tiistai 22. kesäkuuta 2010

kesä ja kukkaset


Taisin jäädä koukkuun näihin kukkasiin. Koristekukkaseen törmäsin Tilkunviilajan blogissa ja samaa kukkaa olen tunkenut kassien lisäksi tyynyyn ja kortteihin. Yhtä tehokasta laukkutehdasta en kyllä saa aikaiseksi kuin Tiinalla, mutta muutaman aion vielä tehdä. Tämäkään ei jää itselle, vaan menee lahjaksi. Omasta kassista on myös tulossa punainen, jäi vaan se kukkaosa mökille. Kuvittelin siellä tekeväni käsin koristetikkaukset kukkasen ympärille, mutta tekemättä jäi. (ja ikkunat pesemättä! Sen sijaan aloin neuloa oransseja saltkråkan-sukkia.)



Tämän kukkasen koristetikkaukset tein koneella, koska puuvillalangat jäivät myös mökille. Muut tikkaukset, paitsi kukan ympärillä olevat pikkukukkaset, ovat vapaalla konetikkauksella suhatut. Käytin tällä kertaa valkeaa tikkauslankaa. Vuorikankaan ostin Eurokankaan puuvillapalalaatikosta. Se oli jotenkin ruman kaunista ja sopii punaisen kassin vuoriksi hyvin.



Vuorin ja päälisen välissä ohutta liimapintaista huopaa. Toisella puolella vetoketjutasku ja toisella avotasku. Laitoin vielä tuommoisen lenksun ja sen päähän renkaan, johon voi kiinnittää vaikka avaimet.



Takapuolella joululiinoista jääneitä neliöitä kahdessa rivissä. Kassi on kooltaan 32 cm korkea, 28 cm leveä ja syvyys 8 cm. Mietin, miksi näitä on kiva tehdä, mikä on se syy, mikä saa minut innostumaan uudelleen tekemään lähes samanlaisia kasseja. Oikein kun pohdin, niin syyksi selvisi värit. Oli kiehtovaa penkoa kaikkia oranssiin kassiin sopivia kankaita, samoin turkoosiin ja nyt nämä punaiset. Haluan tehdä vielä sen oman osittaina valmiin punaisen lisäksi sinisen ja ehkä ruskean. Vihreäkin olisi kiva. Ja musta. Siitä tulisi tyylikäs.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!