torstai 22. joulukuuta 2016

melkein viimeinen joulukalenterin luukku


Tänä vuonna tein joitakin Mökki-lasinalusia pieniksi joulutervehdyksiksi.
Yritin tehdä saman kokoisia kuin viimevuonna tekemäni Kuusi-lasinaluset olivat. Tosin mökkien rakennusaikaan minulla ei ollut yhtään kuusta kotona, joten muistin varassa sitten rakensin semmoisia 3,5" neliöitä. Jotkut tein hirsimökkeinä, kaikki kuitenkin paper piecing-tekniilalla. Se on nyt ollut jotenkin tämän syksyn "mun juttu".



Yleensä kun hurahdan johonkin, teen niiitä hieman enemmään. Mökkeille mietin muutakin käyttöä ja sitten ne näytti ihan pieniltä venevajoilta joen tai järven rannalla.
Sijoitin nämä mielessäni Porvooseen ja tuo siniharmaa alareuna on sitten joki.


Takapuolella Porvoonjoki virtaakin melkein koko alueella. Vain ylhäällä on pieni kaistale maata. Ei ole joki jäässä, kun noin lainehtii.


Sulo sanoi, että älä aina kuvaa! Ujosteli ja laittoi silmät kiinni.



Sitten hän juoksi meidän sängylle ja kun menin kamerani kanssa perässä, laittoi päänsä piiloon pipoon, joka oli pesussa muuttunut aika pieneksi. 



10 kommenttia:

  1. Ilmiselvä Porvoo on pussukassa! Mökkeröiset on jotenkin nostalgisia. Olen koko projektisi aikana ihaillut tuota harmaata kangasta, taipuu aika moneksi ja silti on neutraali. Iloisia joulunaluspäiviä!

    VastaaPoista
  2. Kivoja mökkejä, niitä on mukava sijoitella eri tuotteisiin. Minullekin tuli niistä mieleen rantavajat. Sulon allakin näyttää olevan nätti tilkkutyö.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Marle ja Sulo taas hauskasta joulukalenterista! Hanna pistais kans mielellaan paan piiloon kun pitais kuvata. Mokit on hurjan hauskoja ja vievat Porvoon maisemaan. Toivomme jopa muuttavamme sinne joskus. Hauskaa paivaa! Teje, Nero & Hanna

    VastaaPoista
  4. Mielikuvitus on ollut sinulla taas liikkeellä sekä pussukan valmistuksessa että Sulon kuvauksissa.
    Oletkos näyttänyt näitä Sulon kuvia kuvattavalle itselleen, mitä mahtais tykätä:)

    VastaaPoista
  5. Ihanat mökit. Minulle tuli heti myös Porvoo mieleen tuosta pussukasta. Sulo on kyllä paras!

    VastaaPoista
  6. Hienoa, että teit porvoolaisen maiseman ilmeisesti sattumalta! Et vissiin suunnitellut, että tähän tulee nyt näkymä Porvoosta. Olet tosi taitava! Myös Sulo on taitava, kun osaa pukeutua itse ja noin tyylikkäästi vielä.

    VastaaPoista
  7. Ihan ilmiselvä venevaja! Hienot!Ihanaa joulua sinulle ja läheisillesi. Nautitaan tästä ihanasta ajasta yhdessä läheisten kanssa <3. Sulolle erikoisrapsutuksia!

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Sangen monikäyttöisiä majoja ja mökkejä!

    VastaaPoista
  10. Mökki on kaunis! Just se punainen tupa. Pussukkaankin tuli niin hieno maisema. Sulo-parka saa kyllä tottua kuvattavaksi, olet varmaan sanonut.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!