sunnuntai 11. marraskuuta 2012

pienistä punaisista



Sain joskus aikoja sitten Kvilttaajalta ison kasan pieniä kangaspalasia. Ne oli leikattu noin 2 x 2" kokoisiksi ja väreissä löytyi koko kirjo. Hieman niitä olen silloin tällöin johonkin käyttänyt ja nyt iski hirveä himo saada aikaiseksi jotain punaista. Ehkä tuo pikkuhiljaa lähestyvä Joulu on saanut sen aikaan. Tai nyt voi tuntua, että pikkuhiljaa, mutta oikeasti se vyöryy päälle hirveällä vauhdilla!







Paloista syntyi pieni, 66 x 83 cm, kokoinen peite. Tässä on käytetty vanunakin jämäpalaa. Jostain kaukaisesta menneisyydestä minulle oli jäänyt semmoista polyesterivanua ja se sattui olemaan juuri sopiva pala tähän peittoon. Nykyään kääytän joko puuvilla- tai villavanua. Pieniä paloja on 300 kpl. Ompelin ensin  5 x 5 kappaleen blokkeja. Koska palaset eivät olleet ihan saman kokoisia, eivät kulmat osu kohdilleen. Se tekee koko pinnasta eloisan, mielenkiintoisen  ja hieman rouhean.









Tästä kuvasta näkee, miten pikkuiset palat menevät ihan hurlum hei. Tikkasin peitteen vapaatikkauksella piirrellen kukkasia. Jos oikein tarkasti katsoo, niin kukkasen saattaa nähdä.



Elma messuilla pyöriessä kävin tietetnkin treffaamassa Tilkkutarhan Minnaa. Olin hillityllä päällä kankaiden suhteen, mutta muutamaan ihastuin niin, että mukaan lähtivät. Ja semmoisen Macaron kukkaron tarvikepaketin hankin myös. Minna kysäisi, aionko pitää joulukalenterin blogissani. Tarkoitus on pitää ja suunnitelmiakin jo on. Vain toteutus puuttuu. Rauhallisuus kangashankinnoissa johtuu osin siitä, että menen ensi viikolla jo perjantaina Tampereen kädentaitomessuille. Odotan, että sieltä saan kassikaupalla ideoita ja inspiksiä ja tapaan paljon paljon kivoja ihmisä.

9 kommenttia:

  1. Hienoa, kiva, upeeta! Sä teit sen. Siirron.
    Kiva jos ja kun mun neuvoista oli hyötyä. Tämähän on jo ihan hyvän näköinen blogi. Ja sulla ei oo noi vanhatkaan tekstit ja kuvat niin hassusti ku mulla. Mutt nyt huomaat mitä mä tarkoitin "isoilla väleillä" yms. sellasta. Mutta ne on pikkujuttuja kun on saanut toimivan blogin. Eikä tarvii harmaita hiuksia saada turhan takia.
    Onnea Blogger-Blogillesi.

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa Bloggeriin! Voin vinkata, jos tarviit apuja. Olen ollut Bloggerissa jo kolme vuotta, aika lailla tasan. Muuttokuorma sulla ainakin oli keveämpi kuin yleensä kun muutetaan ;-)

    VastaaPoista
  3. Onnea uudelle blogikodille, näyttää jo nyt viihtyisälle!

    VastaaPoista
  4. Onnea muutolle! Vaihdoin blogilistaani tämän osoitteen vanhan tilalle.

    VastaaPoista
  5. Onnea uuteen kotiin!!!!! Eikä hometta lähimain......he, he;)
    Odotan innolla tupareita.

    VastaaPoista
  6. Tervetuloa tuttuun joukkoon tänne Bloggerin puolelle :) Ei tämä ole ollenkaan vaikea, vähän vain erilainen, joten kestää ennen kuin silmä tottuu ja asiat löytyvät.

    VastaaPoista
  7. Ihana punainen väripläjäys. Tänne bloggeriin me kaikki pikkuhiljaa joudumme :D Minä en ole vieläkään oppinut juuri mitään :D

    VastaaPoista
  8. Hienosti on muutto mennyt ja ihan on omasi näköinen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!