lauantai 2. tammikuuta 2016

vieläkin näkyy tähtiä!

En ole koskaan ostanut enkä ampunut yhtään rakettia, kaikki nähdyt tähtisateet on olleet muiden aikaan saamia. Päätin korjata tilanteen ja ehdin tehdä muutamia tähtiä ennen vuoden vaihtumista.


Tummalla taivaalla tähdet loistavat kirkkaissa väreissä. Niinhän ne muidenkin rakettien pikkutähtöset toistaa kaikkia sateenkaaren värejä.


Tässä tähdet ovat järjestäytyneet paremmin. Tähden keskusneliö on 2" x 2", joten valmis blokki tulee olemaan 6" x 6". Sakarat on todella vapaamielisiä, jotkut pitkiä ja hoikkia, toiset hieman tukevampia. Tähtiin käytän jämäpaloja. Tosin tähän työhön en halua upottaa niitä murrettuja, hieman sameita värejä. Nyt pitää olla kirkasta! Tulossa on vähintään torkkupeiton kokoinen. Unelmissa on unet tähtitaivaan alla.

Uusi vuosi toi tarpeen uudelle kalenterille. Keittiön seinällä roikkuu perinteinen iso seinäkalenteri, mutta semmoisen oman henkilökohtaisen taskukalenterin olen jo monena vuonna tehnyt itse. Oikean kokoista tyhjää kirjaa on vain ollut vaikea löytää. Yksi minulla oli, mutta tein siihen tyttärelle kalenterin joululahjaksi. Onneksi poikkesin Kampin Marimekossa ja siellä niitä oikean kokoisia kirjoja oli vielä kaksi kappaletta. Ostin molemmat. Toinen on varastossa vaikka ensi vuodeksi.


Kirjan omat kannet olisi olleet tavallaan ihan kivat, mutta olen tehnyt aikaisemminkin aina omat päälliset kirjoille ja halusin semmoisen pehmeämmän tunnun tähänkin kirjaan. Farkkukangas on tarpeeksi paksua ilman tukihuopaa tai vanua. Kirja on kooltaan noin 
16  x 12 cm. Eihän se mihinkään taskuun sovi tietenkään!


Kun etupuolella on etutasku, täytyy takapuolella olla vastaavasti takatasku. Ainakin lähes puolikas. Sinne voi laittaa vaikka kynän tai jotain muuta. 


Etutaskusta kurkistaa Muumipapan miete. Ompelin sen tuohon, että itse muistaisin läpi vuoden opppia näkemään ihmeitä. Ihan joka päivä. Tuon kangaslappusen olen ostanut joiltain messuilta joskus ja nyt sille löytyi ihan paras paikka. Oikeassa reunassa näkyvästä poikittaisesta vyönlenkistä tulee sinivalkoinen nyöri. Sen kun kiepsauttaa muutaman kerran ommellun metallinapin ympäri, pysyy kirja kiinni. Vyönlenkki lähtee takakannesta ja sen alla on hyvä paikka kynälle. Taskussa voi pitää kaikkea pientä ja kivaa, mutta ei suklaata eikä karkkeja, koska en enää syö niitä. Toistaiseksi. Ehkä Vappuna sitten.


Ruuduttelen kuukaudelle yhden sivun, johon voin sitten merkkailla menoja. Yksi ruutu on 3/4". Kirjassa on useita tyhjiä sivuja jokaisen kuukauden jälkeen. Niihin  kirjoittelen ja piirtelen mitä milloinkin; uusia ideoita, hyviä ajatuksia, ohjeita, linkkejä jne.

