keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

intialaista ja ihan vaan roskaa!

Niistä nämä viime viikot on koostunut.
Joku aika sitten sain tehtäväksi ommella tietyn muotoisen laukun ja väritys piti olla intialaishenkistä, lilaa, turkoosia ja violettia. Minä en ole käynyt Intiassa, joten tunnelmaa hain Indiskasta. Näin siellä aika ihanan maton, jota jo melkein kiskoin kassalle Onneksi viimehetkellä muistin, etten ollut tullut mattokauppoja tekemään. Ja varmasti olisi ollut ihan huono matto. Tarvittavat kankaatkin löytyi itseltäni, joten vain laukkuhuopaa täytyi käydä hankkimassa.


Enää en muista tarkaa kokoa, mutta ehkä se oli reilu 9½" x 9½" ja sivut ehkä 3" eli metreissä 0,24 x 0,24 m ja sivut 0,07 m.


Hihna kiinnitetään hakasillla molemmista päistään. Vetoketjua voi vedellä pienestä turkoosista helmestä. Ja tikkauksia on. Suoria, suurin piirtein.


Pohja- ja reunakangasta olen säästänyt muutaman vuoden. Ostaessani sen, ajattelin  lennokkaasti siitä jopa kesämekkoa! Sanon suoraan, että parempi se on kassin kyljissä kuin minun kyljillä.


Joissain koukkuajien blogeissa olen törmännyt kauniisiin tyynyihin ja laukkuihin, jotka on tehty kirjovirkkaamalla siksak-kuviota. Onnistuin varmasti paremmin tässä kankaisessa siksakissa kuin mitä olisin ikinä koukulla saanut aikaan.


Sama henkilö tarvitsi myös avainnauhan ja samoilla väreillä ja tunnelmilla sekin.

Ei tämä elämä sentään ihan pelkkää ompelua ole. Aina pieni ripaus kulttuuria on paikallaan!



Tänään menen TSL:n valokuvauslinjan oppilaiden valokuvanäyttelyn avajaisiin. Tytär opiskeli TSL:ssä ja kiva nähdä hänen ja muiden oppilaiden valokuvia.  Näyttely on avoinna 17.5 asti joka päivä klo 9 - 21 ja sinne on vapaa pääsy. Paikka on Kaapeli tehtaalla oleva Jukka Male museo, 2. kerros.

namuja!
0 kaloria!

Pukinmäen kirjastossa on karkkipapereista tehdyistä töistäni koostuva näyttely eli roskat on oikein laitettu vitriiniin!  Siellä on esillä jo aiemmin tekemiäni töitä sekä uusia, mm. kuvan pieni pöytäroskis, kynäkotelo ja näyttelyn vieraskirja.  Näyttely on avoinna 4.5 - 28.5.2015. Avajaiset ovat 4.5. klo 18. Kirjasto on auki arkisin ma - to 9 - 20 ja pe 9 - 16. Lauantaisin 10 - 16. Tänne näyttelyyn on myös vapaa pääsy, mutta kannattaa ottaa kirjastokortti mukaan. Siellä on paljon hyviä tarinoita odottamassa lukijoita. Ja kävelysauvoja, lautapelejä, musiikkia, leffoja ja mitä kaikkea kirjastosta voi lainata. Sukset, luistimet ja lumikengät on jo varmaan toiveikkaasti laitettu varastoon odottamaan seuraavaa talvea, koska lienee se sitten tuleekaan.
Jos satut pyörimään näillä kulmilla, niin poikkea katsomaan. Jos ilmoitat tulostasi, tulen mielelläni moikkaamaan, jos suinkin pääsen!


17 kommenttia:

  1. Kiva laukku, minä tein sisustuskorin samalla mallilla.

    VastaaPoista
  2. Uhkeat värit, tosi makea kassi.

    VastaaPoista
  3. Värit on ihanan hehkuvat ja malli on tosi kiva! Oma näyttely, hauskaa!

    VastaaPoista
  4. Upea laukku! Onnellinen on hän joka tuon saa. Kaunis on myös avainnauha ja karkkipaperiompelut. Mukavaa Vappua!

    VastaaPoista
  5. Ihania töitä taas! Noi namit on kyllä supernamuja, ihania ideoita sulla! Onnea näyttelyn johdosta!!

    VastaaPoista
  6. Ihanan raikkaan värinen kassi kesää kohti! Mallikin on hyvä.
    Voi kun asuisin lähempänä niin tulisin mielelläni katsomaan näyttelyä. Kuvaappa vähän näyttelyä blogiin, niin ihastelen netissä;)

    VastaaPoista
  7. Upeat värit kassissa ja sik-sak kuvion on niin hauska, sopii tähän hyvin! Nameja näyttelyssä, voi kun pääsisi katsomaan, onnea näyttelyyn!

    VastaaPoista
  8. Varmaan makeaa, kun on oma näyttely. Yritän pistäytyä siellä, kunhan ensin aukeaa.

    VastaaPoista
  9. Todella hieno laukku, miten sen nyt paremminkaan voisi sanoa. Upeat värit. Ja hienoa että sinulla on oma näyttely!

    VastaaPoista
  10. Teet upeeta jälkeä. Kiva näyttely varmasti tulossa.

    VastaaPoista
  11. Olet kyllä taitava, ihana tuo laukku!!

    VastaaPoista
  12. Kylläpä olet tehnyt taas upean laukun. Upeat värit ja kiva malli. Kalorittomat kamat tosi makeita.

    VastaaPoista
  13. Osaat kyllä tehdä hienoja laukkuja! Kankaat ihan kohdallaan!
    Onnea omalle näyttelyllesi! Ilmoitan kyllä jos suinkin pääsen sinne päin. Vieraskirjakin on :) Molemmat näyttelyt kiinnostaa.

    VastaaPoista
  14. Saareilun lomassa on ihan pakko käydä Puksussa katsastamassa näyttely. Kuvat antavat jo ihanaa esimakua.
    Mukavaa vapunaikaa!

    VastaaPoista
  15. Ihana laukku! Kunnon hippihame tuon kaveriksi ja vappumenoksi!

    VastaaPoista
  16. Aivan ihanan hehkuvat värit tuossa laukussa ja avainhihnassa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!