keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

En olis ikinä uskonut,...


että teen mitään kansallispukuihin liittyvää. (Ja tätä juttua ei kannata kenenkään kansallispukukurssilaisen, saati opettajan, lukea eikä kuvia katsoa.)


Nauru


Nyt kuiten sekaannuin niihin puuhiin ja valmistin etelä-Pohjalaiseen miesten pukuun kuuluvan liivin. Ystäväni isällä on kyseinen puku, mutta hän tarvitsi toisen liivin, jota hän käyttäisi pelimanniporukoissa.



Sain malliksi sen "aidon" liivin ja kaavat piirsin sen avulla. Kankaat ja napit liivin omistaja oli tilannut Vuorelmalta. Malli on edestä aika simppeli. Hieman mietitytti taskujen teko, mutta ihan järkeilemällä sain ne onnistumaan. Ja jokainen liivin kappale ommeltiin ensin vuorin kanssa pussiksi oikeat puolet vastakkain ja käännettiin sitten oikein päin. Johonkin jätettiin myöhemmin suljettava kääntöaukko, joihinkin kääntöaukon virkaa toimitti avoimeksi jätettävä reuna, kuten kaula-aukko. Vasta näistä kappaleista koottiin koko höskä. Takaosa koottiin neljästä kappaleesta ja alas tuli hassut liepeet.




Tämä oli todella mielenkiintoinen juttu tehdä. Ihan itsekin ihmettelin millä innolla ja nopeudella liivi syntyi! En ole ikinä himoinnut tehdä mitään kansallispukujuttuja, mutta tämmöisiä liivejä voin tietenkin tehdä. Monimutkaisuus kiehtoo, kun täytyy ratkaista miten mikäkin juttu on tehtävä ja missä järjestyksessä. Kangas on sen verran arvokasta, ettei mielellään mokaa ja joudu hankkimaan uutta kangasta.


Heti vaativan aivovoimistelun jälkeen piti tehdä niinku jälkipalaksi jotain kevyttä. Löysin metsästä palan semmoista vihreää verkkoa, jossa pidetään talipalloja linnuille. Otin sen, kun Maijan korteissa on usein kakenlaista rompetta ja verkkoakin on jossain korteissa ollut. Tein sitten verkkokalastuskortin.



Kalat sain siniturkoosin kassin kukkasista jääneistä paloista. Niissä kun oli liimaharso valmiina. Taustakankaana pala pellavaa. Sitten on ihan pakko laittaa kuva postimerkistä. Tykkään kovasti monenlaisista postimerkeistä ja ostan niitä silloin kun kohdalle osuu.  Tämä kuuluu vihannesmerkkeihin ja tein kurkusta suomalaistyypin, koska lähetin sen Ruotsiin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!