannoitetta vai mitä haluatte. Kaikki taimet ovat oikein tyytyväisiä ja voivat hyvin. Siinä taimitarkkailun välissä olen ommellut muutaman laukun. Malli sama kuin muissa viimeaikaisissa laukuissa on ollut.

Turkoosi-pinkki-violetti olivat väritoiveet ja eiköhän niitä tästä laukusta löydy. 

Toisella puolella on hieman erilaista. Pidän tuosta vasemmalla reunalla olevasta ruotsalaisesta oliosta. Se on oikeasti asunut Ruotsissa ja tullut tyttären muuttokourmassa Suomeen. Sille voi aina nähdessä huikata: Hej lilla Tumme! 

Kaatuneesta laukusta näkee sivukappaleen tikkauksia hyvin. 

Seuraava laukku onkin aivan eri värimaailmasta. Sinapinväristä, vihreää ja muita luonnonläheisiä värejä. Kuten eim. halkopinoa.

Kuinka ollakaan, varastoistani löytyi sopivan värinen pallero vetskarinauhan päähän killumaan. Joskus, jos ei olisi mitään tekemistä, voisi ihan vaan istua alas ja käydä läpi kaikki ompeluhuoneen purkit ja purnukat. Voisi löytyä paljon unohtuneita aarteita.

Samoja kankaita hieman eri järjestyksessä.

Pohjan ja sivut tein samasta kankaasta. Tikkasin ympyröitä niin paljon, että melkein alkoi pyörryttää. Jos on liikaa karusellissa, siitä tulee huono olo. Aina, jos meinasi niin käydä, menin katsomaan Taimitarhaa. Muuten, aika hieno sattuma, että se ei ole mikä tahansa matkalaukku, missä minun taimet kasvaa, vaan ompelukoneen säilytyslaukku! Matkaompelukoneen! Niin hienoa. Minulle ei tullut mieleenkään tuollainen mahdollisuus. Mutta kun melko moni siitä tuolla kommenteissa mainitsi , samoin instagramissa, niin alkoi minunkin muistista löytyä hataria kuvia, että lapsena ollessa olen nähnyt tätini vaatekaapissa samanlaisen laukun.  No niin, mutta mielestäni tikkaukset ovat erittäin onnistuneet.

Ukko-koira odottaa, että sille avattais ovi. Huomenna vien hänet Viikin pieneläinsairaalaan. Ukolla on kasvain vatsassa ja siksi tuosta mahanalustasta puuttuu karvat. Ukko on ollut jo ultraäänessä, mutta humenna otetaan ohutneulanäytteet. Voi pientä.

Tuolla yhdessä blogissa aina kerrotaan, mitä kaikkea ihanaa herkkua hänen tytär on tehnyt! Me oltiin eilen meidän tyttären ja hänen avomiehensä tupaa tarkastamassa ja siellä oli aivan ihania herkkuja pöytä täynnä. Laura on todella hyvä leipuri! Tullut mummoonsa. Otin kuvia kännykällä, mutta niitä ei ole missään. Kyllä ihan raivostuttaa! Jos näette niiden kuvien leijailevan tuolla jossain, niin  katsokaa ja ihastelkaa! 

Jos tekstissä on poikkeuksellisen paljon puuttuvia kirjaimia, se johtuu siitä, että kaadoin hienoa sokeria näppikseen ja jotkut kirjaimet tulivat hieman jäykiksi. Ehkä tämä rakkine sai sokeritaudin. Voisin murentaa pari miehen diabetespilleriä ja siroitella ne sokerin perään.  

Iloiset kiitokset kommenteistanne! Luen niitä usein iltasaduksi itselleni.

Kesä on melkein jo täällä!

matkalle mukaan

otettava yrttiviljelmä!

Joku naapureista oli jättänyt roskiksen viereen vanhan matkalaukun ja täyttänyt sen astioilla. Hain kotoa pahvilaatikon ja siirsin astiat kauniisti siihen ja otin matkalaukun itselleni, vaikka en matkaa suunnitellutkaan. 

