Kanalan kaunottaret

Ihan ensimmäiseksi kiitokset ihanista kommenteistanne edelliseen postaukseen. Ja muihinkin. Täytyy sanoa, että joskus ehkä teen tuon taulun näköisen peiton. Sitten kun saan kerätyksi täydelliset kankaat. Voi mennä ikuisuus. Tai enemmänkin.

Kauan, kauan aikaa sitten, kun olin mysteerikko eli mukana ryhmässä, jossa teimme Marittan  ohjauksessa blokki kerralaan peiton, Maalaismysteerin. Yksi blokeista oli kana. Minä ihastuin siihen kovasti, mutta muistan jonkun jättäneen koko kanan tekemättä. Ehkä hän oli allerginen höyhenille, munille tai koko kanalle.Jotkut myös pelkäävät kanoja. Minulle kana jäi muhimaan mieleeni ja nyt niitä tuli sitten tehtyä 20 kappaletta. Minulla on siis ihan hyvän kokoinen kanala! (Olen asunut lapsena jokun ajan lähellä maalaistaloa jossa oli kanala. Kävimme melkoisen tyhminä siskon kanssa heittelemässä niille kanoille kiviä ja joskus lepyttelimme niitä leivällä.) Ai niin, tein 21 kanaa, mutta yksi ei päässyt peittoon kun oli karkuteillä, mutta on sittemmin löytynyt. Oli mennyt kangaskoppaan munimaan. Jätin sen sinne omaan rauhaan.

Kanat orrella.

Kanat maassa.

Ja joskus hyppäävät pensaaseenkin.

On se vaan niin kumma, että aina joukossa pitää olla yksi uppiniskainen. Tämä yksi ei suostu menemään samaan suuntaan muiden kanssa, vaan loikkii omille teilleen.

Muut ovat jo kelpokanoja, vaan yksi on keltanokka. Se näyttää etenevän hyppimällä ja sillä on pilkkusilmät. Voisi luulla, että kyseessä on pilkkuhomeen (joskus jyvissä) aiheuttama sairaus, mutta ei ole. Pilkkusilmät ovat ihan tavallisia joillakin Pilkkusiipikanoilla ja joillain muillakin kanoilla. 

Muutamalla Helmikanalla on vihreät silmät ja sen takia ne ovat hyvin erityisiä. Tiedän, että niiden munista saa eniten kaikkea. Vitamiineja, kolestrooleja ja muita tärkeitä juttuja. Kappas vaan, hän on oikein vetäissyt saappaat jalkaan! Mokomakin hienostelija. Sen alapuolella oleva Kirjokana on yksi lemppareistani. Sen nimi on Mariska. Kaikilla on kyllä nimet, mutta en minä niitä tässä ryhdy esittelemään, menisitte vaan ihan sekaisin. 

Peiton tausta on pikkukukkaista, koska kanat pitävät niiden siemenistä. Siis sitten kun kukat kuihtuu ja niihin tulee ne siemenet. Siinä niille on sitten ruokakin valmiina. 

Työn nimi on Kanalan kaunottaret. Oikein muliinilangalla väkersin äitikanan ja pikkukanan sekä tikkukirjaimilla työn nimen ja vuosiluvun. Myös oman nimen,  mutta olen sen tuossa alareunassa peittänyt valkoisen kankaan suikaleella. Peitto on semmoinen torkkujan peitto eli kokoa on 48" x 64" ja sama senteissä 122 x 162,5 cm. Välissä on bambuvanu, kanat pitävät siitä enemmän kuin muista. Ja minäkin pidän, koska Tilkkutarhassa ei muuta ollut. Tikkaus vapaata konetikkausta, mallin nimi Munaus. Kanojen koivet ompelin vaihtuvanvärisellä tikkauslangalla, kenelle minkälaisetkin. Näistä koivista ei ole syötäviksi, ovat ihan lihattomia laihoja tikkujalkoja kaikki. Joidenkin herkkua on kanan koivet. Itse olen enemmän rintafileihminen.

Kuvat ehdin ottaa ennen tämänpäiväistä lumituiskua! Nyt ei voisi päästää peitosta irti, lähtisivät kanat lentoon. Tosin kanan lento on kuulemma lyhyt.

Joulukalenterissani olleen arpajaisten palkinnot ovat saapuneet voittajille. Laitoin pakettiin ekstrana pienen kukkaron ja pingviiniheijastimen. Pelkkä kassi olisi ollut aika tyhmä.

Aina silloin tällöin saan terveisiä näiltä rescue-koirilta. Ennen joulua tuli Denimiltä tervehdys oikein kuvan kanssa. Hän sai uuden hyvän kodin Kemistä ja on kotiutunut erittäin hyvin. Demin oli niin stadilainen kuin vain voi olla. Punavuoren hipsteri, joka tiesi kaikki stadin parhaat ruokaroskikset. Nyt hän peuhaa pohjoisen nietoksissa. Emäntä on neulonut Deminille ihanan punaisen pipon ja koira vaikuttaa niin tyytyväiseltä. Olen todella iloinen, että Marjo-Riitta on pitänyt tästä pikkuisesta todella hyvää huolta.  

Lumituiskuisin terveisin, 

Marle