sunnuntai 18. joulukuuta 2016

24 luukkua yhdellä kertaa!

Nyt kyllä sanon, että olenpas ollut tyhmä!
Olisin selvinnyt joulukalenterista todella helposti kun olisin tajunnut tämän.


Koska tein pussukan, jossa on 24 erilaista marimekon kangasta, olisin ensin leikannut yhden spalasen ja sitten arvuutellut, että mikähän mahtaa olla seuraava valinta!



Jokaiselle päivälle olisi ollut pieni kangaspala ja aattona olisin esitellyt viimeisen palan ja silloin koko pussukka olisi jo ollut koottuna  ja esittelykunnossa. Helppoa ja vaivatonta! Ei olisi tarvinnut miettiä, että entäs sitten! No nyt tuli sitten yhdelle päivälle koko roska. 24 erilaista marimekon kangaspalaa koottuna pieneksi pussukaksi. Vuori on myös marimekkoa ja se olisi 25. kangas. 


Sulo on saanut jo yhden joulukortin ja odottelee lisää.

21 kommenttia:

  1. Ihanuudet sekä pussukka että koira:-)

    VastaaPoista
  2. Tosi kaunis pussukka. Kukahan sen jouluna paketistaan löytää ;)
    Toivottavasti Sulo saa monta korttia lisää. Harmi kun minulla ei ole sinun osoitettasi, että olisin laittanut Sulolle kortin postiin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kerron Sulolle terveiset. Luulen, että hän ymmärtää ettei voi saada paljoa kortteja.

      Poista
  3. Ihanan värikäs pussi ja pus pus Sulolle!

    VastaaPoista
  4. Onneksi et laittanut tätä arvuuttelua:) olisi ollut taas aika vaikea;) Miten sulla on noin paljon erilaisia Marimekkopaloja. Hyvä idea laittaa niitä samaan pussukkaan, on saajalla katselemista!
    Ja voi tuota Sulon hommaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keräilen Mareja, ihan pieniäkin. Olen saanut monta pientä palaa Neula & puikko-blogin Lealta. Hänellä niitä vasta onkin!

      Poista
  5. Rationalisointi tappaisi kivan :( Sulo on nimensä mukainen.

    VastaaPoista
  6. Hei Marle! Hyva idea mutta meille oli kylla hauskemaa seurata kettujen ja puiden ilmestymista! Kiva etta Sulokin sai jo joulukortin! Hyvaa Sunnuntaita! x Teje

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teje! Tämän kun luin, niin alkoi aurinko paistamaan! Taidetaan lähteä Sulon kanssa ulos! Olen samaa mieltä, mielummin itsekin höpöttelen jotain, kuin esittelisin yhden kankaanpalan!

      Poista
  7. No, nyt sulla on idea valmiina jotakin joulunaikaa varten...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hylkäsin tuon idea ihan samantien kuin se syntyikin. Tylsää olisi, usko pois.

      Poista
  8. Jestas, nyt tuli ihan punastus kun kehuit minun marimekkotilkkuarkistoani. Sun pussukka on kyllä kiva ja samaa olen joskus itsekkin miettinyt, taitaa tulla tehtäväksi kunhan täältä maalta ensivuoden puolella kotiudun. Kätevä mies tuo Sulo, osaa pidellä joulupostipussukkaa niin hienosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marimekon myymälässä saattaa olla useampia kuoseja kuin sinun varastoissa, joten ihan aiheesta mainitsin! Sulolla on outoja taitoja, mutta perusjutut on monesti hakusessa. Outo tyyppi.

      Poista
    2. Voi että on kiva pussukka. hauskasti keksitty,kun kaikki palat on marimekkoa,mutta hyvä vaan että et heti hokannut,niin saadaan nauttia joka päivä jostain hienosta! Sulo näyttää olevan selvästi mielissään postista:)

      Poista
  9. Sievä pussukka ja hienoja luukkuja kaikki 24 ja varmasti se yksi siellä sisälläkin. Samaa mieltä Tejen kanssa, kettumetsässä on jännittävämpää kuin pussukassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tilkku! Jotenkin tekisi mieli tuollaista kokeilla, mutta täytyisi olla aikamoiset kirjoitustaidot, että lukijat jaksaisivat olla kiinnostuneita ja seurata toisenkin luukun jälkeen.

      Poista
  10. Niin huimaavan hieno pussukka! Tekisipä mieleni matkia - raaskisiko laittaa kaikki rakkaimmat maritilkkunsa?
    Sulolle makoisa jouluntoivotus tässä kun olin niin tyhmä etten korttia laittanut :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matki pois! Sinulla on varmasti myös Lean lailla aikamoiset marivarastot! Sulohan syö mielellään pahvia, joten ehkä oli parempikin. Ensi vuonna ehkä hieman kehittyneempi maku.

      Poista

Kiitos kommentista!