Eilen olin kävelyllä tuossa lähellä olevassa Pakilan siirtolapuutarhassa. Siellä on monenlaisia pieniä mökkejä pikkuruisilla puutarhatonteilla. Katselin kapeita hiekkakujia kulkiessani, mitä kaikkea kivaa ihmiset ovat laittaneet pihoilleen. Talvella siellä ei asuta, mutta jotkut käyvät ja saattavat yöpyäkin. Alueella on monenlaista asukkaita, joukossa taiteilijoita, joiden pihoilla on mitä ihmeellisimpiä juttuja. Yhden mökin pihalla jäin tujoittamaan peuran takalistoa. Ajattelin, että no jo on koriste, mutta makunsa kullakin. Ja sitten siitä takapuolesta  taittui esiin pää. Juuri niin kuin vain eläimet voi olla, samaan suuntaan näkyy takamus ja pää. Oho! On niin taipuisa se niiden vartalo. En vieläkään olisi uskonut sitä oikeaksi, ellei se olisi lähtenyt pitkillä koivillaan loikkien aitojen yli. Tässä oli sitten se minun tämän vuoden ensimmäinen ihme. Ja sekin olisi jäänyt näkemättä, jos olisin vain painanut menemään kovaa vauhtia. Jos näkee peuran vuoden ensimmäisenä päivänä, se tietää paljon kaikkea hyvää. Tämä on niin uusi sananlasku, että et ehkä ole vielä kuullut sitä aiemmin.
Mitähän sitten tänään näkisi!
No just näin, kunka nuori, pitkä ja hoikka mies käveli vastapäätä asuvien vanhusten ovelle ja sisälle. Hänellä oli tumma, hyvin istuva villakangastakki, suorat kapeat housut, silinterihattu ja kaunis puinen kävelykeppi. Kävelytyyli reipas ja kepeä, tuli hieman mieleen Johnny Depp siinä leffassa Jali ja suklaatehdas. Poikkesi kovasti vanhusten lastenlasten farkku/verkkari-tyylistä.
Hyvää viikonloppua!

49 kommenttia:

  1. Ihanat tähtiblokit, peitosta tulee varmaan kaunis. Kalenterissasi on kivat kannet, muumipapan mietelause on hyvä pitää mielessä arjen hulinassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija, ajattelin opetella mietelauseen ulkoa.

      Poista
  2. No voi sun juttujas:) Olipa kiva taas hymyillä ja taisin kyllä naurahtaakin:)
    Makoisia lepohetkiä tähtitaivaan alle;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä koska pä'äsen lepäilemään tähtitaivaan alle, paljon on vielä tekemättä.

      Poista
  3. Ihanaa tähtitaivasta tulossa ja kalenterin kannet kivat mietelauseita myöten:)

    VastaaPoista
  4. Upean värikäs tähtitaivas, kyllähän tuo nyt voittaa mennen tullen rakettien paukkeen. Ihana kalenteri ja tuo mietelause.... niin hyvä, että! Eilisellä suoretkellä minä kyykin jokaisen lahon puun juurella, mies kulki reippaamaalla askeleella. Minulle tuolla luonnossa kulkeminen on hiljaista etenemistä, silloin juuri näkee niitä pieniäkin ihmeitä. Iloista iltapäivää sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni. Ei minunkaan meno päätä huimaa, aina on niin paljon katsottavaa. Tytär on ihan parasta lenkkiseuraa, hän on samanlainen tutkiskelija.

      Poista
  5. Oih ja voih kuinka ihania töitä taas olet ehtinyt tehdä! Ja tuo sananlaskusi, sehän ei voi olla kuin vain ja ainoastaan paikkansapitävä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi. Jos on tarvetta jollekin tietynlaiselle sananlaskulle, niitä löytyy joka lähtöön.

      Poista
  6. Hei Varikkaat tahdet ovat iik-ihanat tummaa taivasta vasten! Tosi hyva tuo itse tekemasi kalenteri! Tanaan kavelin Hannan lenkilla huppu syvalla paassa kun tihkutti enka nahnyt mitaan ihmeita. Menenpa siis katsomaan tilkkumurusten ihmetta tyopoydallani. x Teje

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teje, jossain niitä tähtiä on nähtävä. Sinun työpöydällä näyttikin olevan varsinainen ilotulitus! Meillä satoi hieman lunta, lähetänkö?

