tiistai 7. marraskuuta 2006

Tilkkutyö vei mukaansa


Kyllä aika menee kuin siivillä! Innostuin taas tilkkutöistä, että lähes kaikki muu on saanut jäädä taka-alalle. Teen ystävän tulevalle vauvalle pikkuista peittoa. Yritän saada siitä rauhallisen näköisen ja semmoisen tekeminen vaatiikin aika paljon -  minulta. Keskeneräisiä käsitöitä on muitakin; villasukat ja pari virkkaustyötä. Niitä teen, jos katson telkkaa. Siis aika harvoin.


Kirjoitin viime viikolla yhdelle ystävällenin käsikirjeen. Yleensä luen saunassa jotain lehteä, mutta nyt keksinkin kirjoittaa kirjettä ja käsin. Tänään sitten sain häneltä kirjeen, myös käsin kirjoitetun. Yleensä meilailemme, mutta tuo postikirjeen saaminen on hienoa. Etten sanoisi antiikkista. Niitä voisikin kutsua antiikkikirjeiksi. 


Lumi on ihanaa, etenkin nuoren koiran mielestä. Ukko-koira syö lunta kuin pienet lapset - salaa. Selkä minuun päin ja välillä pieni vilkaisu, ettei vaan emäntä huomaa mitään! Oli hauska seurata, miten Ukko reagoi lumiukkoihin. Hieman epäluuloista tarkkailua ja muutama kysyvä katse emännälle, voiko niitä lähestyä. Rohkaisun saatuaan saalistamismaista hiivintää kohti ja lopulta kurkoitellen varovaista nuuskimista. Kohde oli todettu vaarattomaksi, joten sen saattoi jättää paikalleen seisomaan.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!