ryhdistäydyin kirjoittamaan pari sanaa

Hello pitkästä aikaa!

Tilkkutien Tiinatei kirjoitteli blogissaan asiasta, joka minuakin on mietityttänyt eli blogikirjoitusten harvenemisesta. Minun kirjoitusten harvenemisen syy on yksinkertainen, en ole oikein koskaan osannut blogata keskeneräisistä töistä, koska en usko ketään kiinnostavan minun epämääräiset visiot jostain, mikä ei ehkä koskaan valmistu. Turha minun olisi esitellä, että hei, olen valinnut nämä kankaat seuraavaan työhön, sillä jo sillä välin kun kävelisin tästä koneelta ompeluhuoneeseen, olisi lajitelma jo muuttunut. Olen kai niin häilyväinen. Toinen syy on aikapula. Ompeluksia olen olen tehnyt, mutta enimmäkseen jotain blokkeja ja kurssille malleiksi sitä sun tätä. En minä niitäkään ole juuri innostunut esittelemään. Ja siitä päästäänkin siihen kolmanteen syyhyn eli laiskuuteen. Saatan ottaa kameralla kuvia jostain työstä, mutta en sitten jaksakaan ladata niitä koneelle ja kirjoittaa jotain. 

Tämän kukkaron tein malliksi tilkkukurssille. Kangas on tavallista tilkkuiluun käytettävää puuvillaa tukevampaa, joten sopi erityisen hyvin tähän tarkoitukseen. Tuolla selässä, josta lähtee nuo oranssit nyörit, on vetoketjullinen tasku vaikka kolikoita varten.

Sisutukseen kuuluu 5 koloa korteille ja tuon päälliskankaisen läpän takana on tasku, jonne mahtuu esimerkiksi kännykkä (ilman applen kansia) tai reipas setelitukko. Ulkomitat: leveys 17 cm ja korkeus 11 cm.

Olin joskus luvannut ystävälle, että teen uudet päälliset heidän sohvaan ja nojatuoleihin. Kamala urakka ja maailman tylsintä hommaa. 

Kangas on oikeasti kaunista maitokahvin ruskeaa, mutta ainoat piristykset tähän yksitoikkoiseen tekemiseen oli nuo hiivatin tereet! Join tosi monta sammiollista kahvia näitä ommellessa. Heti kun ne valmistui, halusin hieman revitellä värien kanssa!

Tuskaisessa värinkaipuussa tartuin hulpioihin ja surautin pari pannulappua täysin ilman tarvetta (ja järkeä). Sain laitettua oikein aidoista kanttinauhoista reunukset ja kuten huomaat, nekin oli niitä kaikkein lyhyimpiä pätkiä, joita jatkoin lähinnä sopivimmilla väreillä. 

En ole joulukangasihminen, mutta tämän kankaan kelpuutin jotain pientä juttua varten. Sitähän jäi ja nyt pääsi osa jäännöksestä patalappujen takapuolta komistamaan.

Joskus muinoin tein vastaavia tuotteita. Nämä on tosi tärkeitä ja tarpeellisia. Muuta en niistä sano. Arvaa ite, mitä ne on.

Tein ystävälleni neulakirjan, jossa on vain pari sivua.

Opin tänään espanjantunnilla että se on un librito, kirjanen.

Kirja suljetaan kiepauttamalla puuvillanyöri napin ympäri.

Sulo on aika pettyneen näköinen, kun kerroin, ettei pääsekään messukeskukseen suureen koiranäyttelyyn. Ei Sulo olisi mihinkään kauneuskisaan mennyt, vaan koirien herkkuradalle kultsujen joukkueeseen! Siinä on ideana, että koira on radan toisessa päässä ja emäntä/isäntä toisessa. Radan molemmin puolin on kaikkia houkutuksia leluista herkkuihin ja koiran pitäisi muina miehinä juosta suoraa päätä omistajansa luo eikä suinkaan haukata makkaraa, riepottaa nallea tai pysähtyä ihan kunnon courment-aterialle. Me oltaisiin oltu sunnuntaina radalla, mutta jouduin perumaan kun lähdenkin Imatralle. Onhan sinne hieman pidempi matka kuin tuohon messukeskukseen, enkä ihan tarkkaa sijaintia osaa hahmottaa, mutta itää kohti lähdetään ajamaan. Sulo ei pääse sinnekään, mennään tyttären kanssa kahdestaan. Haetaan evakot etelään. Tyttären valokuvanäyttely Evakkotarinoita on ollut esillä Imatran ortodoksisen kirkon seurakuntasalissa ja seuraava koti heille on Espoossa, Kansainvälisessä kohtaamispaikka Trapesassa Kirkkojärventie 1. Ovat paikallaan  12.12 alkaen.

Ehkä Sulo tuosta pettymyksestä toipuu pian ja vien hänet vaikka omatekemälle herkkuradalle. Siellä ei ole niin nokonuukaa, koska tulee maaliin vai tuleeko ollenkaan.  

Mukavaa viikkoa!