aurinkoinen päivä ...

...päättyi pimeyteen. Tosiaankin, oli jälleen ihana päivä, kun aurinko oikein lämmitti ulkona ollessa. Siitä innostuneena tein päivän aurinkoiseen väriin sopivaa peruna-porkkana-varsisellerisosekeittoa. Se on yksi lempikeitoista, niiiin hyvää että.

                

Keitto vaatii tietenkin kaverikseen ruisleipää. Juu, syön vasurilla, siksi lusikka vasemmalla puolella.

Illalla, kun olin aikeissa sulkea pikku kaupan, jossa satunnaisesti työskentelen, sammui valot koko tienoolta. Pimeässä urheiluhallissa ainoat valot tulivat kännyköistä ja exit-kylteistä. Nuoret, joilla oli koristreenit kesken, eivät pahemmin pimeydestä piitanneet. Kun valottomuutta oli kestänyt puolisen tuntia, loppui heiltäkin into ja pikku hiljaa väki lähti pois. Tosin lisää porukkaa tuli, koska joillakin oli matsi alkamassa. Itse olisin tietenkin lähtenyt heti valojen sammuttua kotiin, mutta en saanut shopin rullaovea kiinni, koska se toimii sähköllä! Huoltomies tuli kokeilemaan, josko hän onnistuisi, koska tiesi katkoksen kesävän tunnista puoleentoista. Ei onnistunut hänkään, joten täytyi jäädä odottamaan sähköjen paluuta. Reilun tunnin odottelun jälkeen kirkastui. No tuli "tehtyä tunti todella pimeetä työtä".

Edit: Lopetettuani tämän kirjoituksen pudotin vielä silmälasit lattialle ja paks, toinen muovinen linssi halkesi! Löysin kuitin laseista ja olivat maksaneet 602 euroa. Ihan kiva päivä, niinkö?

virkkausintoilua

Kävin sitten minäkin eilen kirppiksellä! Ostin kuvassa olevat pienet lankakerät 70 sentillä ja Tilkkutyöt-kirjan kolmella eurolla.

                 

                   

Osa langoista pääsi heti käyttöön, aloin heti virkaamaan  paloja siihen Tropiikkitäkkiin. En oikein osaa mitään erikoisia virkkauksia, mutta tällaisia olen saanut aikaan.

                 

              Muistinkin tänään, että minulla on semmoinen vanha Neulonta- ja ompelukirja. Siellä on kaiken maailman kohovirkkausohjeita ja ties mitä. Tutustun myöhemmin. Kohta menen saunaan ja sinne otan lukemiseksi Modan. Ja ehkä Sudoku-lehden. Tykkään kauheasti tehdä sudokuja, mutta ei ole viimeaikoina oikein ollut aikaa niille. Mukavinta niitä on tehdä illalla sängyssä ja sitten lukea iltasatu päälle. Nyt minulla on menossa, ties monennenko kerran, Peter Maylen Takaisin Provenceen. Sekin on mun yksi suosikkikirjailija ainakin kahdesta syystä. Toinen on se, että hänen tapansa kirjoittaa ranskalaisista ja heidän tavoistaan on nasevaa ja kuvaa fransuja hyvin. Ja toinen syy on se, että pidän Ranskasta ja ranskasta ja parhaan matkan olen tehnyt Ranskaan ja osaan puhua joten kuten ranskaa. Se oli semmoinen parin viikon jokiristeily. Seilasimme jokea etelästä aina pohjoiseen asti useiden kymmenien sulkujen kautta. Aivan mieletön reissu! Joinakin päivinä ajelin fillarilla joen rantaa pitkin seuraavaa pyörätietä ja poikkesin vanhojen linnojen pihoille, kerran jopa linnaan suoraan jonkun herran 60-vuotisjuhliin. Noloa sortsit ja toppi päällä, kun toiset oli juhlavetimissä. Jokuk puhe oli juuri alkamassa ja kaikki sesoivat enkä enää voinut poistua. Antoivat shamppanjalasin käteen, jota sitten muiden kanssa iloisesti kilistelin. Iltaisin suhasimme fillareilla pikkuisien kylien raitteja ja etsimme sopivaa illallispaikkaa. Kävipä joskus niinkin, että kylässä ei kertakaikkiaan ollut yhtään ravintolaa ja sävelsimme veneessä melkolailla herkullisen illallisen. Semmoiselle matkalle kun pääsisi toistekin! Aika pahasti tämä juttu nyt lähti polveilemaan, ehkä menen nyt sinne saunaan rauhoittumaan.

