maanantai 27. huhtikuuta 2009

tekee mieli uusia vaatteita


Kävin perjantaina Marimekon ystävämyynnissä ja kassi oli aika pullollaan kankaita, kun lähdin sieltä. Tänään sain valmiiksi itselleni gollegehousut eli leeksihousut, kuten tytär pienenä tuommoisia housuja kutsui. Kankaan ostin Marimekosta, taisi olla 6 €/m.


Kaavat omasta päästä. Ulkosivusaumaan laitoin koristeommelta, kukkarivin vaihtuvanvärisellä langalla. Tein myös takataskut, joiden yläreunassa on sama koristeommel. Vyötäröllä on kuminauhan lisäksi kiristysnauha, jonka päät tulevat ulos tuosta oikean etukappaleen puolivälistä ja ihan tarkoituksella. Eli umpisuolen leikkaushaavan puolivälistä. Lahkeensuissa on kuminauhat kokoamassa väljyyttä. Kaupasta en koskaan ole löytänyt leeksihousuja, joissa olisi tarpeeksi pitkät lahkeet. Tai jos valitsen jonkun ison koon, niin tottahan silloin on, mutta en halua lantiolta ja takamuksen kohdalta mitään pussihousuja.



Kankaan väri ei ihan ole oikea kuvissa, mutta tuonnepäin. Semmoinen hämärässä violettiin vivahtava.


Valtava innostus oli heti perjantaina kaikenlaisten vaatteiden tekoon, mutta olin viikonlopun töissä. Tekeillä oleva tilkkutyö rötköttää ihan hylänyn näköisenä, mutta sillä ei ole mitään kiirettä valmistua. En edes tiedä tuleeko siitä torkkupeite vai jaksanko tehdä ihan sängynpeitteen.


 Miehellä oli perjantaina nimpparit ja sain pääteltyä jo aikoja sitten valmistuneet sukat lahjaksi.



Aloitin nämä sukat viimevuoden sukkasatoon. Joskus sadonkorjuu on todella hidasta puuhaa. Lankana Step.


Tässä vielä vauhtiveikot Ukko (vas.) ja nuuori Rocky.




Pojilla on poikain leikit! Ukko on hyvä leikkimään pentujen kanssa, ei pahemmin komentele.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!