tiistai 17. joulukuuta 2013

joulukalenterin 17. luukku



Et varmaan osannut arvata, että tämä kissa oli raskaana ja pykännyt työpäiväni aikana kaksi poikasta. Ihmettelin kovasti miksi keittiön nurkasta kuuluu kummallista vikinää, mutta siellähän se oli, koko pikkuinen perhe ahtautuneena kangasvasuun. Tämä on isätön poikue, mutta se on hyvin tavanomaista tälle rodulle. Emo, jonka oikea nimi on Petite Rose, lauleli jo iloisena, mutta poikaset olivat vielä hieman hämmentyneitä. Minä muuten kutsun tuota emoa ihan vaan Ruusaksi. Ruusat on juuri semmoisia, jotka tekevät poikasia juuri silloin kuin vähiten osataan odottaa. Lapsilla ei ole vielä niemiä. Pidetään oikein kunnon kastejuhlat, kun tästä toivutaan.



Nyt sitten alkaa arvailu isästä. Pennut ovat pallokkaita, tosin eri värisiä. Aika saman kokoisia ovat. Luulen, että isä on myös taiderotua. Niille tulee ne väripallot ja muut merkit vasta vuoden ikään mennessä.



Tarkastin pentujen terveydentilan ja hämmästyin kovasti, kun toisella oli jo matoja! Täytyy ensitöikseen käydä ostamassa matolääkitys.



10 kommenttia:

  1. Jos tää ei olis totta, voi luulla että sä kirjoitat satuja ihan työksesi. Mahtavaa proosaa!

    VastaaPoista
  2. Ilmankos suuta mutristaa, kun mato jyllää masussa :(

    VastaaPoista
  3. Voi näitä sun juttujasi, ihania kissanpentuja. Auttaiskohan madotukseen minttupastilli.

    VastaaPoista
  4. Käsityösi ovat lähteneet aivan uusiin sfääreihin! Mahtavia kirjoituksia. Kiitos hauskasta joulukalenterista! Ahkera olet ollut - siis "löytämään" kissoja, koiria ja lintuja.

    VastaaPoista
  5. Onnea kissaperheenlisäyksen johdosta! Eikä mitään hätää, madot lähtevät tuossa tuokiossa! Toisaalta tuo mato näyttää kyllä melko harmittomalta, onko sitä tarpeenkaan häätää?

    VastaaPoista
  6. Ei oo todellista! Pentuja jouluksi. Eihän se mato vaan pääse kinkun kimppuun? Harvinaista rotua taitavat olla, ainakin näin pohjoisessa, mistä lie Ruusa käynyt riiuulla;)

    VastaaPoista
  7. Teillä perhe lisääntyy huimaa vauhtia, mitä tässä vielä ehtii tapahtua ennen joulua?

    VastaaPoista
  8. Sinulle tulee kiireinen joulu kun olet saanut noin paljon huolehdittavia, vai joko kissanpennuille on löytynyt uudet kodit ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitikissa lähti lätkimään ja jätti poikaset tänne. Pennut ei ole vielä luovutusikäisiä, joten minun täytyy niistä nyt huolehtia.

      Poista
  9. Upeat kissat. Oikeastaan en keksi mitään näpsäkkää sanottavaa.. niin ihania ovat nämä sinun juttusi. Jättimato ei voi olla mitenkään vaarallinen :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!