                 

Helmikuun tekele

Myöhässä, mutta valmis lopultakin! Aikaa tekemiseen ei paljoa mennyt, aloitus vaan viivähti tähän iltaan asti. Jännä juttu, kaksi neulaa väänyti roskiskuntoon tuota tekelettä ommellessa. Ensin ompelin jyvään ja toisella kerralla sormeen. En ole ikinä ennen ommelut sormeen koneella ja nyt tiedän, että sormiliha on niin sitkeää, että neula vääntyy. Esittelen nyt oikein virallisesti hänet; tasmanialainen metsäkissa, pellavakankaasta puuvillalangalla koottu, silmät ja nenä puuvillaa ja sisältö vehnänjyviä. Painoa kilon verran. Hännän ja pään sisällä on vain pellavakankaan jämät.

Kastetilaisuus pidetään varmaan huomenna, siis nimi- ja käyttökaste. Onneksi tuo katti vaikuttaa aika kesyltä, tuskin pahastuu vaikka sen mikroon pistää pyörimään joksikin aikaa. Ja nyt katsomaan, mitä kivaa maaliskuun tekeleeksi OOK:ssa on keksitty!

treenit ja muuta höpinää

Tänään sitten ryhdistäydyin ja menin treeneihin. Kipeä tuo nilkka on vieläkin, mutta en jaksa enää odottaa josko se joskus toipuu täyskuntoon. Täytyyhän sen puolikuntoisena saada tietää mitää on tulossa! Aika kivasti meni treenit, tosin otin aika varovasti. Sunnuntaina olisi pelikin, mutta en mene pelaamaan, koska täytyisi mennä täysillä ja on tietynlainen pelko, että jalka ei sitä kestä. Kiva fiilis tuli harkoista ja venyteltiinkin heti treenien päätteeks. Se kun tahtoo usein jäädä tekemättä. Mutta nyt on ihan lennokas olo.

Ukon kanssa kävin aamulenkillä shoppailemassa. Se aina haluaa noihin eläitarvikekauppoihin. Ostin taas puruluun, jonka sisällä on jotain mahaa, yök, ja keksejä. Heräteostoskin tuli tehtyä, ostin meinaan Ukolle uuden taluttimen. Semmoisen noutajataluttimen ja mustana. Vanha on edellisen koiran perintö ja punainen. Moni luulee, että Ukko on tyttö ja se raivostuttaa sitä. Ukko on semmoinen hoikempi tai kapealinjaisempi, kuten tuomarin arvostelu kuului ja päästäänkin tyttömäinen. Juu, ja tämä uusi talutin on pidempi. On Ukolla valjaatkin, mutta useimmin käytän tuota tavallista talutinta, kun sen saa niin nopiaan pois. Tai ehkä eniten en käytä mitään, koska Ukko menee vapaana ja minä kannan talutinta kädessä. Kotiinpäin tullessa sitten Ukko kantaa sitä talutinta tai minun hanskaa, käpyjä, oksia, tyhjää pulloa tai mitä milloinkin sattuu löytämään. Periaate lienee, että kotiin on aina vietävä jotain. Hyvä niin. Kamalaa olisi, jos se yrittäisi aina viedä jotain kotoa pois, vaikka jotain mun tärkeitä tavaroita.

 

käsityöhöpinää

Apua, huomenna on viimeinen päivä ja kuukauden tekele on ihan suunnitelmissa vielä. Aika usein mulle käy näin. Ja joka kerta on vaan pakko ajatella, että paineen alla toimin tehokkaammin. Totta vai tarua, en tiiä itekkään.