      Poista
  7. Upeita tähtiä, melkein aloin katsella tilkkuhillopurkkejani sillä silmällä, mutta nyt menen eilisen suunnitelmani mukaan. Aika reilun kokoinen taskukalenteri. Mulla ei ole ollut vuosiin paperikalenteria. Tietokoneen kalenterilla yritän selvitä ja muistiinpanot ovat milloin missäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milja, ajattelinkin sinun pikkuisia, kun noita omiani järjestelin. Minulla pitää olla oikea kalenteri, siis paperinen.

      Poista
  8. Hyvä, että olet sijoittanut rahasi räiskyviin kankaisiin tähtiin, nuo kun jaksavat tuikkia muulloinkin kuin uudenvuodenyönä. Kalenteri on hieno ja näyttää täyttyvän mukavilla tapahtumilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, kestävämpiä sijoituksia nämä kankaat, vaikka aikamoisesta silpusta onkin kysymys. Paljon kivoja tapahtumia on tulossa ja juuri äsken tulin leffasta.

      Poista
  9. Tähtien loiste on siellä aivan upea, meidän taivaalla välähtivät ja sammuivat pois uuden vuoden yönä. Silmät ja mieli on pidettävä avoinna ottamaan vastaan ihmeitä. Melkein ihmeeksi voisi kutsua kalenteriasi, niin uoea se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihme oli se, että löysin sopivankokoisen kirjan! Kannet on tyttären farkuista, ihan luvalla saadut.

      Poista
  10. Ihana kalenteri! Aivan pakko tehdä hienot kannet omallenikin! Tähtipeitteesi on kauniimpi ja kestävämpi, kuin upeinkaan hetken hurma taivaalle lennätettynä!:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kansia on kiva tehdä. Voisi tehdä vaikka joka kuukaudelle omansa.

      Poista
  11. Upeat tähdet! Ihan rupesi itseäkin kiinnostamaan, josko tuollaisen tähtisateen tekisi! Aivan ihana ja pitkäkestoisempi kuin ilotulitus.

    Kalenterisi on myös hieno! Minulla on muutama tyhjäsivuinen kirja, mutta en ole saanut päällystetyksi. Olet ihan paras tekemään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina. Näihin tähtiin saa ne pienimmätkin tilkut laitettua. Kirjoillesi voisit tehdä eriliaisa pukuja. Juhliin ja arkeen, keittiöön ja yökammarriin!

      Poista
  12. Ihana,ihana tähtitaivas! Minusta niin kaunis juuri kirkkaiden värien ansiosta. Ja kalenterinkin jaksat väsätä itse! Kyllä se on niin,että miestenkin kannattais joskus keskittyä pukeutumiseen. Ei nyt ehkä aivan silinterihattuun,mutta mä inhoan verkkareita ja tuulipukuja muualla kui kotioloissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan innokkaana tähtitaivaan valmistumista! Juu, urheiluvaatteet on erikseen eikä niillä kuljeskella kaupungilla.

      Poista
  13. Hitsi ku en nyt tiedä onko tuo viimeinen näky silinteripäisestä miehestä totta vai tarua?
    Kerran näin livenä sun kalenterin ja se oli niiiiin hieno ja kiva että olisin itelle sellaisen halunnut tehdä. Mutta ei musta ole . . niinpä ostin halvimman taskukalenterin (n. 3 euroa). Sillä mennään. Ja sainhan mä tosi kivan piirretyn seinäkalenteri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule, kyllä se on totta! Samahan se on minkälainen kalenteri on, kunhan itselle os sopiva. Seinäkalenterisi vaikuttaa hauskalta, ainakin kansilehdestä päätellen. En ole moista ennen nähnytkään.

      Poista
  14. Aivan ihana kalenteri niin sisältä kuin ulkoa. Ja nuo tähtiblokit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kovasti yritän keksiä kaikkea kivaa kalenterin täytteeksi.

      Poista
  15. Veti ihan sanattomaksi! Niin kaunis tulee tuosta tähtitaivaasta... ja kalenteri on niin omannäköisensä. Ei tule toista vastaan.
    Inspiroivaa ja onnellista alkanutta vuotta sinulle! Kuljetaan silmät auki niin kuin Muumipappa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen kauppareissulla kävelin siläm auki, mutta onnistuin kaatumaan niin, että kauppakassi teki hienon kierroksen ilmassa!

