perjantai 4. tammikuuta 2008

uuden vuoden päätös


     Toivottelen tässä ensimmäisenä  Oikein hyvää vuotta 2008!


Ihanaa, että arki on alkanut, pitkästyn kaikenmaailman lomapäiviin aika nopeasti. Meillä on ollut tytär lomalla täällä ja sunnuntaina hän suuntaa takaisin Ruotsiin opintojensa pariin.


Minun kamera on tullut ihan hulluksi, joten edessä on mitä luultavimmin uuden masiinan osto. Eilen jo hieman katselin uutta, mutta kaupassa oli niin paljon asiakkaita, että en jaksanut jäädä odottamaan myyjän vapautumista. Muuten, meillä oli Uuden Vuoden bileissä mukavia mökkinaapureita ja yksi heistä oli edellisenä vuotena tehnyt päätöksen ettei osta vuoteen yhtään vaatetta. Minusta se kuulosti niin hienolta idealta, että päätin kokeilla. Eli en aio ostaa itselleni yhtään vaatetta enkä kenkiä koko vuonna 2008! Jo eilen, kun olin Itäkeskuksessa ja kaikki paikat oli täynnä huippu-alea, kuljin naureskellen liikkeiden ohi ja sanoin itselleni, että olen ihan onnenpekka, kun ei tarvitse mennä noihin kauppoihin penkomaan mitään vaatekasoja. Tähän lähes pyhään päätökseen sisältyy semmoinen hauska osuus, että saan kyllä ommella itselleni uusia vaatteita, mutta vain niistä kankaista joita minulla jo on. Varastossa on kankaita, joista voin tehdä paitoja, mekkoja, jakkuja sekä housuja. Joten ei hätää. Saapa nähdä, mahdanko pitkästä aikaa innostua vaatteiden ompelusta.


Laitan tähän kuvan, jossa on muutama käsitöihin liittyvä joululahjani. Sain mieheltä huovutusaiheisen kirjan ja Black &Decker´n moottorisakset. Niillä leikkaa kangasta aika vauhdikkaasti.


             

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!