Tänään aloin virkkailla niitä tropiikkitäkki paloja. Tein ihan tasasia ja sitten huomasin, että jotkut on tehny paljon monimutkaisempia. Täytyy yrittää tehdä sitten semmoisiakin, jos osaan. Niinku jotain kukkia tai muita sykeröitä. Virkkuu ei oikein ole ominta homaa, mutta yritystä kyllä on, ihan oikeesti. Mummoni oli hyvä virkkaaja. Puikkoja ei käyttänyt, koska vasurina ei osannut neuloa, mutta koukku heilui ahkeraan. Meillä oli kaikilla neljällä lapsella mummon virkaamia pipoja ja kaulaliinoja ja ties mitä. Äiti ei virkaa, neuloo kyllä paljon. Minä sitten hoipertelen kaikkien käsitöiden parissa ihan mielelläni, vaikka ne ei aina kamalan hyvin sujukaan. Oma tytär ei oikein ole käsityöihminen. Pienenä koululaisena teki ketjusolmukkaa ja siltä ne vähän näyttikin, solmukalta. Taisi hän jossain vaiheessa säärystimistä innostua, mutta taisi jäädä kesken, kun oli niin paljon muuta. Omeplukoneella hän on tehnyt ainakin yhden puseron ja hameen. Minä en millään pystyisi laskemaan, miten paljon vaatteita olen tehnyt. Aikanaan tein kaikki tytön vaatteet alusasuista talvihaalareihin ja hattuihin, kaikki kaikki vaan. Sitten tulee se vaihe lapsille, että kotitekoiset ei oikein kelpaa. Ja hyvä niin. Itselleni olen tehnyt myös aika tavalla vaatteita, samoin ystävien lapsille tilauksesta ja teatteriasuja lasten harrastelijateatteriin. Nykyään en pahemmin vaatteita ole ommellut,  patalappuja vaan. Tekeillä on mökkilappuja ihan sarjatyönä, niin tunnen itteni kamalan tehokkaaksi.

Onneksi on olemassa semmoisia käsitöitä, joihin en ole hurahtanut. Ainakaan maton tai kankaan kudonta ei kiinnosta yhtään, eikä oikein poppanat. En tykkää koko sanasta, poppana. Naapuri kutoo työväenopistolla kankaita. En jaksaisi lähteä erikseen jonnekin kutomaan, ja mitä niillä kankailla sitten tekisi, matonkuteita ehkä ja sitten pitäis mennä taas kutomaan mattoja jonnekin. Kamalan helposti sitä keksii kaikkea negaa semmoisesta mistä ei ole innostunut! Voihan se kangaspuiden paiskominen olla ihan hauskaakin tai sitten ei! Ainakin se on kamalan pikkutarkkaa. Virheiden korjaaminen on varmaan tosi rankaa. Itkua ja hammasten kiristelyä, sitä se on.

talvimökkeilyä

Olimme jälleen mökillä. Menimme eilen aamulla ja jäimme yöksi. Ulkona oli pakkasta -12 astetta ja sisällä -11. Ahkeralla lämmityksellä se tönö saatiin siedettävän lämpimäksi. Harrastimme muiden mökkiläisten kanssa pulkkailua ja oli siinä jonkinlainen kisakin, mutta jäi hieman epäselväksi sekä säännöt että voittaja. Hauskaa kuitenkin oli. Meitä rohkeita yöpyjiä oli peräti kuudessa mökissä. Illalla istuimme meidän mökissä kuin sillit suolassa. Nämä mökit ovat semmoisia siirtolapuutarhamökkejäkin pienempiä. Mutta mukavia. Koska tiesin juovani olutta pakkasessa, tein kotona oluenlämmittimen. Se on vuorattu pannulappueristeellä, sillä laminoidulla ja toimii kesällä coolerina.         

Yritin tehdä siitä majakan näköisen, saaressa kun ollaan. Hattu nostetaan pois ja sitten vaan kulauttelemaan!

                  

Saaressa on pumppukaivo ja viime viikonloppuna se toimi mainiosti ja oli toiminut viikollakin, mutta nyt se oli jäätynyt. Sulatimme lunta ja miehet kaatoivat sitä kiehuvan kuumaa vettä pumpusta sisään ja kas vain, se suli ja toimi jälleen. Polttelimme illalla risuja ja katkeilleita puita ulkona. Kiva nuotiofiilis. Ei nähty kettuja, ei. Palokärki teki haketta muutamasta puusta. Tänään sitten kiersin koko saaren Ukon kanssa. Lunta ei ole paljoa, joten kävely oli helppoa, mutta paikoin vaarallista. Kallioilla oli pikkasen lunta ja alla jäätä. Liukasteluun tosin totuttiin jo meren jäällä. Nyt tuuli oli puhaltanut lumet pois ja luistimilla olisi päässyt mainiosti. Ja paljon siellä olikin luistelijoita. Hienon näköistä, kun pari-kolmekymmentä retkiluistelijaa liiteli pitkin jäätä. Menipä siellä potkurieta ja yksi fillari.    