Aurinkoisen päivän innoittamana polkaisin lähimpään puutarhamyymälään taimiostoksille. Laukkuun pakkasin ainakin curry-yrttin, basilikan, ananssalvian, appelsiinimintun ja muita en sitten muistakaan. Kaikkea kivaa kuitenkin. Ihania tuoksuja ja makuja. Laitoin yhden ryhdikkäimmistä kesäkurpitsan taimista yrttiporukoiden joukkoon. Se saattaa siellä voimistua kun katsoo hieman muista kasvunmallia. Ja saa voimia sekavasta mullasta. Siinä on hyvä coctail yrttimultaa, kesäkukkamultaa, taimimultaa ja mustaamultaa. Kohta laitan sinne lannotuspuikkoja, niin johan räjähtävät kasvuun. Loput kurpitsan taimet kurkistelee porrastuolilla olevasta puulaatikosta. Ne vahvimmat. Heikot makaa siellä ihan ristiin rastiin, mutta levätköön. Tietenkin ostin myös lavendelin. Olen ihan hulluna niihin. Niitä ei tietääkseni voi syödä, mutta ne tuoksuu niin hyvälle. Jos muistaa, niin voi niistä tehdä tuoksupusseja.

On ihan eri asia roudata multaa, taimia ja kaikkea muuta fillarilla kuin autolla. Itse kävin multaa ostamassa lähikaupasta pariin kertaan, mutta ihaillen katsoin puutarhamyymälästä tulevaa vanhempaa miestä. Hän pokli ryhdikkäänä vaihteetonta fillariaan ja pakkarilla rötkötti kaksi 40 litran multasäkkiä! Minä tungin omat taimet tavarakoriin ja osan reppuun. 

Aika iso kasvatustehtävä tuosta tuli. Jos olisin pannut vähemmän multaa, saisin kannen kiinni ja kasvit mahtuisi olemaan laukussa hyvin. Voisin ottaa sen mökille mukaan. Pitäisköhän laittaa tuohon hantaakiin semmoinen nimilappu?

Viikonloppua!

heikoilla eväillä...

...taitaa lähetä minun kesä käyntiin.

Nyt on monessa seuraamassani blogissa siirrytty pihoille, parvekkaille ja kasvihuoneisiin. Olen tässä minäkin ryhdistäytynyt ja tökkinyt siemeniä multaan. Ostin semmoisen idätysmultapaketin, josta tuli 10 litraa multaa, kun sinne kaatoi 3 litraa vettä. Kätevää! Hankin myös pieniä maatuvia ruukkuja. Alkuvalmisetelut sujuivat hyvin. Kesäkurpitsan siemet ja herneet peittyivät multaan. Samoin jotkut tuntemattomat kukansiemenet. Olen kerännyt niitä viime syksynä jonkun naapurin aidanarosta yleiselle tielle tunkeutuneina. Vapaata riistaa, sanon minä. 

Tämä kuva ei liity näihin kylvöpuuhiin, mutta on hieman todistusaineisona siitä, että olen onnistunut säilyttämään joulusta asti muratin ja pääsiäisestä asti muratin seuralaisen, esikon. Siis vihreän osan, kukkia ei ole enää ollut aikoihin.

Kurpitsansiemenpussissa sanottiin, että pitää laittaa lämpimään, pimeään paikkaan. Laitoin saunaan ja sammutin valot. Kurpitsan alut vai idut vai mitä nämä pitkät huojuvat nyt sitten ovatkaan, ovat kyllä aika olmin näköisiä. On ihan mahdoton kuvitella, että noiden kelmeiden narujen päähän jonain päivänä kasvaisi ihana, pitkä, iso, keltainen kurpitsa! Tai peräti kolme! Jotenkin minulla on sellainen mielikuva, että taimen pitäisi olla matala ja paksu, semmoinen tanakka kaveri. Nämä minun tyypit on hieman toista maata. Mutta täytyy toivoa ihmettä, jos ne partsille vietyinä kylmässä kangistuvat ja lopettavat huojunnan. Samalla ehkä madaltuvat, sillä kylmässä kaikki pienenee. Taidan olla hieman myöhässä näissä istutuspuuhissa. Eipä hätää, luotan siihen, että meillä grillaillaan myöhäiskurpitsaa möksällä pimeinä syysiltoina. Siinäpä sitten varhaisperunan hehkuttajat saavat nenilleen! Kurpitsan siemenet on olleet semmoisen pienoiskasvihuoneen suojissa ja nyt noista silmuista tippuu vettä. Voin tehdä nopean diagnoosin: tulee kuivia kurpitsoja, koska kaikki nesteet vuotivat jo heti alussa ulos.

