Saan melko tiiviiseen tahtiin ystäviltä kaikenlaisia kiertomeilejä ja videon pätkiä. En juurikaan innostu niistä. Ne on läyhäsiä. Viimeksi samana päivänä tuli useammaltakin taholta nallesta kertova juttu. Nalle raasu oli kaatopaikalla ja plääh, plääh... En muista koko jutusta juuri mitään, ehkä se oli taas joku muista ystävää ja lähetä tämä kaikille, myös minulle. En lähetä niitä koskaan mihinkään, sorry. Aikani, eikä edes hyvä tahtonikaan riitä toimimaan minään hömpän postittajana. Olen aika tylsä näissä jutuissa. Mutta tuosta meillistä sain idean...
kertoa oikean tarinan eräästä nallesta. Meidän elämään tämä iso karvakuono tuli kesän alussa, kun tytär tuli meillä käymään. Mies kertoi tytölle, että joku on heittänyt iiison nallen roskiin. Tytär ryntäsi heti katsomaan ja takaisin tullessa totesi, että se on pakko pelastaa. Avuksi tarvittiin jotain todella pitkää ja minut. Meillä on semmoiset maahan upotetut molokit, vai mitkä lienee syvääkin syvemmät roskikset. Emme keksineet muuta kuin pitkävartiset siivousvälineet ja niiden kanssa sitten hieman pitkin hampain lähdin mukaan pelastusoperaatioon. Avasin roskiksen luukun ja siellä se nökötti päällimmäisenä, iso ruskea otus. Tytär ryhtyi innokkaasti hommiin. Kurotteli ja temppuili harjanvarsien kanssa ja minun tehtäväksi jäi pitää tyttärestä kiinni, jotta hän ei tipahtaisi nallen seuraksi roskikseen. Oli sekin näky, yksi makaa roskiksen päällä mahallaan harjan varsien kanssa ja toinen roikkuu vyötäisillä! Tytär sai kun saikin sen ylös. "ei nalleja voi heittää tuolla tavalla roskikseen, ihan törkeää!" totesi tytär ja raahasi nallen meille. Myöhemmin, kun hän oli lähdössä omaan kotiinsa ja seisoimme eteisessä, kysyin mites se nalle? "Sinä saat sen, eihän se minun pikku kotiin mahdu, kun minulla on jo se iso-pupu, mutta ei tuommoisia kavereita voi jättää heitteille", tuumasi tytär, halasi ja lähti. No tottahan se on, ei nalleja tai nukkeja voi heittää roskiin toisin kun jonkun hengettömän muoviauton. Niin minä olin saanut roskiksesta kaivetun, hieman elämän tuoksinnassa kuluneen nallen. Siellä se nyt istui meidän parvekkeella tuulettumassa.
Katse on sen verran anova, että olen nyt ruvennut miettimään se tulevaa kohtaloa. Hieman on käsi haavoittunut. Ehkä kamppailussa, kun edellinen omistaja on alkanut tunkea sitä roskiin, on nalle tajunnut mihin häntä, vanhaa ystävää ollan viemässä. Varmasti hän on silloin ollu paniikissa ja raivoisasti vastustaen yrittänyt riuhtoa itsensä irti aikomuksenaan karata ja loukannut siinä taistelussa kätensä. Jossain leikkauksessakin hän on ollut, kun toisen takajalan tikit repsottavat. Kuono on jotenkin tyhjentynyt, ehkä aliravittu ja kieli hieman rispaantunut, mutta se on kuulemma tavallista entisillä kotikarhuilla, ovat saaneet niin paljon suukkoja, että semmoisesta isonkin karhun kieli hapertuu.
Kerroin nallelle tänään, että hänen on aika muuttaa sisätiloihin piakkoin. Ilmat alkavat kylmetä, eikä parvekkeella voi talvea viettää. Rentoutui mokoma. Lupasin pestä ja paikata, täyttää kuonon ja korjata kielen. Kunhan ehdin. Sitten saatan toimittaa hänet jonnekin löytöeläintaloon, josta hän saa uuden kodin.
Jatko-osan kirjoitan, kun nalle on saanut kaikki tarvitsemansa hoidot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!