sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

tässä on mysreeriä kerrakseen!

Viime syksynä lähdin mukaan Marittan blogissa olleeseen maalaismysteeriin. 
En pysynyt ohjeiden rajoissa, vaan tein työstäni yhden kerroksen korkeamman ja  yhden rivin verran leveämmän. 


Tänään mies kiipesi tuolille roikottamaan peittoa. Osa kuvista on otettu ulkona jo aiemmin ja osa tänään sisällä.
Ylimääräiset rivit ovat ylin ja oikeanpuoleinen.
Peitolle tuli kokoa 76" x 59,5 " eli noin 193 x 151 cm. 


Nämä alareunan hiirulaiset ovat myös oma lisäys.




Tikkasin työn ihan mielettömän vapaalla konetikkauksella. Yläpuolen kuvista voit nähdä minkälaisella kiehkuralla kerrokset on liitetty toisiinsa. 
Suurin mysteeri tässä työssä on tausta. Keräsin siihen kankaita, joiden alkuperä oli minulle jollain tavalla mysteeri. Yleisimmin myysteri oli syy, miksi olin moisia kankaita hankkinut. Voit olla varma, että näitä mysteerikankaita jäi vielä varastoon. 
Voisi muuten tehdä semmoisen kiduttavan vaihdon, jossa jokaisen osallistujan pitäisi lähettää jollekin toiselle jokin sovitun kokoinen ruma kangas. Siitä ei tarvitsisi tehdä mitään, inhota vaan ihan yhdessä lähettäjän kanssa. Molemmat vuoron perään kertoisi, mitä inhottavaa kankaassa näkee. Olisi tietenkin semmoinenkin mahdollisuus, että se toinen pitäisikin siitä kankaasta. Mutta tässä vaihdossa ei saisi pitää, vaan täytyisi inhota ihan täysillä. Saisi jakaa toisen kanssa jotain rumaa! 



Tämä ylempi ja alempi kuva on otettu aiemmin ulkona. Silloin oli vielä kevät.


Olen ajatellut suunnitella ja tehdä itse mysteerityön. Sen nimi olisi Stadin mysteerit. Syksyllä aloitan varsinaisen tekemisen, siis kankaista. Sitä ennen kiertelen stadilla kivoissa, vaikka vähän oudoissakin paikoissa ja valokuvaan kaikkea, mikä minua kiinnostaa. Sitten näistä kuvista muokkaan blokkeja. Ihan turha odottaa, että tulisi perinteinen Finlandia-talo, Tuomiokirkko ym. postikorttipaikkoja. Tai voi tulla jokin hyvä (=minua miellyttävä) yksityiskohta vaikkapa eduskuntatalosta. Pääväritys olisi vihreää, sinistä ja harmaan eri sävyjä. Ehkä jotain pastelli-keltaista. Saattaa olla hieman överi suunnitelma, mutta siitä viis. Voi olla että toteutuu, voi olla että ei. Ainakin on kiva suunnitella. Paljon kivempi kuin tehdä sitä hiivatin kangasvaihtotyötä. Se ahdistaa tosi kovasti. Eikä valmistu kai ikinä. On niin paljon muuta, sellaista kivaa. Olen jopa alkanut tehdä ruokia ihan vaan siksi, että on muuta tärkeää touhua. Eilenkin tein kahta eri sorttia ruokaa. Ja nyt kirjotan varmaan romaanin verran tätä teksitä. Apua!

En ole päässyt eroon vielä kaikista langanlopuista ja ystäväni Diane lähetti niitä lisää. 
Mie ihan romahin, kun Antsku voitti Putouksen ja neuloin siltä istumalta Antskun väreihin sopivat räsymattosukat. Laitoin raitoihin hieman reippaasti väriä noin Antskun muuhun karderobiin verrattuna. Huulikiiltoa nyt ainakin pitää olla, siksi hieman erilaisia punasia raitoja. Mutta ei mitään räikeää. Ja jos oot nähnyt Antskun villasukat, niissä on oikestikin raitoja.


Näihin "Keittiön matot"-sukkien raitoihin käytin useita Dianelta saamiani lankoja. Antsku voisi tehdä nämä jaloissa sitä hitokseen hyvää pasta karponaaraa.

Diane, as you can see I have used to those socks many yarns sent by you.

Kiitos kaikille kommenteista. Pitäisi useammin kiittää tai/ja vastata niihin, mutta olen siinä hommassa aika surkea.

Hyvää alkavaa viikkoa, ei anneta tuon lumen haitata! 
Naureskellaan vaan ja ollaan niin kuin sitä ei olisikaan. Kyllä se siitä katoaa, aikanaan.






