maanantai 14. huhtikuuta 2008

pöytäliinanen


Tässä onkin vierähtänyt aikaa edellisestä postauksesta eli työkiireitä. Meidän korisjengillä on lisäksi kioskinhoitoviikko ja sielläkin sitä vapaa-aikaa tulee vietettyä. Mutta on jotain valmistakin. Tilkkukurssin konvergenttiruudukko on täysin valmis. En voinut laittaa sitä muiden blokkien joukkoon, koska se on jotenkin niin voimakas, iso ja hallitseva, joten tein siitä pienen pöytäliinan tai voisi sen myös laittaa seinällekin.


            


Ensin mietin pääni puhki tuota tikkausta. Halusin tehdä sen koneella, mutta minkälaisen? En yhtään tiedä, miten tuommoinen ruudukko pitää tikata tai edes sitä, olisiko siihen jotain tiettyä tyyliä. Sitten muistin, että blogiton blogi-ystäväni Marja-Leena kommentoi aiemmin tätä rudukkoa ja hänelle oli tullut mieleen puolukkamättäät. No siitä sitten syntyi idea tikkauksiin. Tikkailin koneella vapaasti vihreisiin osiin lehtiä, jotka tosin muistuttaa enemmän mansikan lehtiä kuin puolukan ja punaisiin osiin vain ympyröitä. Muutamia punaisia "marjoja" surauttelin vihreällekin puolelle. Työstä tuli oikein hyvä näillä tikkauksilla, joten kiitos Marle kommentistasi, muuten vieläkin pähkäilisin tikkausten kanssa!


                   


            


Tikkaus näyttää kellertävältä, se on harhaa. Kooltaan tämä on 46 x 39. Välissä on ohut vanu ja taustakangas on tosi hienoa, mutta en näytä sitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!