sunnuntai 2. helmikuuta 2014

korvaava tuote

Jossain käytetään muovikasseja enemmän kuin tarpeeksi ja päätin tarjota mahdollisuuden kokeilla jotain muuta. Kävi niin hyvin, että toimitus kohteeseen järjestyi, kun serkukset olivat sopineet vierailusta. Minulle jäi päivä aikaa toteuttaa ideani erityiskassesseista ja ehdin!


Sambiassa, kuten monessa muussakin maassa kassalla on erikseen pakkaajat, jotka laittavat asiakkaiden ostokset muovikasseihin. Ei suomalaiseen tyyliin kaikki samaan pussiin, vaan hedelmät, vihannekset, leivät pesuaineet jne kaikki omiin kasseihinsa. Tein kolmelle ryhmälle omat kassit. 


Hedelmäkassin toisella puolella on kirsikoita, päärynä, mansikoita ja omppunauhaa. Pakkaaja ymmärtää varmasti laittaa hedelmät tähän kassiin.


Vihanneskassin toista puolta koristaa purjo, tomaatti ja porkkanat. Kaikissa kasseissa on aplikaatiot molemmin puolin.


Tästä herkkukassista tuli kaikkein pienin! Ei missään tapauksessa tarkoituksella, vaan punainen kangas loppui ja oli jo pakko laittaa hieman pölllökangasta lisäksi, ettei olisi tullut ihan minikassia. Näitä oli hauska tehdä. Aplikaatiot on kiinnitetty ensin liimaharsolla ja tikattu vapaalla koneomppeleella rennosti reunoja seuraillen.


Kaikissa kasseissa on pirteä keltaraitainen vuori. Vuorikangas tuli minulle villalankavaihdossa Neula & Puikon kanssa. Monen mielestä vuori on hyvä tehdä tummasta kankaasta, niin ei näy likaisuus. Minä taas haluan vuoren, jos en sentään valkoisesta, niin jostain "valoisasta" kankaasta. Silloin näkee heti mitä kassi sisältää. 


Tänään on niin ihana aurinkoinen ilma, että ladut houkuttavat!



Ukko nautii lumasta ja minun lapasesta. Sillä on aina tarve saada hanska, jota heitellä pitkin hankia. Tietysti leikkiin kuuluu, että minä yrittän saada sen hanksan pois. Kohta 10 vuotta tätä on leikitty ja ainoa mitä olen saanut käteeni, on muutamat hampaan jäljet. Nopea kaveri vieläkin.



Nauttikaa nyt talvesta, sukilla tai ilman!







14 kommenttia:

  1. Kivat pirteät kassit ja käytännölliset. Vaaleahko vuori kasseissa on hyvä, kun tuntuu, ettei mustavuorisesta kassista löydä mitään.
    Virkeä koira sinulla ;)

    VastaaPoista
  2. Kyllä on tiukka tilanne jos laitan ostokseni muovikassiin. Pieneneksi taitettu kangaskassi on käsilaukussani jos menen yllätysostoksille. Ai niin...nyt puhuin palturia, usein kangaskauppaostokset pakataan muovikassiin...hmm, pitääpä miettiä mitä tuohon keksisi.
    Joka tapauksessa, ompelemasi kassit ovat kivoja:)

    VastaaPoista
  3. Aplikaatiot ovat todella hauskat ja onnistuneet, ihan kuin "oikeat" esikuvansa!

    VastaaPoista
  4. Tulipas niistä pirteät kassit ja tuo ohut marikangas istuu hyvin sisuksiin.
    Koiruli on ihan ihana hepuleissaan.

    VastaaPoista
  5. Aina on kangaskassi mukana, myös kangaskauppaostokset laitetaan omaan kangaskassiin, Eurokankaan myyjät eivät ollenkaan paheksu sitä etten huoli heidän hienoa muovikassiaan.

    VastaaPoista
  6. Hauskat kassit. Ilmeisesti saajan huushollissa ei siivoilla kun ei ollut sitä pesuainekassia lainkaan :) Koirat ovat lumessa kuin pikkulapset, lumipalloja piti heitellä loputtomasti vielä viimetalvena, nyt Riku on käynyt vanhaksi eikä oikein jaksa.terkkua Ukolle !

    VastaaPoista
  7. Kivat kassit ja apilikoinnit! Hyvä juttu tuo vuori kauppakassissa, niin kestää paremmin. Yleensä itse en käytä myöskään muovipussia, (kankainen kokoontaitettava mukana aina laukussa) mutta kangasostokset tosiaan tulevat muovipussissa, täytyypä tämäkin muistaa seuraavan kerran muuttaa.
    Virkeä kymmenvuotias.

    VastaaPoista
  8. Ihana elämäniloinen postaus. Hienot kassit ja hauska leikki koiran kanssa! Meillä ei vieläkään saa latuja kynnöspellolle, lunta nafti 10cm.

    VastaaPoista
  9. Oi, kangaskasseja minäkin kauppareissulla käytän vaan ei mulla kyllä noin hienoja ole!
    Ukko se on ihana :)

    VastaaPoista
  10. Ennoo koskaan ymmärätny miks monesti valmiskasseis o musta vuari. Eihä semmosest löyrä mittää. Muutako kauhiast kopeloimal. Nua sun kassis o hianoi.

    VastaaPoista
  11. Hyvä Marle! Kauniit, lystikkäät ja maailmaa pelastavat kassit olet ommellut. Kaikkien muovikassien käyttö pitäisi kieltää. Aina kuljetan mukanani paria kangaskassia, enkä koskaan suostu käyttämään muovikassia. Toivottavasti ei kukaan muukaan. Ihana Ukko-poika.

    VastaaPoista
  12. Hauskat kassit Marle! Mullakin lähes aina kngaskassi kaunpassa mukana!!

    VastaaPoista
  13. Nätit kassit teit. Kiva idea nuo kuviot.

    VastaaPoista
  14. Vasta nyt huomasin tämän postauksen :D tänään oli kassit taas mukana kaupassa! Herkkukassi on kyllä ehdoton suosikkini!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!