21. joulukuuta

Huh-huh, mikä päivä eilen oli!

Rouva Farkku juoksi kuin hirvi meille päin. Ensin ajattelin mennä piiloon, kun en olisi ehtinyt höpötellä hänen kanssaan. Sitten tuummin, että täytyy olla ystävällinen näin joulun tietämissä, jos vaikka olisi tärkeätäkin asiaa kuin noin kamalasti juoksee, iso ihminen. Ja mitä sillä nyt on käsissään?

Rouva oli ihan paniikissa. Koko perhe oli hurjana, kun hän oli leikannut kaikkien farkuista lahkeiden käänteet pois. Ja tytär oli raivonnut niin että nuttura oli tutissut, koska hän oli löytänyt lempivillapaitansa nukke-kokoon muuttuneena. Rouva oli ottanut jalat alleen ja tuli meille odottelemaan, että kotona tunnelma hieman jäähtyisi.

Rouva oli martta-illassa saanut hienon vinkin, jossa farkkujen lahkeiden käänteet leikataan irti ja rullataan pyörylöiksi. Väliin laitetaan pieniä liimatippoja, että pysyvät mallissaan. Sitten näitä pyörylöitä liitetään pienillä pistoilla ja liimatipoilla toisiinsa ja näin saadaan hyvä pannunalusta.

Keitin rouvalle kahvit ja alunen näytti hyvältä kahvikannun alla.

Minun mielestä rouva Farkun perhe oli ihan turhasta riehaantunut. Alusta on mitä parhain. Ja jos se syttyy vahingossa tuleen, kun on unohtanut sen kuumalle levylle, ei siinä paljoa mene hukkaan. Liima tietysti haisee pahasti palaessaan, mutta uusia farkkuja on aina saatavilla ja niistä voi tehdä uuden alustan. 

Teinityttären kiihtyminen ihan huippuunsa villapuseron takia harmitti rouvaa kovasti. Jotenkin se raivo tuli hänelle yllätyksenä, vaikka tiesi tyttären saaneen puseron joltain poikaystävältä synttärilahjaksi. Oli kuulemma merkkipusero, Joku Sand, sen tytär mainitsi joka käänteessä. "Mitä sen puseron kanssa nyt tehdään?" rouva tivasi minulta. Miten se minut nyt tähän perhesotkuunsa veti? No oli minulla idea. Siinä kahvia hörppiessä leikkelin puserosta pari sopivan mallista palaa ja molemmille neulat ja villalankoja eteen. Nyt piti kirjoa hieman kukkia kappaleiden helmaan. Teimme molemmat aika samanlaiset kukkakedot. Leikkasin puuvillasta sopivat vuorikappaleet. 

Piipahdin ompeluhuoneeseen ja hetken kuluttua nuorekas rannelaukku oli valmis. 

Malli on mitä parhain polkupyörällä ajaessa. Laukku roikkuu ranteessa näkyvillä, mutta sitä ei kukaan pysty siitä nappaamaan. Teinitytär on innokas pyöräilijä, hänellä kun ei ole vielä mopoautoa, niin kruisalee kesät, talvet fillarilla ympäri toria.

Farkku rouva jo asetteli minun lankakerän ja puikot kassiin ja suunnitteli siitä kätevää neulepussukkaa itselleen. Sanoin, että se ei käy, annat kassin tyttärellesi, kyllä hän siitä pikkuhiljaa leppyy. Koska se poikaystäväkin taitaa jo olla entinen, niin mitä siitä puserosta enää, parempi se on kassina. Näin itse sen pojankoltiaisen toisen pimun kanssa kaulailevan. Että hyvän työn teimme. 

Farkku rouva ihastui minun uusiin tonttutossuihin. 

Melkein olin antamassa tossut hänelle, koska hän antoi minulle pannunalusen, mutta tossut olivat hänelle aivan liian isot. Olin salaa aika iloinen siitä. Tossut on samaista messumattoa, josta aikaisemmin tein kopan ja kännykkäkotelon. Viikolla kävin Kaapelin Joulussa ja toisessa kerroksessa oli jälleen erilaisia pajoja. Menin taas samaiseen messumatto-ompelimoon ja piirsin valmiista kaavoista tossut. Pohjat ovat kaksinkertaiset. En jäänyt odottelemaan ompelukoneen vapautumista, vaan sain ottaa palat kotiin. Hyvä, koska kotona saatoin hieman koristella tohveleita. Ensin ompelin nauhoja päälliseen ja sen jälkeen päälliset kiinni pohjiin. Kovin helppoa. Lupasin tehdä rouva Farkulle samanlaiset pienemmillä kaavoilla.

Olen oman elämäni tohvelisankari ja hyppään tonttutossuihini ja hipsin joulupuuhiin.

Kiitän teitä kaikkia ihanat lukijani  mukavista, tärkeistä, nokkelista, positiivisista ja ties mistä kommenteistanne. Tässä vuosien saatossa monesta lukijasta on tullut kommenttien ja blogienne kautta melko tuttuja, semmoisia virtuaaliystäviä. Ja joidenkin kanssa on treffattukin, ihan livenä. Olen tavattoman iloinen ja kiitollinen kaikista teistä jotka jaksatte lukea ja vielä kommentoida näitä juttujani, vaikka niissä ei välttämättä ole yhtään sanaa totta, silkkaa satua. No tässä tämänpäiväisessä on tottakin, ainakin osa. Ja hauskasti jotkut ovat lähteneet kommenteissaan mukaan leikkiin. Kauan aikaa sitten etsin täällä blogissa kotia usealle rescue-koiralle. No koirat saivat lopulta uudet kodit ja minä uusia ystäviä. Etenkin Demin-koira muistaa minua vieläkin! Hän on lähettänyt hauskoja kuvia lumileikeistä. Terveiset vaan sinne pohjoiseen! Selvennykseksi sanottava, että ne koirat oli pieniä koira-naamaisia kukkaroita.

Toivotan teille kaikille

 Erityisen Hyvää ja Rauhallista Joulua!