sunnuntai 23. syyskuuta 2007

kiva päivä tänään


Koska tänään olin todella vetreässä kunnossa, tein Ukon kanssa tooosi pitkän aamulenkin tuolla joen toisella puolen. Emmekä olleet ainoita lenkkeilijöitä, kaunis sää pitkän sadekauden jälkeen oli houkutellut ihmisiä ulkoilemaan sankoin joukoin. Kävelimme Klaukkalan ja Pakilan siirtolamökkialueilla. Jaksaisin pyöri niissä vaikka joka päivä. Minusta ne pikkuiset palstat söpöine mökkeineen lyövät laudalta monet suuret kesämökit. Ehkä tämä kiintymys niihin johtuu siitä, että oma mökkimmekin on pikkuruinen. Semmoiset pienet on siinäkin mielessä käteviä, ettei turhaa rompettas todellakaan tule kerätyksi nurkkiin ja siivoamine, se vasta käy nopeasti! Vaikka joka päivä voi heittää matot pihalle ja pestä lattiat eikä aikaa kulu kuin tovi. -- Sitten kävelimme Tuomarinkylän kartanolle. Siellä oli lapsia ratsastamassa vaikka kuinnka paljon, ehkä joku tilausuus tutustua ratsailla oloon, niin pieniä olivat, siis ne lapset. Hepat isoja. Ukko haluaisi kovasti mennä hevosten kanssa kirmaamaan, mutta kun se ei käy.


          


Kotiin palattua en millään tahtonut pysyä sisällä, vaan otin fillarin ja polkaisin matkaan. Ajelin sinne ja tänne ja lopulta kirppikselle. Aika surkeaa oli tarjonta, siis minun näkökulmasta katseltuna. Mutta ei niin kehnoa, etteikö jotain olisi löytynyt, siis sellaista tuiki tarpeellista, mistä meillä on huutava pula.


          


Usko tai älä, niin joulukortteja muutamia 20 senttiä kipale. Tuo sininen kortti miellytti vain värinsä takia. Ja sitten saman hintainen meriaiheinen kortti. Pari kerää jotain epämääräistä lankaa 10 senttiä per keränen ja Novitan syksy ekstra 1,50. Ihan vaan kolikoita kului tällä kertaa. En muista, koska olisin joulukortteja ostanut syyskuussa. Yleensä ostelen niitä myöhemmin ja aina mietin tarkkaan, minkälaisen kortin kenellekin. En voisi kuvitella ostavani pussillisen kortteja ja laittelevani ne vaan tuosta noin menemään. Ehei, jokaiselle pitää olla tietynlainen kortti. Luulen tai ainakin toivon, että vastaanottaja huomaa, että kortissa on juuri jotain erityistä häneen liittyvää. Itse en askartele kortteja, ei minusta ole sellaiseen. Mutta pakettikortteja saatan innostua piirtelemään, siis piirtelemään, en leikkaa ja liimaa. Se on sottaista puuhaa minun tekemänä.


                    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!