keskiviikko 20. syyskuuta 2023

melkein kuin maalla



Aika kauan kesti tämän peiton valmiiksi saaminen.

Pinta oli kasassa jo aikaa sitten, mutta tikkaaminen ei ottanut valmistuakseen. Tai suoraan sanottuna edes alkaakseen.


Motiivit on kirjasta Farm Girl Vintage 2. Kirjassa olisi ollut hevonen, lehmä kukko ja muitakin, mutta ei ne tähän nyt sopineet. En halunnut tehdä ihan maalaispeittoa, enemmän semmoisen pienen pojan peiton. 


Peiton koko on 128 cm x 85,5 cm. Tikkasin tuollaisen vinoruudutuksen. Aina kun aloitan tuollaisen tikkaamisen, ajattelen, että onneksi tämä on helppo homma. Ei ole. Niin vaan lähti liian vinoon menemään, vaikka oli ohjain käytössä. Äkkiäkös sitä hyvällä ratkojalla purin vinoudet ja tikkaukset uusiksi. 


Taustakangas on söpöä pingviinikangasta. En tiedä onko nuo pienet pilperot tähtiä vai lumihiutaleita. Pintojen välissä on bambuvanu.




Kirjassa oli kyllä kissa, mutta ei koiraa. Olisi ehkä pitänyt itse piirtää koira, ei se niin vaikeaa olisi ollut, mutta eipä tullut tehdessä mieleen.


Huvittaa tämä ampiainen ja kukka! Ei kai se amppari pistä tuota kukkaa? Ainakaan se ei ime mettä siitä, kun on noin päin.


18 kommenttia:

  1. Voi hyvänen aika, kun on upea peitto! Ja mikäs kissassa on vikana? Ihan hyvin se sopii keskelle koko komeutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Ollaan tässä enemmän koiraihmisiä, mutta pidetään myös kissoista kovasti.

      Poista
  2. Johan on hieno peitto. Traktorit yms. ovat oikein sopivia pienelle pojalle. Hän lienee koiraihminen. Mehiläinen on tosi hassu: istuu piikkinsä varassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Huomasin tuon mehiläisen olevan hieman oudosti päin vasta, kun peitto oli valmis.

      Poista
  3. Hauska peitto. Kiva kun blokit eivät ole ihan selviä ruutuja. Mehiläinen on varmaan juuri lähdössä pesälleen päin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kirjassa olisi paljon kivoja blokkeja. Ehkä joskus ahkeroin niitä toiseen työhön.

      Poista
  4. Kaikki kuvat peitossa kivoja ja hyvin suunniteltu yksityiskohdat! Taattua sun laatua:)

    VastaaPoista
  5. IHANA peitto. Just pienen pojan kaikki tärkeät asiat on siinä. Monta tarinaa voi hahmoista keksiä. - KristiiinaS -

    VastaaPoista
  6. Niin hauska peitto! On varmasti lapselle mieluinen ja ilahduttaa vanhempiakin. Monet ihmeelliset tarinat siitä kerrotaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati, kun vauhtiin pääsin, oli kiva tehdä noita blokkeja.

      Poista
  7. Aivan upea peitto. Ja varmaan työläs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vekki! Alku oli todella hankala, kun. ensimmäistä traktoria kasasin. Siinä tuli tehtyä jatkuvasti jotain väärin.

      Poista
  8. Tämä on kyllä niin kiva. Kieltämättä amppari on vähän outo mutta en olisi huomannut ellet olisi sanonut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiits Saija, ehkäpä se amppari on jo jonkinlaisessa sokerihumalassa, kun on mennyt väärin päin kukalle.

      Poista
  9. Aivan ihana peitto. Amppari kaikista ihanin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ampparissa on se hyvä puoli, että se ei peitossa pistä!

      Poista

Kiitos kommentista!