21 kommenttia:

  1. Hieno mysteerityö sinulla. Minulla on vielä tikkaamatta oma työni. Seuraava projektisi kuullostaa mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
  2. Kirjoita pitkälti vaan, tarinoitasi on kiva lukea:)
    Mysteerityössäsi on kivan raikkaat värit. Jotenkin olen itsekin ihastunut pikkuhiljaa VÄREIHIN, yleensä tulee tehtyä kaikki työt maanläheisistä väreistä mutta maku on vähän muuttunut.
    Kangasvaihtoideasi on hyvä, kukahan sen laittaisi alulle;)

    VastaaPoista
  3. Mysteeristäsi tuli upea. Kai laitat siihen stadimysteeriin hahia? Niitähän jotkut inhoavat aivan silmittömästi, joten kuuluvat ehdottomasti mukaan. Laitan juuri ripustuskujia ja nimilappuja hanhitöihini ;D

    VastaaPoista
  4. Mysteerityösi on muhkean hieno, samoin tikkaukset kiemurtelevat runsaudessaan! Tuo olisi ollut ihan kiva työ tehtäväksi, mutta seisoisi todennäköisesti keskeneräisten pinossani sitä kasvattamassa... Kangasvaihtoideasi on todella hyvä, samoin uusi mysteerityösi ajatus :)

    VastaaPoista
  5. Aivan mielettömän ihana peitto!

    VastaaPoista
  6. Toi mystterityä sopis hyvi mun seinäl. Jos mää olsin Antsku, ni mää olsin hitoksee tyytyväine jos mää saisi romahtaa tommoset sukat jalaas.

    VastaaPoista
  7. Nauroin ihan hitokseen, kun luin tätä sinun juttuu... melkein romahin;oD Sinunkin mysteeripeittosi on ihana ja kiva, että olet lisännyt siihen omia lisämausteita. Tuo kangasvaihtotyö tuntuu ressaavan useita tikkaajia... en tiedä, mitä se tarkoittaa, mutta tsemppiä siihen! Ja uudet kangasvaihto- ja mysteeri-ideasi kuulostavat ylihauskoilta!!!

    VastaaPoista
  8. Mysteeripeitto on hieno molemmin puolin! Mukavia lisiä nuo hiiret ja lammas.Tuohon rumuuskankaanvaihtoon löytyisi minulta materiaalia mystisen paljon. Kyllä se hiivatin kangasvaihtotyökin valmistuu varmaan viime tipassa muutaman romahuksen jälkeen. Sukissa on just sopivasti huulikiiltoa ja stadi-projekti kuulostaa mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
  9. Hieno!!! Ja mie romahan jos et heti kerro miten sä oot onnistunut pyörittämään ton kokoista peittoa ompelukoneessa.
    Uusi mysteeri kuulostaa mielenkiintoiselta ja siitä tulee varmasti vielä hienompi.
    Rumakangasvaihto vois olla aika jännä juttu. Multakin löytyy ihan liian monta siihen sarjaan, mutta taidan säästää ne noihin taustakollaaseihin.
    Noi sukat on kyllä niin Antsku kun vain olla voi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mie sanon, et rullasi sen hitoon työn molemmist päist nätist ja sitte alotin sen tikkamisen siit keskelt.

      Poista
  10. Älä romahda vielä. itsekin aloitin vasta tänään tekemään kangasvaihtotyötä. viime tinka on sitä varten että kaiken saa valmiiksi ajoissa :)
    Mysteerityöstäsi tuli todella upea ja iso. Applodit sille että olet mahtunut pyörittämään sitä tavallisessa ompelukoneessa.

    VastaaPoista
  11. Aivan ylihieno peitto! ...ja taas hauskat sukat :)

    VastaaPoista
  12. Suunnitelma Staditilkkutyöstä kuulostaa erinomaisen hyvältä jutulta. Mulla rupes heti viliseen silmissä kymmeniä kohteita - ei siis todellakaan mitäään Finlandia taloa tai muuta pönötystä.
    Sitt ku se on joskus valmis niin kuvia ja kirjoitus Tsilari-lehteen.

    VastaaPoista
  13. Aivan kertakaikkiaan upea mysteerityö! Tikkaukset ovat hienot.
    Täälläkin hitokseen kangasvaihtarityö jumittaa kaikkia muuta tekemistä:)

    VastaaPoista
  14. Ihana idea toi inhokkivaihto! Ilman mitään rajaa kuinka paljon sais lähettää..? Upean tiiviisti olet tikkaillut työsi. Tosi hauska toi suunnitelmasi Stadin mysteereistä! Toivon että toteutat sen ja saamme seurailla sen valmistumisen vaiheita!

    VastaaPoista
  15. Yhdessä inhoaminen kuulostaa hauskalta. Varsinkin jos siihen voi lisätä ääniä :)

    VastaaPoista
  16. Järjestitpä taas hauskan aamun minulle! Mysteerisi on ihan huippu, ja inhokkien kanssa olisi hauskaa romahdella yhdessä! Ei muuta kuin idea täytäntöön!

    VastaaPoista
  17. Aivan älyttömän upea maalaispeitto!

    VastaaPoista
  18. The new quilt is very nice. I also like the back. Almost all of my quilts have a pieced backing from left over fabrics!

    VastaaPoista
  19. Voi hitsi kun kivasti tuunailtu Mysteeripeitto, yksityiskohtia on enemmän kuin mitä lääkäri määrää, tikkaukset ovat mielettömän siistit ja vapaat, olen äimänä!!!!!! Juu tempaise käyntiin rojekti "Stadin mysteeri" ja ota meidätkin mukaan, eikö????? Olisi tosi nastaa!
    Lisää Marle-romaaneja kansalle, kyllä elämä olisi tylsä ilman tätä blogia!!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!