tiistai 29. joulukuuta 2015

urheilijoille sukkia ja makeaa elämää



Eilen sain Marttalasta sähköpostia, jossa kaipailtiin sukkien tekijöitä. Lähdin lennosta keskustaan hakemaan lankoja ja ohjetta. Pelkäsin jääväni ilman. En ollut ennen käynytkään Lapinlahdenkadulla Marttojen toimitiloissa. Olen niin tuore Martta


Minun sukkien tekeminen on usein semmoista räpeltämistä ja värit vaihtuvat lennossa. Näistä kaikki tekevät samanlaiset sinivalkoiset raitasukat. Sukkien tekemiseen oli pyyntö tullut Suomen Olympiakomitealta ja sukat menevät Suomen nuorille urheilijoille. 50 paria jäi Uudenmaan Martoille neulottavaksi. Kamalaa, jos mun pitäisi tehdä ne kaikki! Aikaa on tammikuun loppuun asti. Urheilijoilla, nuorillakin, on usein aika iso jalka. Sukista tulee noin 42-43 kokoiset. Hyvin lähti käyntiin neulonta, sain eilen myöhäisillalla tehtyä jo melkein koko varren yhteen sukkaan. Olis kyllä tosi kiva, jos olisi saanut tehdä toisistakin väreistä, mutta Suomen väreillä mennään. Ihan kiltisti. Tuossa ylemmässä kuvassa näkyy valkoisen kerän vyötteen alla tuommoinen Marttojen lappunen. Siihen kirjoitetaan toiselle puolelle sukan tekijän nimi ja se sujautetaan sukan sisään. Tekisi mieli kirjoittaa, että "Olet mielestäni tosi hyvä urheilija". Olis tietty aika noloa, jos se saaja ei olisikaan hyvä, vaan olisi jäänyt kiinni dopingista ja vaikka huumeistakin vielä. No en kirjoita mitään, muuten minut varmaan erotettaisiin Martoista ennen kuin oikein olisin ehtinyt päästä koko hommaan sisään. Olisin pikamartta. Ei edes puhuta tästä hullusta ajatuksesta mitään. 

********
Onneksi tuo ainakin viikon kestänyt karkkipäivä on ohi ja on palattu kuriin ja järjestykseen! Ei sentään ihan kerrasta poikki, vaan semmoinen hiljalleen laskeutuminen sokerittomaan elämään. Tai vähäsokeriseen.


DaCapo on yksi parhaista ja Fasun Parhaat toinen.


Nämä ovat reilun kokoisia, olisivat sopineet  paljon ehostusta tarvitseville meikkipusseiksi, mutta annoin ne joululahjoiksi ihan hyvännäköisille naisille. Sisälle karkkeja.   
Tein näihin kovaan käyttöön tarkoitettuihin pussukoihin kangaspohjan. Pohjan leveys on n. 3 " ja kankaaseen tikkasin ohuen laukkuhuovan, muualla sitä ei tarvita. Olen huomannut, että terävät kristallimuovikulmat, jollaiset pussukan pohjaan muodostuu, kuluu helposti puhki ja seuraavaksi sitten puhkeaa paperit. Kangas kestää! 


Osallistuin kesällä Cafe MeaMarian bogin arpajaisiin ja palkinto sieltä kopsahti. Paketissa oli kaunista vintage-pellavaa, pitsinauhaa, perhonen ja saksalainen tilkkulehti. Aavistelin jo silloin, että teen itselleni pienen kiristysnyörillisen säilytyspussukan. Ja niin teinkin. Tänne voin laittaa vaikka sukkiksia, kun lähden matkalle. Tai jos lähtisin sukkahousumatkalle.


Joulun aikaan kokeilin pussukkaa hyasintin piilopaikaksi ja hyvin meni kukka piiloon. 

Hyvää vuodenvaihtoa kaikille!

29 kommenttia:

  1. Tuo Martta-elämä taitaa olla aika mukavaa? vaikuttaa kiinnostavalta.
    Seuraavissa karkkipaperipussukoissa (jos vielä teen niitä) matkin sitten sinua. Kangaspohja on varmasti hyvä valinta ja vinoon asetettuja papereita olen pohtinut itsekin;)
    Hyllylläsi olevan helmitaulun haluaisin, voisi laskeminen sujua paremmin:)

    VastaaPoista
  2. Tuo Martta-elämä taitaa olla aika mukavaa? vaikuttaa kiinnostavalta.
    Seuraavissa karkkipaperipussukoissa (jos vielä teen niitä) matkin sitten sinua. Kangaspohja on varmasti hyvä valinta ja vinoon asetettuja papereita olen pohtinut itsekin;)
    Hyllylläsi olevan helmitaulun haluaisin, voisi laskeminen sujua paremmin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin laukuissa kangaspohja on ihan ehdoton! Tässä vasta totuttelen marttailuun, saa nähdä miten käy. Helmitaululla minäkin lasken kaiken, jopa lampaat öisin.

      Poista
  3. Minunkin silmiin pisti tuo helmitaulu. Nättejä karkkipaperipussukoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helena! Jonkun lapsosen vanha taulu, kirppikseltä joskus ostin.

      Poista
  4. Heippa! Kivat sukat tulee vaikka ymmarran kylla etta varia vois lisata. Moderneista Martoista olis kiva kuulla enemmankin. Makeaa Uutta Vuotta! x Teje

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko ajan tekee mieli laittaa vaikka vähän pinkkiä, mutta tässä on nyt itsehillintätesti menossa. Marttoja on kaikenlaisia, itse valitsin Kässämartat ja veljen vaimo liittyi golfmarttoihin. Kiitos, elämä ensi vuonna on makeaa ilman karkkeja.