Kävelylenkillä näkyi Viikkarikin saapuvan satamaan. Jotenkin hassun näköistä, kun vettä ei näy mutta laiva menee ihan kuin lumisella pellolla. Tapasin turistejakin, pari englanninkielistä retkeilijää sunnuntaikävelyllä. Suomalaisia retkeilijöitä oli sitten enemmänkin. Nyt on aika väsynyt olo. Muuten, mökissä oli sisällä tänään itikka tai joku sen sukulainen. Heräsi varmaan talviunesta, kun mökki lämpeni.  Ja syksyllä ikkunalaudalle unohtunut valkosipulin kynsi oli kasvattanut komean vihreän verson. Kevättä on ilmassa, minä melkein haistan sen.

 

 

mökkimatka

Hio-hoi, kävimme mökillä piknikillä! Jäitä pitkin köpöttelimme saareen. Merellä oli hieman tuulista, mutta ei paleltanut. Ukko oli ihan innoissaan, kun sai vapaana juosta. Sopivasti oli lunta jäällä, joten hyvin pysyttiin pystyssä. Mökillä juotiin ja syötiin eväät, kierreltiin saarta ja tavattiin yksi mökkinaapuri vedenhakureissulla. Hän oli myöhään syksyllä lähtenyt verkoille pikkuveneellään. Reissu oli kestänyt muutaman tunnin ja yllätys oli melkoinen, kun paluumatkalla oli laittanut täydet kaasut. Kamala rääkäisy oli kuulunut ja salamatkustajana ollut valtava minkki oli tullut penkin alta esiin ja lopulta hypännyt mereen! Minkki jäniksenä laivassa! Hui, jos tämä olisi sattunut minulle, olisin hypännyt ennen minkkiä. Ne on niin kauheita petoja. Ketunkin tämä naapuri oli siellä nähnyt myyräjahdissa. Aika jännää, jos kettu jäisi sinne kesäksi. Saarella on paljon koiria, joten olisi tosi mielenkiintoista seurata miten ne tulisivat toimeen. Tietenkin tämä kettu olisi kaunis, hyvätapainen ja terveeksi todettu. Ehkä myös leikkisä, eikä söisi pupuja vaan olisi erikoistunut minkkien pyydystämiseen. Minkit sitten pelkäisi sitä ja uisivat vaikka Santahaminaan, jossa iloiset armeijan pojat niitä metsästäisi. 

              

Pieni laituri talviasussaan. Vesi on loiskinut laiturille ja jäätynyt siihen. Jossain vaiheessa vesi yli metrin normaalia korkeammalla. Onneksi ei niin korkealla kuin edellisenä vuonna, jolloin muutaman mökin lattia sai pesun.

                              

Ukko katselee aika totisena poikana. Kyllä noilla koirilla on energiaa. Kotiin päästyä me ihmiset olitiin ihan poikki, mutta Ukko olisi halunnut lisää liikuntaa! Eihän ne edes nuku koskaan kunnolla. Heti kun jotain tapahtuu, esim. avaan siivouskaapin oven, ja hiljaa, sillä eihän siitä mitään eritysmeteliä synny, koira on valppaana vieressä, vaikka olisi ollut toisessa huoneessa "nukkumassa". Ukko meinaan rakastaa imuroimista ja kuvittelee, että joka kerta kun avaan tuon ihanan kaapin oven, otan imurin ja alan imuroimaan, häntä. Välillä en millään jaksaisi sitä koiran imurointia, mutta aina hellyn kuitenkin. Ehkä Ukosta sitten putoaa edes kolme karvaa vähemmän lattialle. Inhoan imurin meteliä. MP3 korvilla se menettelee kun ite vielä laulaa mukana vaikka Eva Dahlgeria.