      Poista
  16. Onpa kaunis tämä tähtipeitto. Tosi upeat värit ja miljoona kertaa kauniimpi kuin nuo taivaalle singottavat. Meidän perheessä ei ollenkaan niistä tykätä, varsinkin jos blogikoiralta kysytään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vekki, monikaan koira ei pidä paukkeesta ellei ole metsästyskoira. Ne ei ihan pienestä hätkähdä.

      Poista
  17. Oih, olen ihan heikkona tähtiin, ja sinun tähtesi ovat niiiiin ihania! Minulla on kalenteri vielä kaupan kansilla, kun se on pääasiassa työkalenteri, ja työt alkavat vasta huomenna. Mutta tuskin työnantaja katsoo hyvällä, jos veisin ompelukoeen töihin ja ompelisin kannet työajalla. Viime vuotisen kalenterin väliin talletettujen aarteiden selvittäminenkin on vielä kesken...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähdet ovat sykähdyttäviä! Ja noita on vielä kiva ommella, kun ei tarvitse sakaroiden kanssa olla turhan tarkka.

      Poista
  18. Ihana ilotulitus ja tuo ei haihdu savuna ilmaan (ellet polta sitä)
    peurat on kyllä upeita, tuossa pellolla niitä aina näkyy, puutarhasta ne karkoitetaan karjumalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en polta! Olisin mielelläni katsellut sitä peuraa kauemminkin, mutta sillä oli muuta menoa.

      Poista
  19. Sinulla on paras ilotulitus ikinä! Ei saa kaupasta. Tähtitaivaasta tulee aivan upea! Kirkkaat värit ihan häikäisevät yötaivaalla.
    Kylläpäs vuosi alkoikin hyvin sinulla. Sellaisia ihmeitä! Muistetaan kulkea avoimin silmin.
    Vaihteeksi ihan tavallinen sunnuntai tänään. Mukavaa lepopäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäi pois kalenterin ihastelu :( Kyllä olen vähän kateellinen että jollain on tuollainen kirja... mutta hyvä että sinulla on!
      Haa, huomasitko että suosittelen sinua guugle+:ssa! En tunnusta että en tiedä miten se tapahtui, koska se oli hyvä hipaisu!!!

      Poista
    2. Kalenteriin olen oikein tyytyväinen. Hui hai, en minäkäään niistä googlen systeemeistä mitään ymmärrä! Varmaan oli ihan hyvä hipaisu.

      Poista
  20. Kyllä on komea peitto tulossa! Tähtimallit on aivan verrattomia. Kalenteri on on oikein kiva idea, mukava lahja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija! Ihan tässä tuntee olevansa matkalla tähtiin....

      Poista
  21. Ei voi muuta kuin jälleen ihastella kättesi taitoja. Ja tuo kalenteri oli ihan super hieno. Jos käyttäisin paperikalenteria, haluaisin juuri tuollaisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katinka. En tiedä, osaanko koskaan siirtyä digikalenteriin. Joitain merkkaan kännykän kalenteriin, mutta kaikki asiat katson paperisesta.

      Poista
  22. Paperinen vuosikalenterin täytyy olla -totta kai. Ja itsetehtyjä kangaspäällisiä peukutan myös.
    Jatkanpa katselua, mitä muuta kivaa ja kaunista täältä taas löytyy, kun en ole aikoihin blogissasi käynyt. Hyvää uutta blogivuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa peremmälle ja viipyä saa kuinka kauan haluaa!

      Poista
  23. Ihana, räiskyvä tähtitaivas tulossa! Hienot värit, jotka näyttävät todella hyvältä tummalla taivaalla. Toiset ne vaan osaavat.
    Peura on ollut tosi nähtävyys ja sananlasku just hyvä.
    Kalenterisi on persoonallinen ja kätevä.

    VastaaPoista
  24. Voi, miten upea tähtien ilotulitus!! Huokaus!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!