      Poista
  5. Arvaas mitä tein eilen? No tietysti silittelin karkkipapereita:) Niitä löytyi vähän sieltä ja täältä...lahjoituksina ja itsepopsittuina. Kiitos kangaspohjavinkistä!
    Hienoja sukkia tulee urheilijoille. Toivottavasti marssisivat avajaisiin villasukat jalassaan niin saisimme ihailla!
    Kiva "hyasintin piilopaikka":)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joistain papereista tulee ihan karkin tuoksu silittäessä!

      Poista
  6. Nuo karkkipaperipussit ovat kyllä niin ihania! Sukista tulee varmasti kivat ja mukavat lämmittäjät urheilijanuoren jalkoihin. Martoissa on varmasti kaikenlaista mukavaa puuhaa, olisi kiva itsekin Marttoihin kuulua. Mukavia vuoden viimeisiä päiviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni. Kässämarttailu sopii minulle! Käy Marttojen sivuilta kurkistamassa, olisiko siellä jotain sinulle sopivaa.

      Poista
  7. Eläköön, Martat! Hienoja suomalaisia sukkia.
    Kiva kun kerrot vinkkejä karkkipaperihommissasi - minullakin olisi muutama paperi jemmassa, jos sattuu kankaita puuttumaan. Siis jotain erityistä, tavallisia kyllä on.
    Hienoa käyttöä vintage-pellavalle nuo pussit! Korupussiksi kuitenkin mieluummin kuin sukkahousuille :)

    VastaaPoista
  8. Vintage kangas on kyllä hieno ♥

    VastaaPoista
  9. Vastaukset
    1. Ja ilmottauduin Marttojen intialaisen ruoan kurssillekin! Kutsun sut sitten syömään, kun olen saanut kaikki opit.

      Poista
  10. mahtava tuo tei Marttojen sukkaurakka.
    Juu karkkipäivä venähti liian pitkäksi ja nyt on pakko palata normaaliin.
    Ihania nuo kaikki pussukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että muillakin on karkkipäivä venynyt!

      Poista
  11. Tuopa on hauska sukkaprojekti! Varmasti tulee erilaisia sukkia, vaikka kaikilla on samat ohjeet ja langat. Pussukat näyttää kivoilta, tuo tilkkutyöversio on ihan uusi design :)

    VastaaPoista
  12. En tiedä mitä tapahtui kommentilleni, kun tämän uuden koneen kanssa räplään. Kirjoitin kuinka hieno idea tuo sukkajuttu ja kun moni kutoo ei tunnun niin työläälle. Saajat varmasti mielissään.

    VastaaPoista
  13. Tsemppiä sukan neulontaan... Kierros kierrokselta se tulee äkkiä valmiiksi. Usko pois.

    VastaaPoista
  14. Karkkipapereita on tosiaan mennnyt roskiin aikas paljon. VIelä on vähän karkkia, just noita kaikista makoisimpia. Tarviitko vielä papruja?
    Uudenvuoden yön jälkeen En Syö karkkia sängyssä lukiessa, enkä muutenkaan. Jäätelölle annan armoa vielä vähän aikaa, mutta Ei Joka Ilta. Niih.
    Mukavia vuoden vikoja päiviä ja tunteja, sukkia kutoen;)

    VastaaPoista
  15. Taas uudet mallit pussukoissa, kiva kun testaat käyttöä. Minulla onneksi vielä suunnitteluasteella nämä karkkipaprupussukat, jokohan sais ne epsanjalaiset karkkikääreet (jostain vuosituhannen alusta) laitettua johonkin pussukkaan. Mukavaa vuodenvaihdetta sinnekin, minulla uudenvuoden lupauksena ensialkuun kuukauden sokerilakko ja ei uusia vaatteita koko vuoden 2016 aikana. Koskeekohan tää niitä jo valmiiksi leikattuja jotka odottelee ompelua kotona stadissa?

    VastaaPoista
  16. Hienot karkkipaperipussukat ja kiva, kun testaat. Täytyy muistaa, kun saan joskus tehtyä kaikesta keräämästäni karkkipaperimäärästä pussukoita:)
    Mukavaa vuodenvaihdetta!

    VastaaPoista
  17. Voi miten hieno idea kutoa Leijonille sukkia! Ja vielä ihan leijonien väreissä. Nuo sinun tekemät karkkipaperipussukat ovat kyllä herkullisen näköisiä, niin tuli heti vesi kielelle =D. Ihanaa uutta vuotta sinulle ja läheisillesi. Tuokoon se tullessaan kaikkea hyvää, iloa, onnea, terveyttä ja ripauksen seikkailua <3!

    VastaaPoista
  18. Hyvää uuden vuoden alkua sinulle. Tuo Marttilu on varmaan mukavaa, puikot heilumaan vaan hyvälle asialle. Karkkipaperi pussukkasi ovat kivoja, hyvä idea tuo kangaspohja.

    VastaaPoista
  19. Hyvä, että nuorten urheilijoiden jalat pysyvät lämpiminä ja toivottavasti vikkelinäkin marttojen ansiosta. Hienoa sini-valkoista sukkaa näkyy olevan tulossa. Muutama vuosi sitten olin mukana sukkakampanjassa varusmiehille, Marttojen järjestämä oli sekin. Herkullisilta näyttää karkkipussit. Toivon sinulle iloisia ja onnekkaita asioita tapahtuvaksi alkaneena vuotena.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!