Kävin eilen Malmin kirjastossa ja siellä oli keskeneräisten käsitöiden näyttely. Töitä oli laidasta laitaan; neuleita,virkkauksia, ompeluksia,huovutusta, kirjontaa ja olipa siellä koivun pahkakin, josta oli pitänyt tulla kuksa tai vati. Jokaisen työn vieressä oli pieni tarina, josta kävi ilmi mitä oli ollut tarkoitus tehdä, kenelle ja miksi työ oli jäänyt kesken. Tarinat olivat toinen toistaan mielenkiintoisempia. Näytteillä oli kaunis huovutustyö, josta oli pitänyt syntyä liivi. Tekijä ei ollut ehtinyt kurssillaan saada aikaiseksi kuin takakappaleen ja siitäkin oli tullut liian suuri. Hän oli ottanut loppuvillat kotiinsa aikoen valmistaa työn loppuun. Villat olivat päätyneet varastoon, josta hän sitten joskus oli ne löytänyt. Villoissa oli ollut paha haju ja hän oli heittänyt ne roskiin. Takakappaleen hän säästi ja ajatteli tehdä sitten isälleen pilkkipallille muutaman lämmikkeen. Isä ehti kuolla ja liivin takakappaleelle ei ollut sitäkään käyttöä. Niin se päätyi näyttelyyn. Neuleista jäi mieleen iso pipo, jonka tekijä oli ajatellut miehelleen lahjaksi. Kaunis kirjoneuleinen pipo, mutta valtavan suuri. Jo neulomisen alkuvaiheessa hän oli huomannut, että taitaa tulla iso, mutta ajatellut miehen paksujen hiesten jotenkin kompensoivan koon. Pipo oli kyllä niin mahtavan kokoinen, että tosi valtava afro olisi miehellä pitänyt olla. Tekijä totesikin kertomuksessaan, ettei ole koskaan nähnyt niin isoa päätä, johon pipo olisi ollut sopiva. Oli siellä kireäkin pipo. Jonkun nuoren innostuneen miehen tekele. Innostuneen siinä mielessä, että tarinassaan ajatteli virkkailevansa niitä myyntiin. Bisnes kuoli ensimmäiseen yritykseen.
Selailin paikalla ollutta vieraskirjaa ja poikkeuksetta näyttely oli saanut ihmiset hyvälle tuulelle. Kommenteista kävi myös ilmi, että monelle se oli ollut tavallaan huojentava kokemus, koska omista kätköistä löytyy niin monia keskenjääneitä. Kuulun tähän ryhmään, ehdottomasti.
Yhteen kesken jääneeseen pipoon liittyi myös hauska juttu. Tekijä oli ollut Lapissa ystävänsä kanssa ja ystävällä oli ollut omatekemä hieno kirjoneule pipo. Joku mies oli ihaillut afterskissä tätä pipoa ja ystävä oli tehnyt diilin; tanssita ystävätärtä ja hän neuloo sinulle samanlaisen. Mies oli tanssittanut neitoa koko illan ja antanut osoitteensa, minne pipo pitää lähettää. Jopa pää oli mitattu, jotta tulee sopiva. Neito hankki kotiin palattuaan langat ja puikot ja ystävänsä ohjeiden mukaan alkoi neulomaan. Pipoon tulevista poron kuvista hän oli tehnyt kaaviot ja työ alkoi luistaa. Loppupuolella hän sitten oli alkanut miettiä, oliko se tanssiminen tämän väärtti? No ei ollut ja työ jäi kesken. Jännää, miten erikoisista syistä ihminen alkaa neuloa. Vaikkapa tanssin takia. Tarinasta kävi ilmi, että kyseessä ei ollut mikään käsityöihminen, joka tuosta vaan tekaiseen herralle pipon.
Jos haluat ilahduttaa ihmisiä, niin järjestä kotiseutusi näyttelytiloihin, esim kirjastoon vastaava näyttely. Jos omista nurkista ei löydy tarpeeksi keskeneräisiä, kysele naapureilta ja ystäviltä. Voisi olla hauska kokemus olla mukana tämmöisessä näyttelyssä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!