Samoille lauteille meni muutkin kylvökset. Melkein unohdin ne sinne. Onneksi muistin yhtenä päivänä, että ovat varmaan jo kylpeneet tarpeeksi ja otin ohjeiden mukaan koko porukan huoneisiin, valoihin.  Herneet on vasemmalla ja ei näy juuri ketään. Kukkaset oikeanpuoleisina. Voi olla, että käyn ostamassa jotain oikeita taimia tuolta tarhalta. Ihan vaan varmuudeksi.

Anni on blogissaan esitellyt upeita pieniä farkkupussukoita, joihin hän on aplikoinut erilaisia kuvia. Minulla on noita käytöstä poistettuja farkkuja useita ja nyt oli ihan pakko tehdä joku pieni juttu. Kakkaran kukkia oli jäänyt brittiläis-suomalaisen kangasvaihtotyön jäljiltä aika paljon ja tähän sain mahtumaan muutaman. Nappipurkista löytyi ruukkunappi. Lähetin pussukan äidille, kyllä hän nyt ihmettelee, miten olenkin onnistunut kasvattamaan noin isot kukat pieneen ruukkuun! Suvun kuuluisin puutarhuri. Tietyistä syistä.

Takapuolella on kolikkotasku ja sivussa olevassa vaaleassa kangassuikaleessa lukee Saara eli äidin nimi. Se löytyi yhden kankaan hulpiosta.Lenksuna pätkä vetskaria ja vetoketjua vedellään pätkästä kengännauhaa. Rajua kierrätystä.

Purjehtijalle sopiva pussukka, johon ei mahdu purjeita, köysiä eikä edes merikorttia. Mutta voihan sinne laittaa vaikka pienet kiikarit, joilla tihrustelisi merimerkkejä. Kuvassa on eteläviitta, jos et sattunut tietämään.

Puun takaa kurkki Pitkis-niminen mäyräkoira. Sillä on paistit mielessä.

Koiralle olisi paistit lähempänä kuin sen vanha nenä tajuaakaan. Pussukan toisella puolella jänöt istuskelee oksan suojissa.

Pienempi katsoo isompaa hieman ujostellen.

Minulle tuli nälkä ja heitin kalat pannulle! Näistä saisi kyllä aika värikkään sopankin.

Toisella puolella mokomat kalat kulkevat siiman ohi. En ollut tajunnut, että ongin matalassa vedessä ja koukku taisi olla pohjassa.

Tässä kolme pussukkaa yhdessä. Purjehtijan pussukassa on taustapuolella lippuja. Ulkona otetun Pitkis-pusskuan kuva on liiaksi valottunut. Siinä koiraparka esiintyy lähes valkoisena, mutta oikeasti hän on kauniin hiekan ruskea vaalein laikuin.

Kaikki on kooltaan noin 18 cm x 12 cm ja pohja 3, 5 cm. Tuumattuna 7 x 4,5 x  2". Pussukoissa on vuori, mutta ei mitään tukia sillä farkun lahkeet on aika jämäköitä ja aplikaatiot tukee, samoin farkun nurjalle puolelle kuvien kohteille silitetty tukikangas.

Auto on hoidossa, kun hieman kajautin sillä yhden tiilitalon kulmaan. Siksi otin fillarin, jolla muutoinkin ajelen mielellään ja hurautin Eurokankaaseen. Matkalle osui myös tämä vanha kivisilta, jonka päällä näkyy Helsingin ja Vantaan välinen rajaviitta. Ajelin siltaa pitkin Vantaan puolelle. Siellä on lähin Eurokangas. Ja nyt ompelemaan!

Vielä voi arvailla tuon edellisen postauksen kolikkokukkaroa tämän viikon loppuun asti.

Kauniita päiviä kaikille! Eritoten Päiville!