huovutuksesta

Lainasin tässä yksi päivä muutaman tilkkutyökirjan ja Viktoria Brownin Huovutus ja huopatyöt-kirjan. Luin sitä iltasaduksi ittelleni aivan lumoissani. Siellä oli vaikka mitä ihania töitä ohjeineen. Ihastuin semmoiseen intialaisväritteiseen oviverhoon. Samoin takkiin, jonka päätin tehdä. Näin jo silmissäni miten hieno siitä tulisi. Olin ihan innoissani, kun ajattellin, miten hyvin se sopisi yksien rusekiden housujen kanssa. Ohjeetkin luin pariin kertaan ja jälleen minusta tuntui, että ymmärrän kaiken, mutta sitten palasin tajuihini; ehkä ei ole viisasta tehdä ensimmäiseksi huopatyöksi takkia. Ehkä on paras aloitaa jostain läpyskästä, litteästä työstä eikä heti rynnätä moniulotteisten töiden kimppuun. Ja enhän edes tiedä, miltä se huovutus tuntuu. Jos on jotenkin inhottavan tuntuista käsissä, niin en varmaan tee mitään. Luultavasti kokeilen jonkun pienen pallon ensin ja sitten heti perään sen oviverhon. Se ei ole mikään koko oviaukkoa peittävä verho, vaan enemmänkin semmoinen kappa, jotenkin sympaattinen. En tiedä mihin sen sitten laitan, mutta sillä ei nyt kannata vielä vaivata päätä. Kamalasti on aina noita suunnitelmia, mutta ei niitä kaikkia ehdi toteuttaa siinä tahdissa kun niitä syntyy. Unelma-ammatti olisikin olla vain sellainen henkilö, joka suunnittelisi ja visioisi ihan mitä vaan ja muut toteuttaisivat niitä minun valvovan silmän alla. Tai oikeastaan haluan aina tehdä kaiken ihan itse. Voin hyvinkin kuvitella jonkun toisen tekemässä minun suunnittelemaa juttua, jonka sitten tyynen rauhallisesti ottaisin pois ja jatkaisin itse. On siis parempi tämä tilanne mikä nyt on eli teen mitä ehdin. Mutta semmoisen huovutetun takin kyllä teen, joskus. Voi mennä vaikka vuosiakin, mutta hällä väliä!