sunnuntai 13. tammikuuta 2008

iranilaiset kotitossut nr.2


Kotitossut senkun lisääntyy. Janne-langasta neulotut iranilaiset valmistuivat ja ovat paremmat kuin edeltäjänsä Nallesta neulottuna. Sanon tosiaan edeltäjät, koska olen ne jo kadottanut. Nämä ovat pehmeämmät, lämpöisemmät ja kauniimman värisetkin. Kuvat on otettu heti silloin, kun sain ensimmäisen kappaleen valmiiksi, siksi kuvissa on lunta. Todellisuudessahan sitä ei täällä etelässä enää ole, paitsi tekoladuilla.


                     


                     


Jonkininlaiset ohjeetkin laitoin tuonne sivuun, mutta ovat hieman kesken. Lähinnä tarkoitus oli ensin kokeilla, osaanko edes tehdä tuommoisen laatikon, jossa olisi ohjeita. Jotenkin se onnistui, vaan en tiedä miten! Muokkaan ohjeita vielä jossain vaiheessa, lähinnä tuon kärjen osalta. Ja mallikuviokin puuttuu, kun en ole vielä keksinyt millä sen teen.


Edit. Ohjeet kuvineen ja mallineuleineen hävisi ties minne : (  Ehkä joskus jaksan uhrata muutamia tunteja saman uudelleen tekemiseen. Tai sitten en.


Edit2. Sain nyt jotain sinne tuhrattua, hieman jää kesken...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!